Kirjoittaja: Sebastian Tynkkynen

Olen tehnyt harvinaisen selväksi, että oikeustoimet eivät ole minulle lähtökohtainen tapa hoitaa asioita kuntoon, vaan keskusteleminen ja sopiminen ovat parasta lääkettä. Puoluehallitus teki muutama viikko sitten erottamispäätöksen, joka on lakiasiantuntijoiden mukaan laiton ja mitätön. Olen yrittänyt olla kärsivällinen ja odottaa, että päätös peruutettaisiin selvien asiantuntijalausuntojen suositellessa sitä. Se olisi helpoin tie.

Yhdistyshistoriasta löytyy täsmälleen vastaavia tapauksia. Aikaisemminkin on yritetty pelata hallituksen jäseniä ulos erottamalla keskenään porukalla yhdistyksen jäsenyydestä, jolloin myös vastuupaikka hallituksessa saataisiin vedettyä alta. Jokainen varmasti ymmärtää jo maalaisjärjellä, että tällainen menettely on epätasa-arvoista jäsenistön näkökulmasta, sillä tällöin muutama ihminen ohittaa yhteisen puoluekokouksen demokraattisen päätöksen. Mutta ennakkotapausten valossa tällaisen vallankäytön pitäisi olla myös lain vastaista.

Halla-aho kommentoi puoluehallituksen toimintaa erottamisasiassa eilen julkaistussa uutisessa: “Minun mielestäni tämä ei ollut puolueelta millään tavalla oikein toimittu.”

Luin puolueen varapuheenjohtajana erottamisestani sähköpostitulvan joukosta Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston jälkeen Islannissa kolme päivää erottamiseni jälkeen. Olin tämän jälkeen yhteydessä puoluejohtoon, jotta asia saataisiin korjattua. Puoluejohdolle ei käynyt, että olisimme edes kokoontuneet keskustelemaan tapahtuneesta.

Toisella kerralla olin yhteydessä koko puoluehallitukseen, mutta sekään ei tuottanut tulosta. Puoluehallituksella on vielä kolmas mahdollisuus perua järjetön päätös. Lakimieheni on tänään lähettänyt kirjelmän puoluehallituksen jäsenille klo 10:00 ja tiedustellut mahdollisuutta sovinnolliseen ratkaisuun. Takaraja vastaamiseen on 18.11. klo 18:00.

Jos kolmannen kerran jälkeen sopuun ei olla valmiita, katson, että lähtökohtainen keskustelun ja sopimisen vaihtoehto on kaluttu loppuun ja minun on pakko hakea oikeutta asiaani – sekä itseni vuoksi, että perussuomalaisen jäsenistön demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien vuoksi. Tämä viesti on tullut läpi selvästi palautetulvasta, joka ei ole ollut vain rohkaisevaa vaan myös vaativaa: asiaa ei voi jättää tähän.

En missään nimessä haluaisi lähteä oikeuteen näin selvässä asiassa, mutta jos muuta vaihtoehtoa ei ole, olen pakotettu näin puolustamaan yhteisiä päätöksiä, esimerkiksi sitä, miten kenttä on halunnut minut puoluehallitukseen puolustamaan niitä asioita, joiden vuoksi ihmiset ovat liittyneet Perussuomalaisiin. Vaadin aikanaan yhteiskokousta ehdottaessani esimerkiksi kovia toimenpiteitä rajalla, ja ihan lähipäivinä samanlaisten vaatimusten kanssa ovat tulleet ulos uudelleen esimerkiksi Halla-aho, Huhtasaari ja Niikko. Jopa liberaali Ruotsi aloittaa nyt rajatarkastukset.

Puoluehallitus ei voi kaapata itselleen valtaa ja sopia keskenään, kuka ylemmän toimielimen valitsema puoluehallituksen jäsen pistetään ulos. Joudun kertomaan hyvin läpinäkyvästi tästä prosessista, jotta vääriltä puheilta katkaistaan siivet. Olen kirjoittanut tämän tilannepäivityksen, jotta jäsenistö voi tietää, mitä on todella tapahtunut, ja mitä on tulossa. Asiaa on jälleen yritetty hoitaa ensin sisäisesti.

