Kirjoittaja: Sebastian Tynkkynen

Uncategorized

3 ministeriä ja 26-vuotias opiskelija – valintani todellinen syy


Perussuomalaisten puoluejohdosta on tullut kommentteja viime viikonlopun valintoihin liittyen.

Esimerkiksi Verkkouutiset uutisoi näin:

Puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jussi Niinistö toppuuttelee näkemyksiä, että puolueen kentällä olisi paljon kannatusta eurosta eroamiselle.

– En tunne Tynkkysen lähteitä, mutta minulle ei ole tällaista puhetta kantautunut korviin edes tänä viikonloppuna, kun todella olen jutellut meidän kenttäväen kanssa tuntikaupalla, Niinistö kertoi.

Soini puolestaan väitti, että valintani ei ole näpäytys puoluejohdolle.

Kerroin ennen vaalia, että lähdin hakemaan puheenjohtajistoon, koska haluan kehittää puolueeni linjaa EU-politiikassa enemmän Suomen itsenäisyyttä vaalivaan ja varjelevaan suuntaan. Esitin, että Perussuomalaisten tulisi olla ensimmäinen eduskuntapuolue Suomessa, joka vaatii itsenäisen rahapolitiikan palauttamista ja eroa eurosta.

Kun ei ole korkeaa asemaa, keskustelukumppanit ovat kentällä niin sanotusti samalla tasolla. Siellä kuulee jatkuvasti sitä, kuinka Perussuomalaisten tulisi ajaa euroeroa. Sitä en tiedä, uskaltavatko jäsenet sitten kertoa samaa asiaa korkeassa asemassa oleville puolueemme toimijoille, jotka retorisesti taitavasti osaavat puolustaa puoluejohdon nykyistä linjaa. Näyttäisi siltä, että samoja keskusteluja ei ole käyty. Ei ole myöskään luettu euroeroaloitteesta tehtyä kyselyä perussuomalaiselle kentälle [linkki].

Olin ainut ehdokas puheenjohtajistovaalissa, joka kertoi kentän sen äänen, joka ei tällä hetkellä tarpeeksi kuulu EU-politiikassa. Rinnallani oli todella kovat nimet hakemassa 3. varapuheenjohtajan paikkaa. Mukana oli kansanedustajia, joista toisella, Juho Eerolalla, oli suosittelijanaan suuresti arvostamani työ- ja oikeusministeri Jari Lindström, jota myös kentällä pidetään erittäin rautaisena perussuomalaisena poliitikkona.

Kisasta piti tulla tasainen laajan ja osaavan ehdokaskaartin vuoksi. Äänten piti hajota. Kun ensimmäisen kierroksen tulos selvisi, kävi ilmi, että sain 47,29% äänistä ja loput viisikymmentä prosenttia jakautuivat kuuden ehdokkaan kesken. Oli vain 2,71% päässä, että olisin tullut valituksi suoraan 3. varapuheenjohtajaksi.

Toisella kierroksella voitin 107 äänen välimatkalla istuvan varapuheenjohtajan, jota Soini oli erikseen kehunut omassa linjapuheessaan kokousta avatessaan. Juhoa arvostetaan kentällä todella paljon ja hänen näyttönsä yhdessä ydinteemoistamme, maahanmuuttopolitiikassa, hakevat vertaistaan. Nimenomaan Eerola oli meiltä neuvottelemassa maahanmuuttopolitiikan osuutta hallitusohjelmaan.

Miten ihmeessä voi siis olla mahdollista, että 26-vuotias opiskelija, joka on ollut puolueessa vasta vuodesta 2012, valitaan puolueen varapuheenjohtajaksi kolmen ministerin rinnalle? Selityksiä on tasan yksi ja sen kriittinen media osasi napata välittömästi: Olin valmis esittämään kentän äänen EU-politiikassa ja se sai selvän kannatuksen. Kun ottaa vielä ehdokasasettelun huomioon, tulee signaalista vieläkin selvempi. Jos sitä ei suostu vaalituloksesta näkemään, niin kannattaa kuunnella vaalipuheenvuoroni [linkki], jossa juuri euroerovaatimukseni sai aikaan aplodit jäsenistöltä. Samaa ilmiötä voi kuunnella Halla-ahon eurokriittisen puheen osalta.

