Uncategorized

Oulun yliopiston ylioppilaskunta: Ulkomaalaisille lukukausimaksut välittömästi


Ulkomaalaisille lukukausimaksut välittömästi
Oulun yliopiston ylioppilaskunta
Kannanotto 3.9.2015

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) vaatii hallitusta nopeisiin toimiin lukukausimaksun käyttöönottamiseksi EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Moninkertainen turvapaikanhakijoiden määrä aikaisempiin vuosiin verrattuna aiheuttaa valtiolle kymmenien miljoonien lisäkustannukset loppuvuodelle ja hallitus joutuu tällöin kasvattamaan leikkauksia entisestään eri palveluista, kuten koulutuksesta.

Vaikka leikkauksia koulutukseen joudutaan tekemään, niitä helpotettaisiin keräämällä lukukausimaksuja Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta, jotka kyllä voisivat korvauksen tarjoamastamme koulutuksesta maksaa. OYY toivoo, että asiassa ei vitkastella, vaan järjestelmä kehitetään nopeasti huippuunsa. Samaan aikaan korkeakoulujen tulee panostaa markkinointiin, jotta ulkomaalaiset kiinnostuvat tarjotuista koulutusohjelmista.

– Maksullisuus varmasti laskee hieman kansainvälisten opiskelijoiden määrää. En olisi tästä kuitenkaan huolissani, sillä maahanmuuttoviraston arvioiden mukaan Suomeen on tulossa ensi vuonna jopa 40 000 turvapaikanhakijaa, joten kansainvälisyys tulee päin vastoin lisääntymään. Ja kyllähän heidänkin koulutukseensa pitää olla myös resursseja. Eivät heistä kaikki ole mummoja, olen esimerkiksi muutaman nuoren miehen jo ehtinyt nähdä kuvissa. Moni heistä tarvitsee Suomeen soveltuvan ammatin, jos kriisi pitkittyy, toteaa OYY:n hallituksen puheenjohtaja Siiri Nousiainen.

Oulussa 3.9.2015
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Siiri Nousiainen                                      Eero Manninen
Hallituksen puheenjohtaja                   Pääsihteeri

Osa tämän kannanoton lukeneista opiskelijoista voisi tässä kohtaa pää punaisena esittää kysymyksen: millä oikeudella te voitte lausua puolestani tuollaista roskaa? Vastaus kuuluu: no ihan sillä oikeudella, että haluat kuulua ylioppilaskuntaan ja maksat jäsenmaksua, joka mahdollistaa ylioppilaskunnan palkkojen ja tilojen maksun, jotta Oulun ylioppilaskunta voi tehdä tätä poliittista toimintaa. Mitäpä olet jäsen, jos et kerta allekirjoita tekemäämme politiikkaa.

Paitsi että se ei mene ihan näin. Toisin kuin ammattikorkeakouluopiskelijoilla, meillä yliopisto-opiskelijoilla ei ole perustuslain takaamaa yhdistymisvapautta, ja meidän on kuuluttava ylioppilaskuntaan ja maksettava yli 100€ maksu joka vuosi, jotta saamme opiskella yliopistossa, johon olemme päässeet. Opiskelun aikana ylioppilaskunta tekee lukukausimaksulla mitä haluaa, ja vaikka kokisit, että rahat edunvalvojallesi menevät hukkaan, et voi erota. Vaasassa tilanne on kaikista härskein: kun lukiosta valmistunut nuori lähtee opiskelemaan Vaasan yliopistoon, hän heti alkajaisiksi joutuu maksamaan ensimmäisestä opintorahastaan 42% eli melkein puolet VYY:lle (Vaasan yliopiston ylioppilaskunta). VYY:n vyönkiristys opiskelijoilta hakee vertaistaan.

