Nämä yli 200 perussuomalaista eivät ole rintamakarkureita, vaan etulinjassa vaativat käskyjen noudattamista
Varapuheenjohtajan ja puoluehallituksen jäsenen kannanotto Julkaistu 7.10.2015 klo 15:30
Eilen Iltalehti uutisoi, että yli puolet piirijohtajista seisoo yhteiskokouksen takana. Perussuomalainen kenttä ei halua livetä sovituista kirjauksista hallitusohjelmassa, vaan taistella hallitun maahanmuuton ja tukipaketittoman markkinatalouden puolesta. Juuri niiden asioiden puolesta, joihin kaikki kolme puoluetta ovat hallitusohjelmassa sitoutuneet.
Mukana yhteiskokouksen vaatimisessa on merkittäviä perussuomalaisia toimijoita laidasta laitaan, ja näiden 200 etulinjassa pysyjien lisäksi nimiä vetoomukseen on tullut yli 150, mutta puutteellisesti täytettyjen tietojen vuoksi niitä ei vielä julkaista. Yhteensä siis puhutaan jo 350 nimestä.
Paine kentällä kasvaa vauhdilla. Hallitusohjelman noudattamisen vaatimusten kuittaaminen rintamakarkuruutena on saanut monet pettymään, sillä tilanne koetaan juuri päinvastaiseksi. Periksi antaminen Keskustan ja Kokoomuksen edessä ei ole vain rintamakarkuruutta, vaan luovuttamista.
“Yhteiskokousta ei voi torpata väittämällä, että muuten tilalle tulee sosialistit ja vihervasemmisto. Argumentti ei kestä päivänvaloa, sillä se tarkoittaisi, että meidän tulisi olla mukana kaikissa hallituksissa, koska oppositiosta ei ainakaan voitaisi vaikuttaa. Toimisimme siis täsmälleen samoin kuin RKP, jota olemme pitkään kritisoineet hallituskiimasta. Toiseksi; ei kunnanvaltuuston tai eduskunnan hyväksymää talousarviotakaan voida muuttaa jälkikäteen ilman asianmukaista käsittelyä. Sama pätee hallitusohjelmaan. Jos se ei noudata puoluevaltuuston hyväksymää raamia, sille on haettava valtuutus uudelleen. Ei tässä sen ihmeellisemmästä asiasta ole kyse kuin demokraattisesta ja avoimesta käsittelystä. Se tuskin on liikaa vaadittu”, selventää puoluehallituksen jäsen Aleksi Hernesniemi.
Vetoomuksessa ei vaadita hallituksesta lähtöä, vaan yhteiskokouksen järjestämistä, jossa puoluevaltuusto, eduskuntaryhmä ja puoluehallitus yhdessä päättävät, antavatko mandaatin tukipakettipolitiikalle ja joustoille maahanmuuttopolitiikassa. Tällaista hyväksyntää ei ole tähän mennessä mistään saatu.
”Perussuomalaisten sääntöjen pykälän 9 mukaan ainoastaan puoluevaltuuston, eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokous voi päättää hallitukseen osallistumisesta, ei puoluekokous. Jos Soini uskoo, että hänet valitsemalla voi tilata perussuomalaisten puolesta esimerkiksi tukipakettipolitiikkaa ohi hallitusohjelman, niin se kertoo kyllä jo vuoria siirtävästä uskosta. Mikä edes on puoluevaltuuston rooli puolueessa, jos toimielimen antamaa erittäin raskasta mandaattia jätetään noudattamatta jo muutaman kuukauden sisään hallitustyössä?”, kysyy Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.
Neljä joulua on turhan pitkä aika olla Keskustan ja Kokoomuksen vietävänä, jos heitä ei paineisteta pysymään hallitusohjelman takana. Nyt on arvioinnin paikka, voidaanko jatkaa hallituksessa.