Johtopäätöstä ei ole pakko uskoa, mutta kannattaa.

Kukaan ei ole määräänsä enempi. Minä en pysty yksin viimeisen varapuheenjohtajan paikalta kurkottamaan kenenkään yläpuolellani olevan johtajan yli. Enkä edes halua. En olisi edes halunnut lähteä ehdolle, koska tiesin, kuinka tuskallinen se tie on. Mutta jonkun oli pakko lähteä, kun kysyttyjä eurokriitikoita ei saatu tällä kertaa haastajiksi. Viimeiseen saakka yritettiin. Kun ei onnistunut, ei auttanut kuin pistää itsensä likoon – kolmea päivää ennen puolueen suurinta päättävää kokousta. Noin huonoista asetelmista käsin oli selvää, että minua ei olisi haitannut pätkän vertaa se, vaikka olisin hävinnyt, sillä jonkun oli hätähuuto tuotava kentältä, joka ei ole uskaltanut tarpeeksi avoimesti signaalia välittää. Me emme saa enää pelätä sitä, että erilaiset näkemykset puolueen sisällä tarkoittaisivat sitä, että jotkut yrittäisivät hajottaa puoluetta. Eläväinen linjakeskustelu tarkoittaa aina tervettä ilmapiiriä.

Kentän eurokriittisyys tuli esille onnittelupuheenvuoroissakin. Se oli se asia, josta ylivoimaisesti eniten kiitettiin, ja pyydettiin, että pitäisin lupaukseni, vaikka kuinka pistettäisiin selkä seinää vasten. Eräs mies spontaanisti alkoi itkemään onnitellessaan. Hän oli joutunut käymään kovaa kamppailua, että lähtisi puolueesta, mutta kertoi valintani olleen merkki siitä, että puolueen harjoittama EU-politiikka saattaa palata raiteilleen, ja hallituskumppaneita valvoitetaan noudattamaan [Tässä kohtaa blogia kirjoittaminen keskeytyy, koska joku soittaa. Vastaan puheluun, ja luurin toisessa päässä mies antaa palautetta: “Pidä nyt niistä periaatteista sitten kiinni, kun sut valittiin. Et anna periksi.”] hallitusohjelman kirjauksia. Eräs onnittelija puolestaan lyö yhden markan kolikon käteeni, sulkee kourani ja sanoo: “Me luotetaan suhun, että viet tän homman maaliin.”

On ikävää olla se tällaisten uutisten tuoja puoluejohtoon, mutta Perussuomalaiset on minulle liian rakas puolue, jotta voisin olla tekemättä mitään ja antaa paineen kasvaa vaaralliseksi, kun tiedän, mitä kauniin pinnan alla tapahtuu. Kuten aikaisemmin totesin, en halua olla määrääni enempi. Haluaisin kuitenkin esittää kysymyksen nykymenon puolustajille: Jos uskottavia haastajia, jotka myös EU-politiikaltaan ovat kentän ajatusten mukaisia, ei kärkipaikoille löydy, niin voiko silloin astua jäsenistön tahdon yli EU-linjauksissa. Voiko silloin olla määräänsä enempi?

Nyt olen suuni puhtaaksi puhunut. Tavoitteeni on edelleen sama, mikä kampanjassani ennen valintaani ja se tulee pysymään siitä huolimatta, että joudun haastatteluissa jatkossa kertomaan, mikä on puolueen sen hetkinen linja EU-politiikassa, vaikka se olisi minulle liian löysä. Joudun kuitenkin edistämään sitä hyvin eri tavoilla, kuin ennen valintaani, sillä edustan nyt Suomen toiseksi suurinta hallituspuoluetta varapuheenjohtajana, enkä voi enkä halua yksin lähteä sooloilemaan. Minulle ei ole tullut tähän ohjeistusta puolueeni puolelta tai Tommi Parkkosen veikkaamalta työmies Putkoselta, emme ole vielä edes keskustelleet valintani jälkeen mitään, vaan kuviota noudatetaan johtamassani Perussuomalaisissa Nuorissa myös samalla tavalla. Jotta organisaatio voi toimia, valtasuhteiden pitää olla selviä.

