Kirjoittaja: Sebastian Tynkkynen

Uncategorized

Tässä kehittämisasiakirja paremman puolueen puolesta!


Kokosin 14 kehitettävää asiaa, jotka nousevat jatkuvasti esille kentällä, ja median kanssa tekemisissä ollessani. Lähdin ehdolle puolueen varapuheenjohtajaksi, koska halusin lähteä nimenomaan kehittämään puoluetta. Olen toiminut paikallisyhdistyksen hallituksessa, valtuustoryhmässä, nuorten ja ukkojen piirien piirisihteereinä, nuorisojärjestön varapuheenjohtajana, toiminnanjohtajana ja nyt puheenjohtajana. Lisäksi olen toiminut nuorisojärjestön edustajana puoluehallituksessa ja eduskuntaryhmässä. Näiden kokemuksien pohjalta olen laatinut kehittämisasiakirjan, joka toimii itselleni asialistana, jota alan toteuttamaan, jos minut valitaan 3. varapuheenjohtajaksi. Asioita on paljon enemmänkin, mutta halusin nostaa niistä tärkeimmät valokeilaan.

Tutustu alla olevasta linkistä, mitä konkreettisesti haluan kehittää puolueessa:
Puolueen kehittämisasiakirja

Blogi

Sanotaan se ääneen – kyllä nyt puhutaan nimenomaan kynnyskysymyksestä


Soini oli oikeassa viisi vuotta sitten. Soini on oikeassa tänä päivänä.

Kun maa on maksukyvytön, ja velkaa on yli 300 miljardia, pitää olla päästään täysin mielenvikainen, jos uskoo tilanteen korjaantuvan antamalla tuohon velkaoravanpyörään vielä yli 80 miljardia lisää seuraavalle muutamalle vuodelle.

Tätä kohti ollaan kuitenkin menossa, sillä tänään eurojohtajat päättivät yksimielisesti, että Kreikan tuskaa pitkitetään jälleen, ja maksukyvyttömään maahan pumpataan lisää rahaa mahdollisen kolmannen tukipaketin myötä. Euron on kuulemma oltava ikuinen, ja kerran leikkiin mukaan lähtenyt ei voi tehdä enää korjausliikettä.

Olen ollut todella pettynyt tähän pitkään prosessiin, jonka aikana on sairastutettu markkinoita laittomilla tukipaketeilla, passivoitu Kreikkaa tekemästä jo kauan aikaa sitten tarvittuja isoja uudistuksia, sekä viimeisimpänä halvennettu demokratia. Kreikan pääministeri Tsipras järjesti maassaan kansanäänestyksen lainaehdoista, joihin kansa vastasi ei. Tämän pitäisi käytännössä tarkoittaa euroeroa (grexit). Sen sijaan velkojat löivät tänään pöytään vielä tiukemmat ehdot, mitä kansanäänestyksessä ja Tsipras hyväksyi ne. Täysin käsittämätöntä kansan halveksuntaa.

Viime kerralla jättäydyimme ulos hallituksesta juuri sen vuoksi, että emme hyväksyneet tukipakettipolitiikkaa ratkaisuna eurokriisiin. En ole kenenkään toimijan puheista kuullut, että linjamme olisi muuttunut piirun vertaa. Hallitusohjelmaan on kirjattu seuraavat linjaukset:

“Hallitus pyrkii palauttamaan no bail out -säännön uskottavuuden.”
“Hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa.“

Vaikka kolmannen tukipaketin rahat otettaisiin EVM:n sisältä, kasvaisivat Suomen vastuut eurokriisin hoidossa. (Hallitusohjelma: “Mikäli Euroopan vakausmekanismia joudutaan vielä käyttämään, sen tulee tapahtua vain mekanismin nykyisen kapasiteetin ja pääomarakenteen puitteissa.”) Näin ollen ensimmäiset lauseet yksiselitteisesti kumoavat EVM-kirjauksen. Tämä on tulkinnan kannalta myös ainut rehellinen logiikka ristiriitaisessa kirjauksessa, sillä kaikki tietävät, miksi viimeksi jäimme hallituksesta ulos ja miksi nyt pystyimme tulemaan mukaan.