Toivon todella, että palattaisiin tavalliseen työjärjestykseen, jotta vältettäisiin pitkä oikeusprosessi. Tarjoan sopimusmahdollisuutta loppuun saakka, vaikka vielä juuri ennen tuomiotakin, jos niin pitkälle jouduttaisiin menemään. Puoluehallituksen kannattaa lähteä hakemaan sopua, sillä kuntavaalien alla käytävät pitkät käräjät on pahinta, mihin puoluehallitus voisi tässä kannatussyöksyssä puolueemme ajaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin sopia ja mennä yhdessä eteenpäin.
Loppuun totean vielä, että tämä ei ole minulle arvovaltakysymys, vaan arvokysymys: tällaisten epädemokraattisten vallankäytön muotojen en toivo pesiytyvän Perussuomalaisiin.

Kenelle seuraavista on pakko määrätä edunvalvoja: amislaiset, lukiolaiset, ammattikorkeakouluopiskelija, yliopisto-opiskelijat vai työntekijät?

Oikea vastaus on, uskokaa tai älkää, yliopisto-opiskelijat! Kaikki muut opiskelijat ja jopa työntekijät voivat itse päättää, ottavatko itselleen edunvalvojan, jolloin myös maksavat jäsenmaksun tästä palvelusta. Sen sijaan yliopistossa opiskelijoille ei vain määrätä edunvalvojaa, tai pelkästään pakoteta maksamaan vuosi vuodelta nouseva maksu vaan tämän lisäksi opiskelija menettää oikeuden opiskella, ellei suostu ottamaan itselleen ylioppilaskuntaa edunvalvojakseen.

Samanlainen tilanne ei ole ammattikorkeakoulussa, joissa lain mukaan ei ole pakko ottaa edunvalvojaa. Kolmannen asteen opiskelijat ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa, ja tämä epäkohta tulee korjata. Tämä epäoikeudenmukainen tilanne syntyy seuraavista lakipykälistä:

Yliopistolaki 46 §:

“Kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, lukuun ottamatta tilauskoulutukseen osallistuvia opiskelijoita, kuuluvat ylioppilaskuntaan. Ylioppilaskunta voi hyväksyä jäsenikseen myös muita yliopiston opiskelijoita.”

Ammattikorkeakoululaki 41 §:

Ammattikorkeakoulussa on opiskelijakunta, johon voivat kuulua tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevat opiskelijat. Opiskelijakunta voi hyväksyä jäsenikseen myös muita ammattikorkeakoulun opiskelijoita.

Tilanne tulee jatkumaan niin pitkään, kunnes ylioppilaskunnat ottavat lusikan kauniiseen käteensä ja alkavat vaatimaan lakimuutosta. Ylioppilaskuntien ylintä valtaa käyttää edustajisto ja juuri nyt käydään ympäri Suomea edarivaaleja, joissa myös itse olen ehdolla. Jos pääsen läpi, tulen vaatimaan, että oma ylioppilaskuntani OYY ottaa kantaa tähän asiaan.

Niin kauan kuin pakkojäsenyys on voimassa, jäsenmaksua on pudotettava alas. Se tapahtuu leikkaamalla kaikkia mahdollisia budjettikohtia. Yliopisto-opiskelijoilla ei tosiasiallisesti ole maksutonta koulutusta, sillä joudumme joka vuosi maksamaan “lukuvuosimaksun” pakkojäsenyysmaksun myötä, sillä se on sidoksissa oikeuteen opiskella.

Pakkojäsenyyden poisto mahdollistaa ylioppilaskunnan toiminnan tehostumisen, sillä opiskelijat valitsevat itselleen edunvalvojan ainoastaan, jos palvelut koetaan hyödyllisiksi. Ylioppilasliike pitää saada pois ay-liikkeen raiteelta, jossa huudetaan ei:tä sen sijaan, että oltaisiin ratkaisukeskeinen aloitteen tekijä muuttuvassa maailmassa.