Eli jos minulta tullaan kysymään puolueen kantoja, kerron ne, vaikka olisin jossain kohtaa eri mieltä. Jos minulta kysytään henkilökohtainen mielipide, sen esitän, kuten Soini usein tekee. Jos minulta kysytään, minkälainen ilmapiiri kentällä on, senkin sanon. Joka tapauksessa koko ajan sisältä päin vastuupaikastani käsin teen kovasti töitä sen eteen, että kentän ja johdon sävy saadaan stemmaamaan. Tähän puoluetta rakentavaan yhdistämistyöhön sain selvän mandaatin jäsenistöltä Turussa ja soitot eivät vieläkään lopu.

Uncategorized

Tässä kehittämisasiakirja paremman puolueen puolesta!


Kokosin 14 kehitettävää asiaa, jotka nousevat jatkuvasti esille kentällä, ja median kanssa tekemisissä ollessani. Lähdin ehdolle puolueen varapuheenjohtajaksi, koska halusin lähteä nimenomaan kehittämään puoluetta. Olen toiminut paikallisyhdistyksen hallituksessa, valtuustoryhmässä, nuorten ja ukkojen piirien piirisihteereinä, nuorisojärjestön varapuheenjohtajana, toiminnanjohtajana ja nyt puheenjohtajana. Lisäksi olen toiminut nuorisojärjestön edustajana puoluehallituksessa ja eduskuntaryhmässä. Näiden kokemuksien pohjalta olen laatinut kehittämisasiakirjan, joka toimii itselleni asialistana, jota alan toteuttamaan, jos minut valitaan 3. varapuheenjohtajaksi. Asioita on paljon enemmänkin, mutta halusin nostaa niistä tärkeimmät valokeilaan.

Tutustu alla olevasta linkistä, mitä konkreettisesti haluan kehittää puolueessa:
Puolueen kehittämisasiakirja

Blogi

Sanotaan se ääneen – kyllä nyt puhutaan nimenomaan kynnyskysymyksestä


Soini oli oikeassa viisi vuotta sitten. Soini on oikeassa tänä päivänä.

Kun maa on maksukyvytön, ja velkaa on yli 300 miljardia, pitää olla päästään täysin mielenvikainen, jos uskoo tilanteen korjaantuvan antamalla tuohon velkaoravanpyörään vielä yli 80 miljardia lisää seuraavalle muutamalle vuodelle.

Tätä kohti ollaan kuitenkin menossa, sillä tänään eurojohtajat päättivät yksimielisesti, että Kreikan tuskaa pitkitetään jälleen, ja maksukyvyttömään maahan pumpataan lisää rahaa mahdollisen kolmannen tukipaketin myötä. Euron on kuulemma oltava ikuinen, ja kerran leikkiin mukaan lähtenyt ei voi tehdä enää korjausliikettä.

Olen ollut todella pettynyt tähän pitkään prosessiin, jonka aikana on sairastutettu markkinoita laittomilla tukipaketeilla, passivoitu Kreikkaa tekemästä jo kauan aikaa sitten tarvittuja isoja uudistuksia, sekä viimeisimpänä halvennettu demokratia. Kreikan pääministeri Tsipras järjesti maassaan kansanäänestyksen lainaehdoista, joihin kansa vastasi ei. Tämän pitäisi käytännössä tarkoittaa euroeroa (grexit). Sen sijaan velkojat löivät tänään pöytään vielä tiukemmat ehdot, mitä kansanäänestyksessä ja Tsipras hyväksyi ne. Täysin käsittämätöntä kansan halveksuntaa.