Lisätiedot:
Sebastian Tynkkynen 3. varapuheenjohtaja
Perussuomalaiset
p. 0400988960
Aleksi Hernesniemi Puoluehallituksen jäsen
Perussuomalaiset
p. 0505491642
Perussuomalaisten yhteiskokous koolle välittömästi: jatkosta hallituksessa äänestettävä Varapuheenjohtajan ja puoluehallituksen jäsenen kannanotto Julkaisuvapaa
Sisäministeriön elokuussa esittämä arvio 15 000 turvapaikanhakijasta tuli suomalaisille järkytyksenä, kun aikaisempina vuosina hakijamäärät olivat liikkuneet 3000-4000 välillä. Viime perjantaina Sisäministeriö ilmoitti, että todellinen lukumäärä tälle vuodelle tuleekin olemaan 50 000.
Suomen on palautettava hallitsemattoman tilanteen vuoksi järjestelmälliset rajatarkastukset Ruotsin vastaiselle rajalle tilapäisesti. Jokainen turvapaikka-anomuksen verukkeella maahan pyrkivä henkilö tulee palauttaa välittömästi takaisin Ruotsiin, sillä kyseessä on Dublin-sopimuksen mukaisesti turvallinen maa.
EU:ssa ei ole noudatettu yhteisiä sopimuksia ja siksi Suomesta on tullut turvapaikkaturismin viimeinen päätepysäkki. Varainhoitotalo Front laski turvapaikanhakijoista kasvavan jättimäiset 1,5 miljardin euron kustannukset valtion ensi vuoden budjettiin, mikä tarkoittaa valtavien leikkaustoimien aloittamista edellisten päälle. Pidemmän päälle kulut nousevat huomattavasti elinkaarikustannusten myötä.
Aidosti hädänalaiset ihmiset eivät pääse lähtemään kriisialueilta, ja siksi kaikki antamamme apu tulee ohjata paikan päälle jättimäisille pakolaisleireille sen sijaan, että syntyy valtavia kustannuksia maasta toiseen tulevista pääasiassa nuorista terveistä miehistä. Lähiaikojen uutiset ruoasta kieltäytyvistä ja turvallisuusuhkaa aiheuttaneista turvapaikanhakijoista kertovat turvapaikkajärjestelmän vakavasta hyväksikäytöstä.
Perussuomalaisten ei tule hyväksyä tällaista moraalitonta avun väärinkohdentamista. Jos hallituspuolueet eivät suostu ainoaan todelliseen keinoon pysäyttää 50 000 ihmisen tulo maahamme, Ruotsin vastaisen rajan sulkemiseen turvapaikanhakijoilta, Perussuomalaiset eivät voi olla hallituksessa seuraamassa vierestä kohtalokasta maahanmuuttopolitiikan romuttamista, jolla on kauaskantoiset seuraamukset.
Joka tapauksessa Perussuomalaisten täytyy viipymättä kutsua koolle puoluehallituksen, puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous, jossa päätetään, onko hallituksessa jatkaminen muiltakaan osin mahdollista hallituskumppaneiden laiminlyödessä yhdessä sovittua ohjelmaa. Tiedotteen mukana on asiakirja, jossa on perustellen yksilöity hallitusohjelman kohdat, joita on tähän mennessä rikottu [linkki].
Suomalaisilla pitää olla edelleen vaihtoehto. Sen puolesta,
Sebastian Tynkkynen 3. varapuheenjohtaja
Perussuomalaiset
Aleksi Hernesniemi
Puoluehallituksen jäsen
Perussuomalaiset
Terhi Kiemunki
Puoluehallituksen jäsen
Perussuomalaiset (Liittyi mukaan vaatimukseen klo 7:55)
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajan kannanotto
Kaikki suomalaiset joutuvat osallistumaan verovaroillaan tänään järjestettävään ay-liikkeen #STOP-tapahtumaan, joka pistää Suomen pahasti jumiin. Lyly Lypsäjä saa edelleenkin maksatuttaa verovähennyksen kautta valtiolla sen, että on ottanut itselleen edunvalvojan ja nauttii sen tarjoamista eduista. Näin ollen liittoon kuulumaton töissä käyvä Maija Mallikas osallistuu naapurinsa Lylyn etujen kustantamiseen maksamalla veroja valtiolle.
Samaan aikaan Ossi Opiskelijalle määrätään yliopistossa edunvalvoja. Hänen on maksettettava ylioppilaskunnalle yli 100€ jäsenmaksu joka vuosi – muuten hän menettää opiskeluoikeuden. Ossi Opiskelija ei saa vähentää verotuksessa edunvalvojalleen maksamaansa jäsenmaksua, toisin kuin Lyly Lypsäjä.