Perussuomalaisten ei tarvitse lähteä kumartelemaan kenenkään edessä. Kansalta on saatu linjalle mandaatti ja se on vahvistettu hallitusohjelmaan. Jos sitä eivät hallituskumppanit suostu noudattamaan, ei puolueella tulisi näkemykseni mukaan olla mitään muuta johtopäätöstä, kuin että lupaukset on petetty, luottamus menetetty ja hallituksesta on lähdettävä. Me emme yksinkertaisesti pysty tekemään uskottavaa perussuomalaista politiikkaa, jos annamme vanhojen puolueiden vedättää milloin missäkin (viimeksi ministeri Orpon taakanjako-case). Ensikertalaisena hallituksessa meitä testataan, ja rajat on näytettävä alusta lähtien. Että ne ovat samat kuin muillakin: yhteisiä sopimuksia noudatetaan. Jos Suomi sanoo ei, ja päätös tukipaketista tehdään hätätilamenettelyn keinoin ilman Suomen tukea, ei takkia ole käännetty.

Pian nähdään, saako Tsipras läpi velkojien vaatimukset omassa maassaan ja sen jälkeen koittaa kohtalonhetki: lähteekö Suomi edelleen mukaan “no bailout”-säännön rikkomiseen. Jos lähtee, toivon, että silloin Perussuomalaiset lähtevät hallituksesta ja vähän äkkiä. Jotta meillä on vaihtoehto suomalaisille EU-politiikassa.

Nyt odotellaan.

Blogi

Eurooppa löytää jälleen itsensä


Ympäri maanosamme nousee parhaillaan unelma uudesta kansojen moninaisuutta, kulttuuria ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavasta Euroopasta. Samaan aikaan pitkään vallassa olleiden puoluiden EU-johtajat yrittävät väkisin vetää köydestä toiseen suuntaan. He yrittävät pelastaa luomansa poliittisen projektin, jonka ovat vieneet liian pitkälle. Todellisuutta on, ettei maita voi pistää samaan muottiin.

Osallistuin viime viikonloppuna Berliinissä European Young Conservativesin seminaari- ja koulutustapahtumaan, jossa oli mukana edustajia Armeniasta, Belgiasta, Iso-Britanniasta, Italiasta, Kreikasta, Luxemburgista, Puolasta, Portugalista, Saksasta ja Tsekistä. Suomessa mediasta on helppo saada se käsitys, että EU:n rakastaminen olisi sitä oikeaa tämän päivän eurooppalaista ajattelua. EU:n vastustaminen puolestaan vihollisuutta rauhaa ja maiden yhteistyötä kohtaan. Eurooppalaisten nuorten kokoontumisessamme moni nosti tämän saman huomion esille omasta maastaan, eikä pitänyt tällaista puhetta reiluna eikä totuudenmukaisena.

EU:sta on tullut eliitin kerho, johon kuulumisesta on tullut monen maan johtajille itseisarvo sen sijaan, että mietittäisiin, mitä hyötyjä omalle maalle ja Euroopalle saavutetaan olemalla mukana. Jopa maan talouslukuja on valehdeltu ja ihmisoikeustilannetta lakaistu maton alle, jotta on päästy mukaan ytimeen. Tämä ei ole oikein. Sekään ei ole oikein, että toiset saavat livetä yhteisistä sopimuksista ja toiset katsovat vierestä.

Jotkin maat ovat menneet EU-projektissa vieläkin pidemmälle. Omasta rahapolitiikasta ja valuutasta on luovuttu. Näin teki myös Suomi vuonna 2002 korvaamalla markat euroilla. Mikään muista pohjoismaista ei lähtenyt mukaan leikkiin. Me olemme nyt talouden syöksykierteessä ja itsenäisyys suhteessa rahapolitiikkaan on menetetty, toisin kuin naapureillamme, joilla on paljon enemmän työkaluja talouden tervehdyttämiseen. Lisäksi jo iso osa lainsäädännöstämme tulee EU:n kautta. Osa siitä ei mene edes eduskunnan hyväksynnän kautta valmisteluun, vaan suoraan virkamiesten kautta täytäntöön.