Viime kerralla jättäydyimme ulos hallituksesta juuri sen vuoksi, että emme hyväksyneet tukipakettipolitiikkaa ratkaisuna eurokriisiin. En ole kenenkään toimijan puheista kuullut, että linjamme olisi muuttunut piirun vertaa. Hallitusohjelmaan on kirjattu seuraavat linjaukset:

“Hallitus pyrkii palauttamaan no bail out -säännön uskottavuuden.”
“Hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa.“

Vaikka kolmannen tukipaketin rahat otettaisiin EVM:n sisältä, kasvaisivat Suomen vastuut eurokriisin hoidossa. (Hallitusohjelma: “Mikäli Euroopan vakausmekanismia joudutaan vielä käyttämään, sen tulee tapahtua vain mekanismin nykyisen kapasiteetin ja pääomarakenteen puitteissa.”) Näin ollen ensimmäiset lauseet yksiselitteisesti kumoavat EVM-kirjauksen. Tämä on tulkinnan kannalta myös ainut rehellinen logiikka ristiriitaisessa kirjauksessa, sillä kaikki tietävät, miksi viimeksi jäimme hallituksesta ulos ja miksi nyt pystyimme tulemaan mukaan.

Perussuomalaisten ei tarvitse lähteä kumartelemaan kenenkään edessä. Kansalta on saatu linjalle mandaatti ja se on vahvistettu hallitusohjelmaan. Jos sitä eivät hallituskumppanit suostu noudattamaan, ei puolueella tulisi näkemykseni mukaan olla mitään muuta johtopäätöstä, kuin että lupaukset on petetty, luottamus menetetty ja hallituksesta on lähdettävä. Me emme yksinkertaisesti pysty tekemään uskottavaa perussuomalaista politiikkaa, jos annamme vanhojen puolueiden vedättää milloin missäkin (viimeksi ministeri Orpon taakanjako-case). Ensikertalaisena hallituksessa meitä testataan, ja rajat on näytettävä alusta lähtien. Että ne ovat samat kuin muillakin: yhteisiä sopimuksia noudatetaan. Jos Suomi sanoo ei, ja päätös tukipaketista tehdään hätätilamenettelyn keinoin ilman Suomen tukea, ei takkia ole käännetty.

Pian nähdään, saako Tsipras läpi velkojien vaatimukset omassa maassaan ja sen jälkeen koittaa kohtalonhetki: lähteekö Suomi edelleen mukaan “no bailout”-säännön rikkomiseen. Jos lähtee, toivon, että silloin Perussuomalaiset lähtevät hallituksesta ja vähän äkkiä. Jotta meillä on vaihtoehto suomalaisille EU-politiikassa.

Nyt odotellaan.

Blogi

Eurooppa löytää jälleen itsensä


Ympäri maanosamme nousee parhaillaan unelma uudesta kansojen moninaisuutta, kulttuuria ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavasta Euroopasta. Samaan aikaan pitkään vallassa olleiden puoluiden EU-johtajat yrittävät väkisin vetää köydestä toiseen suuntaan. He yrittävät pelastaa luomansa poliittisen projektin, jonka ovat vieneet liian pitkälle. Todellisuutta on, ettei maita voi pistää samaan muottiin.

Osallistuin viime viikonloppuna Berliinissä European Young Conservativesin seminaari- ja koulutustapahtumaan, jossa oli mukana edustajia Armeniasta, Belgiasta, Iso-Britanniasta, Italiasta, Kreikasta, Luxemburgista, Puolasta, Portugalista, Saksasta ja Tsekistä. Suomessa mediasta on helppo saada se käsitys, että EU:n rakastaminen olisi sitä oikeaa tämän päivän eurooppalaista ajattelua. EU:n vastustaminen puolestaan vihollisuutta rauhaa ja maiden yhteistyötä kohtaan. Eurooppalaisten nuorten kokoontumisessamme moni nosti tämän saman huomion esille omasta maastaan, eikä pitänyt tällaista puhetta reiluna eikä totuudenmukaisena.