On täysin selvää, että ay-liikkeen jäsenmaksujen vähentämiselle verotuksessa ei ole perusteita. Se on lisäksi epäoikeudenmukaista ja siitä syntyy valtiolle kustannuksia. Ay-liike jopa maksaa jäsentensä eduskuntavaalikampanjoita – valtion piikkiin. Suomen talous on syöksykierteessä ja hallituksen on leikattava kaikki kulut, jotka eivät ole välttämättömiä. Verovähennysoikeus jäsenmaksuista on poistettava heti. Tällainen leikkaus on myös oikeudenmukainen kaikkia kansalaisia kohtaan. Hallitus ei saa antaa hiljaista hyväksyntäänsä tälle eturyhmien suosimiselle, vaan sen on seistävä kaikkien veronmaksajien puolella!
Avaan Facebookin ja puran inboxia, josta löytyy myös pari tuntia sitten tullut viesti, jossa nuori maahanmuuttaja pyytää tavata ja keskustella. Tutustun nuorukaisen taustatietoihin ja huomaan, että hän on ollut jo muutaman vuoden FB-kaverinani julkisessa profiilissani.
Kello on jo 22:30, mutta päätän vastata haasteeseen. Sovimme tapaamisen lähimmälle auki olevalle huoltoasemalle. Vielä tässä vaiheessa en osaa arvata, kuinka mielenkiintoinen illasta tulee.
Tunnin päästä hyppään bussista huoltoaseman lähelle ja kaverini soittaa. Kerron, että olen menossa keskiyöllä tapaamaan huoltoasemalle Facebookin kautta yhteyttä ottanutta maahanmuuttajaa, jota en tunne. Hän haluaa keskustella kanssani. Kaverini toteaa huolestuneena:
“Siis kuka tää tyyppi oikein on? Ootko ihan varma, että tää on hyvä idea? Onko varmasti turvallista.”
Rauhoittelen kaveriani ja lopettelen puhelun. Muutamaa metriä ennen huoltoasemaa takaani tuleva mies hidastaa vauhtiaan ja kysyy: “Sebastian?”
Hän tekee aloitteen ojentamalla ystävällisesti kätensä, mutta päädymme halaamaan. Mies on Afganistanista kotoisin oleva 21-vuotias Said Zafari.
Huoltoasemalle päästessämme Said haluaa ostaa molemmille Coca-Colat. Kiitän tarjouksesta, mutta totean, että voin maksaa omani. Sillä välin, kun käyn tsekkaamassa ruokalistat, Said jo ojentaa kassatyöntekijälle limsat ja työntää maksukortin sisään.
Vähän yli keskiyön istumme pöytään. Said katsoo minua suoraan silmiin ja alkaa kertomaan omaa tarinaansa pehmeän miellyttävällä äänellään.
“En pystynyt käymään koulussa, sillä meidän ei ollut turvallista liikkua kodin ulkopuolella. Alueellamme saattoi tapahtua mitä tahansa. Ihmisiä kaapattiin, tapettiin ja vähän väliä myös pommeja räjäytettiin.”
Zafari on kokenut ja nähnyt niin paljon nuoresta iästään huolimatta, että hänen ilmeensäkään ei värähdä, kun hän kaivaa esiin muistoja lapsuuden näyttämöltä.
“Oma isäni on aina kunnioittanut äitiäni suuresti, eikä esimerkiksi koskaan ole korottanut ääntään puhuessaan hänelle. Mutta Afganistanissa monet miehet kohtelivat naisia, kuin heillä ei olisi mitään arvoa. Kerrankin eräs mies vaati moskeijan edustalla ollutta naista lähtemään harrastamaan kanssaan seksiä. Kun nainen ei suostunut, valehteli mies paikalla olleille, että nainen oli polttanut koraanin ja hänet kivitettiin armotta. Siellä voi viidelläkin eurolla ostaa jonkun kadulla todistajakseen.”
Tarinoita riittää loputtomasti. Hän kertoo hunnuttamattomista naisista, joita teloitettiin jalkapallostadionilla.