Ylioppilaskunnan tulee panostaa enemmän opintojen muuttamiseksi joustaviksi. Monen opiskelijan valmistumisen esteinä toimivat pakolliset läsnäolot luennoilla ja kiveen hakatut tenttipäivät. Rinnalle tulisi tarjota sähköisten työkalujen kautta korvaavia menettelyjä.

Lisäkseni ehdolla Oulussa on neljä samoja tavoitteita edustavaa erinomaista kaveria, joita voin jokaista suositella. Pääset äänestämään helposti sähköisesti täältä: https://vaalit.oyy.fi/

Muista käydä äänestämässä viimeistään 4.11.. Valtakunnallisesti Perussuomalaiset ehdokkaat on koottu tänne: http://www.ps-nuoret.fi/edarivaalit-2015

Ihmisillä on tapana ajatella politiikkaa hyvin lyhyellä aikajänteellä, ja poliitikoilla puolestaan lohduttaa toisiaan huonoista päätöksistä sillä, että kansan muisti on lyhyt.

Tämä saattaa olla totta, mutta tämä on mielestäni täysin epärehellistä keskustelua. Meidän poliitikkoina pitäisi ajatella aina pitkän aikavälin seurauksia, joita päätöksillämme on, muisti kansa tai ei.

Perussuomalaiset äänestivät 3. tukipaketin puolesta. Se oli väärä päätös, joka tehtiin Keskustan ja Kokoomuksen tahtomana. Edelliset Kreikalle myönnetyt kaksi yli 100 miljardin tukipakettia ovat haihtuneet savuna ilmaan. Jos joku uskoi ensimmäisen tukipaketin kohdalla, että Kreikka voisi sen turvin pelastua euroalueessa, niin toisen tukipaketin kohdalla siihen ei ollut enää edes edellytyksiä, vaikka sekin myönnettiin. Vastoin EU:n omia sopimuksia. Kolmannen tukipaketin kohdalla Kreikka oli pudonnut kokonaan pohjalle. Eurojohtajat tiesivät tilanteen tasan tarkkaan, mutta halusivat jatkaa huijausta, joka jossain vaiheessa rysähtää kunnolla niskaan. Kreikalle lähdettiin myöntämään 3. tukipakettia tilanteessa, jossa maa oli ensimmäistä kertaa joutunut maksukyvyttömään tilaan, ja jopa sen IMF-lainat olivat ylittäneet eräpäivän odottaen takaisinmaksua. Mutta mikä pahinta.

Piikki on vieläkin auki.

Yritän nyt selvittää mahdollisimman ymmärrettävästi, miksi täytyy ryhdistäytyä. Hallitusohjelmaan on kirjattu kaksi merkittävää kohtaa, jotka yksiselitteisesti kieltävät hallituspuolueita myöntämästä Kreikalle tukipaketteja. Ne kuuluvat sanatarkasti:

“Hallitus pyrkii palauttamaan no bail out -säännön uskottavuuden.”

“Hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa.”

“No bail out” -säännön uskottavuus jo itsessään kieltäisi uusien bailouttien myöntämisen, koska säännön mukaan muut maat eivät saisi tukipaketteja myöntää. Tarkastellaan myös jälkimmäistä kirjausta. Kasvavatko Suomen vastuut eurokriisin hoidossa, jos Kreikalle myönnetään tukipaketteja EVM:n (Euroopan vakausmekanismi -niminen euromaiden perustama rahoituslaitos) sisältä, johon Suomi on sitoutunut 12,6 miljardin euron osuudella?

Vastaus on yksinkertainen. Suomen vastuut EVM:ssä eivät tietenkään kasvaisi, koska sisällä on rahaa käyttämättä, mutta Suomen vastuut eurokriisin hoidossa Kreikan kohdalla kasvaisivat. Joka kerta, kun EVM:stä käytetään rahaa, siitä täytyy tehdä päätös. Suomen ei tarvitsisi käyttää tuota rahaa Kreikkaan, josta sitä ei koskaan voida saada takaisin.

Myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini oli sitä mieltä 10. heinäkuuta, kun kolmatta tukipakettia oltiin vasta neuvottelemassa. Suora lainaus Ilta-Sanomien uutisesta:

“EU-komissio on arvioinut Kreikan avun tarpeeksi jopa 50-100 miljardia euroa. Soinin mukaan tämän hyväksyminen olisi Suomessa täysin mahdotonta, vaikka esimerkiksi Saksa ja Ranska tähän taipuisivat.

– Tällaiset summat, mistä nyt puhutaan, olisivat selvää vastuun kasvattamista. Ei siitä millään sanakikkailulla pääse eroon, Soini totesi.

Tämä koskee Soinin mielestä myös tilannetta, jossa vakausmekanismi EVM:stä irrotettaisiin Kreikalle lisää rahaa.”

Mielestäni Soini puhui rehellisesti ja suoraselkäisesti. Tuostahan asiassa oli kyse, eikä siitä millään sanakikkailulla pääsisi eroon. Kuten hän on sanonut, meillä on linjamme ja kynnyskysymyksemme. Vuonna 2011 emme menneet hallitukseen, koska eurooppalaisten markkinoiden sairastuttaminen veronmaksajien kustantamilla tukipaketeilla oli täysin vastoin oikeudentajuamme.

Mutta sitten tapahtui jotain, ja Soini tuli ulos uudelleen: Hän puhui, ettei puolueemme ole mikään rintamakarkuri ja että kolmannen tukipaketin myöntäminen Kreikalle ei ollutkaan enää vastuiden kasvattamista. Puheiden välillä oli 100% ristiriita. Ja sen jälkeen äänestettiin hallitusohjelman vastaisesti Kreikan kolmannen tukipaketin puolesta ja Suomen vastuut eurokriisin hoidossa kasvoivat 1,5 miljardia euroa.

Kun selitettiin, että EVM:n sisältä maksettuna tukipaketit eivät olisi vastuiden kasvattamista, samalla selityksellä hallitus voi myöntää vielä noin 2-3 edellisen kokoista tukipakettia Kreikkaan, ennen kuin EVM on käytetty tappiin Suomen osalta. Suomi on tähän mennessä myöntänyt tukipaketteja noin 6-7 miljardin euron edestä, ja EVM:n katto oli se edellä mainittu 12,6 miljardia euroa.

Kreikan kolmas tukipaketti hupenee nopeasti ja nykyisen hallituskauden puolessa välissä aletaan rakentamaan neljättä tukipakettia Kreikalle, aivan kuten on rakennettu ensimmäistä, toista ja kolmatta. EU-johtajat eivät suostu siihen, että yhteinen poliittinen europrojekti ottaa takapakkia. Toisin sanoen ainoaa järkevää ratkaisua, maan omia kansallisia toimia euroeron jälkeen ei voida käyttää, sillä Kreikka yritetään pitää eurossa vaikka väkisin.

Tällöin Suomen on myönnyttävä neljänteen tukipakettiin Kreikalle, jos se haluaa edelleen kumartaa EU:n edessä ja kerätä jotain käsittämätöntä “hyvää karmaa”.

Tämä kysymys on meille Perussuomalaisille vaikea. Kun selvitän toimijoillemme ruohonjuuritasolta huipulle tämän saman asian, ja kysyn, että mitä me silloin hallituskauden puolessa välissä tulemme tekemään, jokaisen hymy hyytyy. Vakiovastauksena saan: “Hyvä kysymys.”

Elämme jonkinlaisessa toivomustilassa väistämättömän edessä. Olemme kuin Juha Sipilä viime huhtikuussa, kun häneltä kysyttiin, että mitä Keskusta tekee, kun Kreikan kolmas paketti tulee eteen. Hän vastasi, ettei kannattaisi kiirehtiä asioiden edelle. Että mietittäisiin sitten, jos sellainen edes tulee eteen.