EU:sta on tullut eliitin kerho, johon kuulumisesta on tullut monen maan johtajille itseisarvo sen sijaan, että mietittäisiin, mitä hyötyjä omalle maalle ja Euroopalle saavutetaan olemalla mukana. Jopa maan talouslukuja on valehdeltu ja ihmisoikeustilannetta lakaistu maton alle, jotta on päästy mukaan ytimeen. Tämä ei ole oikein. Sekään ei ole oikein, että toiset saavat livetä yhteisistä sopimuksista ja toiset katsovat vierestä.

Jotkin maat ovat menneet EU-projektissa vieläkin pidemmälle. Omasta rahapolitiikasta ja valuutasta on luovuttu. Näin teki myös Suomi vuonna 2002 korvaamalla markat euroilla. Mikään muista pohjoismaista ei lähtenyt mukaan leikkiin. Me olemme nyt talouden syöksykierteessä ja itsenäisyys suhteessa rahapolitiikkaan on menetetty, toisin kuin naapureillamme, joilla on paljon enemmän työkaluja talouden tervehdyttämiseen. Lisäksi jo iso osa lainsäädännöstämme tulee EU:n kautta. Osa siitä ei mene edes eduskunnan hyväksynnän kautta valmisteluun, vaan suoraan virkamiesten kautta täytäntöön.

Keskustelimme eurooppalaisten nuorten kanssa siitä, kuinka valitettavan helposti EU-propaganda uppoaa sellaiseen ihmiseen, joka ei ole kiinnostunut päätöksenteosta. Monesti EU:ta yritetään myydä kanssakeskustelijoille kestämättömillä uhkauksilla. Suomi voi kuulua samaan talousalueeseen muiden eurooppalaisten maiden kanssa, vaikka se ei olisi EU:n jäsen. Näin on esimerkiksi Norjan ja Islannin kohdalla. Nämä asiat sekoitetaan yleensä keskenään. Lisäksi suomalaisilla on edelleen viisumivapaus laajasti Euroopassa, vaikka maamme eroaisi EU:sta. Viisumivapauden takaa nimittäin Schengenin sopimus, joka ei noudata EU:n rajoja. Esimerkiksi EU:hun kuuluvaan Iso-Britanniaan et pääse ilman tarkastusta, sen sijaan EU:hun kuulumattomaan Norjaan pääset.

Dominoefekti saattaa lähteä käyntiin

Ympäri Eurooppaa kansojen vapautta korostavat puolueet ovat kovassa nosteessa. Naapurimaassamme erittäin EU-kriittinen ja kansallismielinen Ruotsidemokraatit pisti maan poliittisen kentän sekaisin murskavoitolla viime syksyn eduskuntavaaleissa. Suomessa Perussuomalaiset nousi maan 2. suurimmaksi puolueeksi ja hallitukseen. Maamme EU-politiikka kiristyi huomattavasti. Tämä asia otettiin esille EYC-viikonloppuna Saksassa moneen kertaan monien muiden maiden edustajien toimesta. Puolassa puolestaan kansalliskonservatiivinen Laki ja oikeus -puolue voitti presidentinvaalit kuukausi sitten. Merkille pantavaa on, että hän oli nimenomaan nuorison suosikki. Esimerkkejä kansojen itsemääräämisoikeuksia kunnioittavien puolueiden voittokulusta Euroopassa olisi vaikka kuinka paljon, mutta mainittakoon viimeiseksi vielä Iso-Britanniassa juuri käytyjen vaalien yli 50% parlamentin paikoista saanut brittikonservatiivit, joka istuu Perussuomalaisten kanssa samassa europarlamenttiryhmässä. Sen voiton myötä Britanniassa käydään kansanäänestys siitä, jatketaanko EU:ssa.

