Eurovaaliehdokkuus

Ensinnäkin, suuri kiitos perussuomalaisille luottamuksesta ja mahdollisuudesta asettua Euroopan parlamentin vaaleihin ehdolle. Työ isänmaan eteen on minulle kunnia-asia ja olisi etuoikeus saada pistää oma osaaminen täysillä peliin Euroopan korkeimmalla tasolla Suomen puolesta. 

Neljä vuotta eduskunnassa ovat opettaneet, että jos haluaa vaikuttaa Suomen asioihin, se tapahtuu itse asiassa ensisijaisesti EU:sta käsin. Siellä määritetään suurimpaan osaan asioista jäsenmaan liikkumatila ja sen jälkeen kansallinen parlamentti operoi tuon tilan sisällä.

Perussuomalaisten osalta eurovaalien asetelmat yleisesti ovat hyvät. Kevään aikana noussut kannatus luo mahdollisuudet lähettää jopa kolme edustajaa tätä työtä kokopäiväisesti tekemään. Se olisi samalla puolueen historian paras eurovaalitulos ja siihen me tähtäämme.

Varsinaisen lainsäädäntötyön lisäksi EU ja sen päätöksenteko kaipaavat myös läpivalaisua ja tässä haluaisin olla erityisen aktiivinen, sillä tuntuu, että suomalaiset eivät oikein tiedä, mitä Brysselissä aina tapahtuu.

Olen pyrkinyt tuomaan aktiivisesti esille, mitä eduskunnassa on meneillään ja uskon, että pystyisin tekemään sen myös Euroopan tasolla, sillä tapana ei ole hiljetä, jos tulee valituksi. Somen kautta pyrin vaikuttamaan siihen, että koko Suomen EU-politiikasta tulee isänmaallisen perussuomalaisempaa.

Nyt on aika lähteä rakentamaan kampanjaa ja täyttämään tulevia vaalikoneita. Motivaatio on maksimissa. Otahan somekanavani haltuun, joissa kannanotot ja kampanjani pääasiallisesti tulevat julki.

Kunnianhimoiseen suunnitelmaani, jonka pistäisin toteutukseen, jos pääsisin eurovaaleissa läpi, pääset tutustumaan täällä 👇