Kokoomukselle kysymys on helppo. He ovat valmiita lähtemään uusiin tukipaketteihin eurouskovaisuudessaan. Sen sijaan Keskustasta löytyy molempia äänenpainoja, tukea ja vastustusta. Perussuomalainen kenttä ei uusia tukipaketteja halua hyväksyä, se on selvä asia.

Olemme nyt Suomen 2. suurin puolue, ja meillä olisi mahdollisuus pysäyttää edellisten hallitusten aloittama virheellinen tapa hoitaa eurokriisiä. Mutta meidän pitää valmistautua tulevaan, ettemme tee samoja virheitä. Meillä pitää olla linja selvänä, kun meiltä tullaan vaatimaan, että rahahana jälleen avattaisiin.

Jos maahanmuutto saadaan hallittuun tilaan ja yhteiskokouksessa vahvistettaisiin, että edustajillamme ei ole mandaattia enää hallituksessa myöntää yhtään uutta tukipakettia, silloin näen, että voimme jatkaa hallituksessa. Silloin Keskusta ja Kokoomus tietäisivät, että he eivät voi jatkaa enää tukipakettipolitiikkaa meidän kanssamme parin vuoden päästä. Ja Suomi olisi pelinavaaja myös Euroopan tasolla hyvissä ajoin. Se olisi todellista vaikuttamista ja vallan käyttämistä. Vastuun kantamista.

Katsoin Ylen ykkösaamun ja hämmästelin kuulemaani. Soini kertoi, että asiat hoidetaan kasvokkain, eikä julkisuudessa. No tässä istun parhaillaan katselemassa ruudun ääreltä, kuinka puolueeni puheenjohtaja kommentoi julkisuudessa puolueen sisäisiä asioita, kun ei kolmesta pyynnöstä huolimatta ole tavannut vieläkään, tai edes soittanut. Sen sijaan hänen valtiosihteerinsä soitti, ja pyysi, voisinko harkita eroa puolueesta. Sen jälkeen kentän toimijoita syytettiin rintamakarkureiksi ja jokainen ymmärtää, että viesti on mennyt kuuroille korville.

Soini ohjasi keskustelua tämänaamuisessa lähetyksessä sivuraiteille kumoamalla olkiukon: “Puoluetta ei johdeta 3. varapuheenjohtajan paikalta.” Minä tai sadat vetoomuksen allekirjoittajat emme kyseenalaista Soinia meidän edustajanamme, vaan ainoastaan vaadimme häntä edustamaan meitä. Hänen on noudatettava toukokuisen yhteiskokouksen antamaa mandaattia, ja jos jälkeenpäin haluaa Perussuomalaisten hallituksessa myöntävän tukipaketteja, tai äänestävän EU:n pakollisessa taakanjaossa tyhjää, hänen on haettava tällaisille hallitusohjelman vastaisille päätöksille uusi mandaatti yhteiskokoukselta. Kyse on demokraattisesta päätöksenteosta, ei sen kummemmasta ja se ei ole liikaa vaadittu.

Puolueen puheenjohtaja pystyisi ottamaan tässä prosessissa ohjat milloin tahansa käsiinsä, ja kutsumaan yhteiskokouksen koolle ja sen jälkeen kellään ei olisi nokankoputtamista, jos uusi toimintalinja vahvistettaisiin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että pian joudutaan pistämään seuraava vaihe päälle. Puhelinsoittoja ja viestejä tulee kiihtyvään tahtiin, kuten myös nimiä listaan. Vetoomuslomake yhteiskokouksen järjestämiseksi on täytetty nyt jo lähes 500 kertaa. Tämä puolue on vähän turhan rakas haudattavaksi elävältä, ja yritämme tosissaan kääntää Perussuomalaisen politiikan takaisin raiteilleen.

Ennen kuin Kreikan 4. tukipaketti tulee hallituskauden puolessa välissä käsittelyyn.