Keskustelimme eurooppalaisten nuorten kanssa siitä, kuinka valitettavan helposti EU-propaganda uppoaa sellaiseen ihmiseen, joka ei ole kiinnostunut päätöksenteosta. Monesti EU:ta yritetään myydä kanssakeskustelijoille kestämättömillä uhkauksilla. Suomi voi kuulua samaan talousalueeseen muiden eurooppalaisten maiden kanssa, vaikka se ei olisi EU:n jäsen. Näin on esimerkiksi Norjan ja Islannin kohdalla. Nämä asiat sekoitetaan yleensä keskenään. Lisäksi suomalaisilla on edelleen viisumivapaus laajasti Euroopassa, vaikka maamme eroaisi EU:sta. Viisumivapauden takaa nimittäin Schengenin sopimus, joka ei noudata EU:n rajoja. Esimerkiksi EU:hun kuuluvaan Iso-Britanniaan et pääse ilman tarkastusta, sen sijaan EU:hun kuulumattomaan Norjaan pääset.

Dominoefekti saattaa lähteä käyntiin

Ympäri Eurooppaa kansojen vapautta korostavat puolueet ovat kovassa nosteessa. Naapurimaassamme erittäin EU-kriittinen ja kansallismielinen Ruotsidemokraatit pisti maan poliittisen kentän sekaisin murskavoitolla viime syksyn eduskuntavaaleissa. Suomessa Perussuomalaiset nousi maan 2. suurimmaksi puolueeksi ja hallitukseen. Maamme EU-politiikka kiristyi huomattavasti. Tämä asia otettiin esille EYC-viikonloppuna Saksassa moneen kertaan monien muiden maiden edustajien toimesta. Puolassa puolestaan kansalliskonservatiivinen Laki ja oikeus -puolue voitti presidentinvaalit kuukausi sitten. Merkille pantavaa on, että hän oli nimenomaan nuorison suosikki. Esimerkkejä kansojen itsemääräämisoikeuksia kunnioittavien puolueiden voittokulusta Euroopassa olisi vaikka kuinka paljon, mutta mainittakoon viimeiseksi vielä Iso-Britanniassa juuri käytyjen vaalien yli 50% parlamentin paikoista saanut brittikonservatiivit, joka istuu Perussuomalaisten kanssa samassa europarlamenttiryhmässä. Sen voiton myötä Britanniassa käydään kansanäänestys siitä, jatketaanko EU:ssa.

Ennen kansanäänestystä Britannia yrittää neuvotela EU-sopimuksensa uusiksi. Tästä voi seurata melkoinen dominoefekti koko Euroopassa. Pienemmät mailta kerättävät jäsenmaksut tarkoittaisivat tietenkin pienempää rahoitusta tuolle byrokraattiselle instituutiolle, joka keskittää valtaa itselleen jäsenmailtaan. Jos Britannia eroaa EU:sta, rohkaisee päätös monen muun EU-maan EU-kriittisiä puolueita esittämään huomattavasti kovempia vaatimuksia EU:n uudistumisen suhteen.

Saksalainen kollegani totesi osuvasti, että miten kukaan voi kuvitella, että EU:ta pystyttäisiin uudistamaan pienin askelin kevyempään suuntaan, koska sitä pyörittää jättimäinen virkamieskoneisto. Kyseessä on pahimman luokan byrokratia, joka ruokkii itse itseään ja luo uusia projekteja ja tarpeita palkata uusia ihmisiä koneistoon. Ei tällainen porukka ole valmis tuomaan pöydälle esityksiä kollegojensa suojatyöpaikkojen lakkauttamisesta ja hallinnon keventämisestä.