Voidaan kysyä, kuinka tyytyväisiä SYL:lle (Suomen ylioppilaskuntien liitto) ja SAMOK:lle (Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto) maksavat opiskelijat ovat kyseisten tahojen edunvalvonnasta? Liikkeet käyttivät opiskelijoiden varoja erittäin näkyvän eduskuntavaalikampanjansa vetämiseen, jonka jälkeen: hallitus leikkaa opiskelijoilta enemmän kuin koskaan. Sitten vielä monet toimijat pilkkasävyyn levittävät #koulutuslupauslappujen kanssa otettuja kuvia hallituspolitiikoista. Hyväksyvätkö kaikki jäsenet tällaisen toimintatavan? Tuottaako se parhaimman tuloksen? Onko edes tulosvastuuta? Ei. Nykyinen y-liike voi tehdä mitä tahtoo, ja jäsenmaksu vain on maksettava.

SAMOKilla tulosvastuu sen sijaan on. Ne jotka eivät ole tyytyväisiä, eivät siihen kuulu. Ja tilannehan on se, että kaikki eivät kuulu. Kuten eivät työelämässäkään kaikki työntekijät edunvalvoja-ammattiliittoihin. Sen sijaan me yliopisto-opiskelijat olemme epätasa-arvoisessa asemassa verrattuna ammattikouluopiskelijoihin, lukio-opiskelijoihin ja ammattikorkeakouluopiskelijoihin. Olemme ainoita, joille pitää määrätä edunvalvoja. Siis aikuisille ihmisille vasten tahtoa.

Moraalisesti kaikista härskeintä on se, että pakkojäsenmaksun turvin ylioppilaskunta tekee politiikkaa, oli jäsen samaa mieltä tai ei. Jos alun kannanottopohja herätti ristiriitaisia tunteita, niin kerrottakoon, että näin käy monen opiskelijan kohdalla ympäri Suomen jatkuvasti. Kyseistä valmista kannanottopohjaa ei ole julkaistu missään, vaan tein sen valmiiksi OYY:lle, jos he haluavat sen joskus julkaista. Ainoastaan päivämäärien kohdalle tulevaan paikkaan pitää vaihtaa oikea ajankohta.

Toivottavasti nyt jokainen ymmärtää, kuinka vastenmieliseltä tuntuu, jos joutuu kuulumaan organisaation, joka tekee itselleen vierasta politiikkaa, mutta josta ei voi erota menettämättä opiskeluoikeuttaan. Miltähän mahtaa tuntua lestadiolaisesta opiskelijasta, kun OYY kerää allekirjoituksia tiloissaan Tahdon2013-aloitteeseen ja lähettää tiedotteen, jossa se haluaa homopareille oikeuden avioliittoon? Tai perussuomalaisesta nuoresta, kun hän lukee, että omalla suullaan julistetaan OYY:n kautta, että ”Lukukausimaksut romuttavat kansainvälisyyden myös Oulussa”.

Se tuntuu varmaan vähintään yhtä hienolta, kuin henkilöstä, joka vastustaa ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuja ja luki tämän kirjoituksen alussa olevan valmiin kannanottopohjan.

Yliopisto-opiskelijat ja ammattikorkeakouluopiskelijat saatetaan helposti tasa-arvoiseen asemaan, kunhan vain seuraavat lait yhdenmukaistetaan:

Yliopistolaki 46 §:
“Kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, lukuun ottamatta tilauskoulutukseen osallistuvia opiskelijoita, kuuluvat ylioppilaskuntaan. Ylioppilaskunta voi hyväksyä jäsenikseen myös muita yliopiston opiskelijoita.”

Ammattikorkeakoululaki 41 §:
Ammattikorkeakoulussa on opiskelijakunta, johon voivat kuulua tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevat opiskelijat. Opiskelijakunta voi hyväksyä jäsenikseen myös muita ammattikorkeakoulun opiskelijoita.

Varmaan huomasit, mikä perustelematon poikkeavuus näistä kahdesta laista löytyy. Se aiheuttaa sen ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden. Ja se pitää poistaa.

Kuvateksti: OYY:n organisaatiossa toimivaa henkilökuntaa. Kuva: OYY