“Niistä on videoitakin netissä. Mutta älä koskaan mene katsomaan niitä, jos et halua että sun päivä menee pilalle.”
Suomalaisessa pumpuliyhteiskunnassa eläneelle nuorelle miehelle Saidin jutut kuulostavat toinen toistaan hurjemmilta. Ja aina kun luulee, että on kuullut kaiken, mennään syvemmälle.
“Monella miehellä on jopa neljästä viiteen vaimoa, mutta sekään ei riitä. Sen lisäksi he käyttävät seksuaalisesti hyväksi nuoria poikia ja se on tosi yleistä Afganistanissa. Siitä on myös tehty elokuva nimeltä Leijapoika (The Kite Runner), joka auttaa ymmärtämään tilannetta vähän enemmän. Monesti esimerkiksi imaamit kutsuvat koteihinsa ison miesporukan ja sitten 15-vuotias poika puetaan naiseksi ja laitetaan tanssimaan ja viihdyttämään heitä.”
Mieleeni hiipii kuuluisat kotikutoiset esimerkit fundamentalistisen kristillisyyden parissa tapahtuneista lasten hyväksikäytöistä, joista tekisi mieli keskustella, mutta puhetta tulee niin paljon, että en kehtaa keskeyttää Saidia.
“Tuo poikien hyväksikäyttö on niin yleistä, että se on myös yksi syistä, miksi ei voinut oikein liikkua kodin ulkopuolella. Naapurin tytöt onneksi opetti mulle koulujuttuja.”
Keskustelu pysähtyy, kun tarjoilija tuo mättöruokaa pöytään. “Haluatko”, kysyn nuorukaiselta.
“Ei kiitos. Söin kotona ennen kuin lähdin. Äiti oli tehnyt sellaista erinomaista afganistanilaista ruokaa.”
Saidin puheesta huomaa nopeasti, kuinka paljon hän arvostaa perhettään. Hän kertoo ylpeästi isästään, joka työskenteli logistiikkapuolella toimittaen tavaraa yhdysvaltalaisille rauhanturvaajille. Ja se olikin liikaa talibaneille ja syy siihen, miksi perhe joutui pakenemaan Afganistanista.
“Eräänä päivänä isäni vain vietiin pois. Emme tienneet mihin. Kylän johtajat kuitenkin onnistuivat jotenkin neuvottelemaan hänet kaappaajilta vapaaksi.”
Saidin kerronta tempaa täysin mukaansa ja yhtäkkiä tajuan, että muidenkin kuuluisi saada kuulla se.
“Käykö sinulle, että kirjoitan tästä kohtaamisestamme tekstin? Tarinasi on mielenkiintoinen. Voisin vaikka lähettää sinulle valmiin artikkelin oikoluettavaksi, että kaikki tulee varmasti oikein,” kysyn ja Zafari antaa luvan ilomielin. Alan pistämään asioista muistiin.
Said kertoo perheensä saapuneen Suomeen 14. heinäkuuta 2008 yöllä ja että heidät sijoitettiin ensin Oulun vastaanottokeskukseen.
“Se on juuri se sama paikka, jossa pääministeri puhui sen Fahad Firasin kanssa. V***ttaa tuollaiset turvapaikanhakijat, joilla ei oikeasti ole mitään asiaa tuonne. He pilaavat muiden maineen.”
Said ottaa puheeksi Facebookissa jakamansa UFC-tähti Makwan Amirkhanin videon, joka on suunnattu maahanmuuttajataustaisille nuorille.
“Esimerkiksi Makwan puhuu tosi hyvin just tästä ongelmasta. Oikeesti Suomi antaa meille niin paljon, kaiken, että pitää pystyä kunnioittamaan tämän maan ihmisiä ja käyttäytymään kunnolla. Ei se ole paljon vaadittu. On hyvä, että puhutaan siitä, että nämä ihmiset, joita autetaan, pitää karkoittaa, jos he alkavat raiskaamaan tai tekemään rikoksia.”