Ennen kansanäänestystä Britannia yrittää neuvotela EU-sopimuksensa uusiksi. Tästä voi seurata melkoinen dominoefekti koko Euroopassa. Pienemmät mailta kerättävät jäsenmaksut tarkoittaisivat tietenkin pienempää rahoitusta tuolle byrokraattiselle instituutiolle, joka keskittää valtaa itselleen jäsenmailtaan. Jos Britannia eroaa EU:sta, rohkaisee päätös monen muun EU-maan EU-kriittisiä puolueita esittämään huomattavasti kovempia vaatimuksia EU:n uudistumisen suhteen.

Saksalainen kollegani totesi osuvasti, että miten kukaan voi kuvitella, että EU:ta pystyttäisiin uudistamaan pienin askelin kevyempään suuntaan, koska sitä pyörittää jättimäinen virkamieskoneisto. Kyseessä on pahimman luokan byrokratia, joka ruokkii itse itseään ja luo uusia projekteja ja tarpeita palkata uusia ihmisiä koneistoon. Ei tällainen porukka ole valmis tuomaan pöydälle esityksiä kollegojensa suojatyöpaikkojen lakkauttamisesta ja hallinnon keventämisestä.

Parhaillaan luemme uutisia Kreikasta, jossa maan lähtö euroalueesta on enemmän kuin todennäköistä. Toivottavasti kreikkalaiset tajuavat etunsa, ja lähtevät.

Jos ensimmäiset maat eroavat eurosta ja EU:sta, puheet eurooppalaisen vallankeskittämisprojektin ikuisuudesta menevät välittömästi samaan roskakoriin, johon Paavo Väyrysen puheet Neuvostoliiton ikuisuudesta vuonna 1989.

Euroopan alueella on ollut historian aikana laajoja unioneita ja valtakuntia, mutta niille kaikille on ollut ominaista yksi asia: ne kaikki ovat romahtaneet. Kansojen tulee voida päättää omasta kohtalostaan, ja vallan vieminen käden ulottumattomiin johtaa aina samoihin tuloksiin. Uskoin aikanaan EU:hun. Silloin, kun en ollut poliittisesti valveutunut ja meille uskoteltiin, että ei tästä mitään liittovaltiota olla rakentamassa. Mutta en enää. Nykyään useimmat vanhojen puolueiden poliitikot ihan avoimesti myöntävät, että he haluavat vallan keskittämistä ja liittovaltiota. Kaikkia maita sitovia ihmistenjakojärjestelmiä ja jopa EU-tasoista verotusta.

Eurooppalaisen yhteistyöelimen, EU:n, ei pitänyt mennä koskaan näin pitkälle. Ympäri Euroopan haetaan nyt uutta suuntaa. Viikonloppuna käytyjen keskutelujen perusteella olen vakuuttunut, että lähivuosina tullaan näkemään paljon mittavampaa EU-liittovaltion vastustusta, mihin tähän mennessä ollaan totuttu. Hyvä niin, sillä nyt alkaakin olla viimeiset hetket tehdä asian eteen jotain, ennenkuin maanosa on sen verran kahleissa, että mitään on enää vaikea tehdä.

Kerroin Berliinissä muille eurooppalaisille nuorille Perussuomalaisten Nuorten Suomessa toteuttamasta EU-lipun poltosta eurooppapoliittisen ohjelmamme julkaisun yhteydessä. Siitä innostuttiin valtavasti. Ja vähän veikkaan, että pian palaa eräässä merkittävässä EU-maassa tähtilippu. Nimittäin konseptimme kopioitiin sellaisenaan esitettäväksi erään toisen maan nuorisojärjestön liittohallitukselle.

Lopuksi.

Eurooppalainen yhteistyö esimerkiksi rauhan, ihmisoikeuksien ja kaupan edistämiseksi on tärkeää. Se ei tapahdu keinotekoisen liittovaltion kautta. Monimutkaisen järjestelmän ja sääntelyviidakon vuoksi en usko, että takaisin raiteille onnistutaan pääsemään yrittämällä kääntää nykyistä EU:ta ja sen koneistoa toiseen moodiin. Todennäköisesti tarvitaan ihan kokonaan EU:n uudelleenkäynnistäminen. Kansojen itsemääräämisoikeutta kunnioittavalta pohjalta.