Parhaillaan luemme uutisia Kreikasta, jossa maan lähtö euroalueesta on enemmän kuin todennäköistä. Toivottavasti kreikkalaiset tajuavat etunsa, ja lähtevät.

Jos ensimmäiset maat eroavat eurosta ja EU:sta, puheet eurooppalaisen vallankeskittämisprojektin ikuisuudesta menevät välittömästi samaan roskakoriin, johon Paavo Väyrysen puheet Neuvostoliiton ikuisuudesta vuonna 1989.

Euroopan alueella on ollut historian aikana laajoja unioneita ja valtakuntia, mutta niille kaikille on ollut ominaista yksi asia: ne kaikki ovat romahtaneet. Kansojen tulee voida päättää omasta kohtalostaan, ja vallan vieminen käden ulottumattomiin johtaa aina samoihin tuloksiin. Uskoin aikanaan EU:hun. Silloin, kun en ollut poliittisesti valveutunut ja meille uskoteltiin, että ei tästä mitään liittovaltiota olla rakentamassa. Mutta en enää. Nykyään useimmat vanhojen puolueiden poliitikot ihan avoimesti myöntävät, että he haluavat vallan keskittämistä ja liittovaltiota. Kaikkia maita sitovia ihmistenjakojärjestelmiä ja jopa EU-tasoista verotusta.

Eurooppalaisen yhteistyöelimen, EU:n, ei pitänyt mennä koskaan näin pitkälle. Ympäri Euroopan haetaan nyt uutta suuntaa. Viikonloppuna käytyjen keskutelujen perusteella olen vakuuttunut, että lähivuosina tullaan näkemään paljon mittavampaa EU-liittovaltion vastustusta, mihin tähän mennessä ollaan totuttu. Hyvä niin, sillä nyt alkaakin olla viimeiset hetket tehdä asian eteen jotain, ennenkuin maanosa on sen verran kahleissa, että mitään on enää vaikea tehdä.

Kerroin Berliinissä muille eurooppalaisille nuorille Perussuomalaisten Nuorten Suomessa toteuttamasta EU-lipun poltosta eurooppapoliittisen ohjelmamme julkaisun yhteydessä. Siitä innostuttiin valtavasti. Ja vähän veikkaan, että pian palaa eräässä merkittävässä EU-maassa tähtilippu. Nimittäin konseptimme kopioitiin sellaisenaan esitettäväksi erään toisen maan nuorisojärjestön liittohallitukselle.

Lopuksi.

Eurooppalainen yhteistyö esimerkiksi rauhan, ihmisoikeuksien ja kaupan edistämiseksi on tärkeää. Se ei tapahdu keinotekoisen liittovaltion kautta. Monimutkaisen järjestelmän ja sääntelyviidakon vuoksi en usko, että takaisin raiteille onnistutaan pääsemään yrittämällä kääntää nykyistä EU:ta ja sen koneistoa toiseen moodiin. Todennäköisesti tarvitaan ihan kokonaan EU:n uudelleenkäynnistäminen. Kansojen itsemääräämisoikeutta kunnioittavalta pohjalta.

Blogi

Tämän viikon olen tuhma suomenruotsalainen


Tällä viikolla saapuivat uudet lasit vanhojen hajottua. Toinen puoli suvustani on ruotsinkielinen ja uusien lasien myötä olen saanut kuittailua suomenruotsalaisuudesta. Sehän ei tietenkään minua haittaa, ja siitäpä tulikin mieleeni vain oiva idea.

Tällä viikolla harrastan elävää kaksikielisyyttä. Vaivun seitsemäksi päiväksi siihen kuplaan, jossa ajatellaan, että nykyinen suomenkielisen väestön väkisin pakottaminen opiskelemaan suurimmalle osalle tarpeentonta kieltä tuottaa riittävää osaamista. Että kyllähän kaikkien kanssa pitäisi ruotsia pystyä maassamme puhumaan.