“Kun olin intissä, siellä oli muutama somali omassa ja viereisessä tuvassa. Kyllä heitä otti päähän. Ja sitten se Porin tapaus, jossa afgaani tappoi tyttökaverinsa. Nämä on just niitä asioita, joiden takia myös meitä syyttömiä kohtaan tulee vääriä asenteita.”
Said kertoo saaneensa paljon kavereita ympäri Suomea, mikä ei yllätä yhtään oppiessani parhaillaan tuntemaan herrasmiestä, jonka ostamasta pullosta siemailen kokista suolaisten ranskalaisten päälle.
“Olen asunut nyt Suomessa seitsemän vuotta, eikä kukaan ole tullut sanomaan minulle kertaakaan mitään rasistista. Kerran kyllä olympiastadionilla futismatsissa joku mies takanani kysyi, miksi hurraan niin isoon ääneen Suomen maajoukkueen puolesta. Kerroin olevani suomalainen ja ylpeä siitä.”
Niin, Said Zafari on siis suomalainen. Vuonna 2008 hän aloitti valmistavalla luokalla, oppi suomen kielen ja kävi peruskoulun. Sitten hän valmistui kansainvälisen linjan merkonomiksi ja suoritti intin. Suomen kansalaisuuden hän sai jo vuonna 2013. Nyt hän hallitsee persian ja englannin lisäksi suomen kielen erinomaisesti ja työskentelee marketissa.
“Meillä oli muuten viime viikolla työpaikalla ulosmarssi. Pomo tuli kertomaan, että nyt voi osoittaa mieltään ja lopettaa työt hetkeksi, mutta en minä heidän mukaansa lähtenyt. Ei siinä mun mielestä ole mitään järkeä. Asiakkaat olivat todella tyytyväisiä, kun jäin tekemään töitä, ettei heidän tarvinnut odottaa.”
Sitten Zafari ohjaa keskustelun päivän politiikkaan ja kysyy minulta, mitä mieltä olen tulevan perjantain lakosta. Kerrottuani näkemykseni, hän jatkaa:
“Minun mielestä tuollaista ei pitäisi tehdä. Ihmiset valittavat ihan turhasta. Tämä maa on ongelmissa ja sitten se vaan pysäytetään. Ei siitä mitään hyvää seuraa. Kyllä leikkaukset minunkin palkassani näkyvät, mutta jotain nyt on pakko tehdä, että Suomi saadaan nousuun.”
Sitten hän toteaakin, että varmaan pitäisi jo alkaa lähtemään kotiin, koska hänellä alkavat työt huomenna 11:45. Aika on vierähtänyt kuin huomaamatta ja reittioppaan mukaan seuraava paluubussi työasunnolleni lähtee vasta neljän jälkeen aamulla.
“Asun tässä kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Voidaan käydä hakemassa iskän auton avain ja heitän kyllä sut kotiin.”
Matkalla Zafarin perheen asunnolle pysähdymme alikulkukäytävään, joka näyttää hyvältä kuvausympäristöltä.
“Mitä jos otettaisiin muutama kuva juttua varten,” kysyn. “Tässä on aika hyvä valaistus ja tausta. Digijärkkäriä en tajunnut ottaa mukaan, mutta tällä puhelimella saa tosi laadukkaita kuvia myös.”
Puhelimessa on jäljellä akkua enää 3%, mutta Zafari asettuu niin luontevasti kuvausasentoihin, että sopivat otokset saadaan jo muutamalla laukaisulla juuri ennen kuin luuri sammuu.
Automatkalla nuorukainen kertoo, kuinka etuoikeutettu hän kokee olevansa. Elämä muuttui totaalisesti Afganistanista muuton jälkeen:
“Silloin koin ensimmäistä kertaa, että minulla on ihmisarvo ja oikeuksia.”
Said kertoo identiteettinsä muuttuneen merkittävästi.
“En ole enää afganistanilainen. Olen suomalainen.”
Pysähdymme asuntoni edustalle. Kello on viittä vaille kaksi. Yö on ollut mitä parhain. Hyvästelemme toisemme ja kiitän kyydistä. Viimeinen ajatukseni ennen nukkumaan menoa on: Meillä saattaa olla asiat liian hyvin. Moni valittava suomalainen nuori voisi ottaa opiksi Saidin ajatuksista ja asenteesta.