Blogi

Ykkösaamu: Soini ei edelleenkään suostu kuuntelemaan kenttää


Katsoin Ylen ykkösaamun ja hämmästelin kuulemaani. Soini kertoi, että asiat hoidetaan kasvokkain, eikä julkisuudessa. No tässä istun parhaillaan katselemassa ruudun ääreltä, kuinka puolueeni puheenjohtaja kommentoi julkisuudessa puolueen sisäisiä asioita, kun ei kolmesta pyynnöstä huolimatta ole tavannut vieläkään, tai edes soittanut. Sen sijaan hänen valtiosihteerinsä soitti, ja pyysi, voisinko harkita eroa puolueesta. Sen jälkeen kentän toimijoita syytettiin rintamakarkureiksi ja jokainen ymmärtää, että viesti on mennyt kuuroille korville.

Soini ohjasi keskustelua tämänaamuisessa lähetyksessä sivuraiteille kumoamalla olkiukon: “Puoluetta ei johdeta 3. varapuheenjohtajan paikalta.” Minä tai sadat vetoomuksen allekirjoittajat emme kyseenalaista Soinia meidän edustajanamme, vaan ainoastaan vaadimme häntä edustamaan meitä. Hänen on noudatettava toukokuisen yhteiskokouksen antamaa mandaattia, ja jos jälkeenpäin haluaa Perussuomalaisten hallituksessa myöntävän tukipaketteja, tai äänestävän EU:n pakollisessa taakanjaossa tyhjää, hänen on haettava tällaisille hallitusohjelman vastaisille päätöksille uusi mandaatti yhteiskokoukselta. Kyse on demokraattisesta päätöksenteosta, ei sen kummemmasta ja se ei ole liikaa vaadittu.

Puolueen puheenjohtaja pystyisi ottamaan tässä prosessissa ohjat milloin tahansa käsiinsä, ja kutsumaan yhteiskokouksen koolle ja sen jälkeen kellään ei olisi nokankoputtamista, jos uusi toimintalinja vahvistettaisiin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että pian joudutaan pistämään seuraava vaihe päälle. Puhelinsoittoja ja viestejä tulee kiihtyvään tahtiin, kuten myös nimiä listaan. Vetoomuslomake yhteiskokouksen järjestämiseksi on täytetty nyt jo lähes 500 kertaa. Tämä puolue on vähän turhan rakas haudattavaksi elävältä, ja yritämme tosissaan kääntää Perussuomalaisen politiikan takaisin raiteilleen.

Ennen kuin Kreikan 4. tukipaketti tulee hallituskauden puolessa välissä käsittelyyn.

Mainokset