Istun parhaillaan junassa matkalla kohti sukujuhlia Kokkolaan, jossa olen syntynyt ja käynyt lukion. Yksi syistä, miksi en todennäköisesti enää ikinä halua palata tuolle paikkakunnalle, ovat älyttömät kieliristiriidat ja suomenruotsalaisten lapsellinen käytös. Olin aikanaan Kokkolassa töissä kahdessa eri päivittäistavarakaupassa ja kollegojen kesken jaoimme kokemuksia työyhteisöstä.

Yksi tyypillinen tilanne nousi monesti esille: ruotsinkielinen vaatii ruotsinkielisen palvelun vaikka väkisin, eikä ole ymmärtävinään, jos hänelle puhutaan suomeksi. Sitä on elävä kaksikielisyys monilla ruotsinkielisillä alueilla. Suomenkielisen logiikka toimii lähtökohtaisesti hyvin eri tavalla: kohtaamisissa käytetään sitä kieltä, millä molemmat tulevat helpoimmin ymmärretyiksi. Ja eipä liene outoa sekään, että vaikka koko kaveririnki vaihtaa kieleksi englannin, jos seurassa on maahanmuuttaja, joka puhuu suomea vasta kohtalaisesti.

Paras esimerkki elävästä toimivasta kaksikielisyydestä omissa kohtaamisissa Kokkolassa oli, kun eräs oman arvonsa tiedostava rouva tuli kuitin kanssa kassalle selittämään tavaranpalautusasiaa. Aloitin tietenkin ruotsiksi, mutta asiakkaan selitys oli sen verran monimutkainen, etten pystynyt ymmärtämään loppuun saakka, jotta olisin voinut tehdä toimenpiteen asiakkaalle. Yritin kysellä suomeksi, sen jälkeen englanniksi, mutta rouva ei ottanut kuuleviin korviinsa vaan paahtoi ruotsiksi. Kun hänelle lopulta valkeni, ettei hän saa rahojaan takaisin, ellei myös asiakaspalvelija ymmärrä tilannetta, hän alkoi puhumaan minulle virheettömällä suomen kielellä, ja tilanne hoitui loppuun erittäin nopeasti sen jälkeen.

Elävä kaksikielisyys on tarkoittanut Suomessa myös muurien rakentamista päiväkodeissa ja kouluissa suomenkielisten ja ruotsinkielisten lasten välille, jotta ruotsinkieliset eivät käyttäisi myös suomea välitunneilla. Sarjassaan hävytöntä. Älyttömiä esimerkkejä kuvitellusta elävästä kaksikielisyydestä löytyisi vaikka kuinka paljon.

Tuleva viikko tulee varmasti olemaan antoisa. Ruotsi oli yksi lempioppiaineistani koulussa ja sain jopa stipendin innokkuudestani ruotsinopintoihin. On mukavaa palauttaa mieleen ruostunutta taitoa, jota ei ainakaan kotipaikkakunnallani Oulussa pääse luonnollisesti reenaamaan [linkki]. Sen sijaan tuskaa tulevat varmasti tuottamaan vaivaannuttavat tilanteet, joihin asiakaspalvelijat joutuvat, kun pyrin puhumaan pelkästään ruotsia heidän kanssaan. Mutta kaksikielisessä maassahan on oikeus edellyttää virkamiehiltä ruotsin kielen osaamista?

Kirjaan kokemuksia ylös, ja niille tulee varmasti käyttöä seuraavan neljän vuoden aikana käytäessä keskustelua pakkoruotsista. Nykyinen ylimitoitettu ruotsinkielen opetus ei välttämättä tuotakaan riittävää ruotsin kielen taitoa.

Ihanaa alkanutta kesää kaikille. Puss och kram!

Tahallaan väärinymmärtäjiä varten upotan tähän blogiin lopuksi seuraavan itsestäänselvän lauseen: Kaikki suomenruotsalaiset eivät käyttäydy näin lapsellisesti. Vähän niin kuin, että kaikki suomalaiset eivät ole alkoholisteja. Lisäksi tutkitusti jopa 39% suomenruotsalaisista olisi valmis luopumaan pakkoruotsista [linkki].