Yritän tarjota tässä kirjoituksessa lukijoille sisältä päin tietoa kansallismielisestä populismista ja median roolista, sillä mielestäni median uutisointi, analyysit ja vaaliennusteet teeman ympärillä ovat johtaneet harhaan jo jonkin aikaa. Tuntuu siltä, kuin media olisi aivan ulkona siitä, mistä kansallismielisyyden nousussa on oikeasti kyse. Suomessa Perussuomalaiset teki mahdottomasta mahdollista vuonna 2011, kun puolue nosti kansanedustajiensa määrän viidestä 39:ään jytkyn myötä. Vaikka median analyysit jytkystä lähtien ennustivat Perussuomalaisten olevan ohimenevä ilmiö, vuoden 2015 eduskuntavaaleissa puolue nousikin kolmanneksi suurimmasta puolueesta toisiksi suurimmaksi puolueeksi.
Britannia äänesti viime kesäkuussa kansanäänestyksessä EU-eron puolesta, mikä yllätti median ja poliittisen eliitin täysin. Vastoin kaikkia odotuksia Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi keskiviikkona. Reaktiot olivat samanlaisia. Seurasin itse molemmat vaalilähetykset yön halki eivätkä tulokset yllättäneet minua, kuten monille muille kävi.
Olen matkustanut viimeisen vuoden aikana ympäri Eurooppaa ja tavannut useiden maiden kansallismielisiä poliitikkoja. Mielestäni media ei anna niin perussuomalaisista kuin eurooppalaisista meitä lähellä olevista puolueistakaan totuudenmukaista kuvaa. Media ei ymmärrä, että kansallismielisyyden taustalla on pragmaattinen maailmankuva.
Useilla kokous- ja puhujamatkoilla olen päässyt keskustelemaan mm. ruotsidemokraattien, Puolan Laki ja oikeus -puolueen, Viron Sinine Äratus -puolueen, brittikonservatiivien, Norjan Vapauspuolueen, Italian Lega Nordin ja Tanskan Kansanpuolueen poliitikkojen kanssa. Viimeisimpänä olin puhumassa Ranskassa Kansallisen rintaman tapahtumassa. Oma analyysini tulee siis vahvasti liikkeen sisältä päin. Toivottavasti pystyn tarjoamaan sellaisia näkökulmia, mitä ulkopuolelta ei havaita. Pyrin kirjoituksessani vastaamaan viiteen kysymykseen:
1. Mistä tässä poliittisessa liikehdinnässä on kyse, joka kulkee voitosta voittoon ympäri läntistä maailmaa?
2. Millaisia vääriä tulkintoja valtamedia tekee populisteista?
3. Miksi valtamedia yllätetään eikä se pysty korjaamaan analyysiään?
4. Mitä seurauksia valtamedian toiminnalla on ihmisten tapoihin kuluttaa mediaa?
5. Millainen korjausliike valtamedian pitäisi tehdä?
1. Mistä tässä poliittisessa liikehdinnässä on kyse, joka kulkee voitosta voittoon ympäri läntistä maailmaa?
USA:n vaalilähetystä seuratessani FOX News -kanavalla eräs vaalistudion vierailijoista kertoi Trumpin suosion perustuvan isompaan ilmiöön, josta hän käytti nimeä ‘global populist movement’. Mielenkiintoista termissä on sen sisäinen jännite: globaali liikehdintä, joka vastustaa globalismia. Mutta tästä siinä on kyse. Ympäri läntistä maailmaa kansallismieliset ovat heränneet siihen, että jos muissa maissa ei löydy oman maan vastaavaa vastavoimaa, joka pyrkii pysäyttämään globalisaation äärimmäiset tulevaisuudenkuvat, oman maan poliittiset pyristelyt eivät riitä mihinkään. Eli käytännössä: vaikka Perussuomalaiset kasvaisivat Suomen suurimmaksi puolueeksi ja se tekisi todella kansallismielistä politiikkaa, itsenäinen päätöksentekomme ei vahvistuisi, jos samaan aikaan muissa EU-maissa valtaa käyttävät liittovaltiokehitystä kannattavat puolueet. Muiden maiden päätöksenteon itsenäisyyden taso vaikuttaa suoraan siihen, päättääkö Suomikin itse omista asioistaan.
Tästä peruskuviosta johtuu se, että globalisaatiota vastustavat kasvavat kansallismieliset puolueet ovat niin kiinnostuneita toistensa menestyksestä ja ovat alkaneet tehdä voimakkaasti kansainvälistä yhteistyötä, mitä kansallismielisiltä ei lähtökohtaisesti odoteta, koska niiden poliittisessa sanomassa keskitytään aina oman maan asiohin. Esimerkiksi Tanskan kansanpuolueen eurovaalien äänikuningas Morten Messerschmidt vieraili vuonna 2013 Perussuomalaisten puoluekokouksessa, jossa hän piti todella henkeä nostattavan puheen, joka voimaannutti monia paikalla olleita, allekirjoittaneen mukaan lukien. Britannian Itsenäisyyspuolueen Nigel Farage puolestaan kävi Trumpin vaalitilaisuudessa puhumassa. Yhdysvaltain presidentinvaalin ratkettua Ranskan Kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen puolestaan onnitteli välittömästi Trumpia. Itse kävin kyseisen Kansallisen rintaman presidentinvaalitilaisuudessa puhumassa yhdessä Marine Le Penin siskontyttären kanssa. Kuvio jatkuu ja jatkuu, mutta summa summarum: kansallismielisille puolueille toisten puolueiden menestymisestä ollaan valtavan kiinnostuneita ja toisille osoitetaan jopa tukea, vaikkei aikaisempia yhteyksiä olisi ollut ollenkaan. Kansallismielisen populismin voittokulun ei haluta antaa katkeavan, vaan sen halutaan etenevän, jotta maailma saadaan “jaettua” jälleen pienempiin hallintayksiköihin, joista käsin ihmiskunta pysyy paremmin kasassa: oikeankokoiset yhteenkuuluvuuden tunnetta kokevat yhteisöt päättävät omista asioistaan, pitävät toisistaan huolta ja uskaltautuvat kokeilemaan asioita, mitkä muissa maissa näyttävät toimivan – vapaaehtoisuuden pohjalta. Tällainen on kansallismielisten unelmien maailma.
Tämän vastakohtana nähdään globalistinen maailma, jossa ei ole rajoja. Siinä suuret kielet alkavat valtaamaan alaa peittäen pikkuhiljaa pienemmät alleen. Siinä monikulturismin seurauksena aidosti erilaiset kulttuurit pilkkoutuvat vapaan maahanmuuton myötä ympäri maailmaa, mistä seuraa ajan myötä tasapaksumpia jättimäisiä monokulttuureja. Globalismikehityksessä vallankäytön tehostamisen seurauksena päätöksenteon nähdään karkaavan entistä kauemmaksi tavallisesta ihmisestä, kun pienemmillä asioilla ei ole enää niin paljon merkitystä, ja niistä päättävät ihmiset, jotka ovat aivan muualla kuin he, joita asia lopulta koskettaa. Kansallismielisessä populismissa vallan jatkuva keskittäminen nähdään uhkana tavallisten ihmisten mahdollisuuksiin osallistua ja vaikuttaa aidosti omaan tulevaisuuteensa. Lisäksi vallan väärinkäytön mahdollisuudet siirtyvät aivan uudelle tasolle, kun vallan keskittämisen seurauksena päätöksenteko ei yksinkertaisesti pysty olemaan yhtä avointa, kuin mitä se on pienemmissä yksiköissä.
Kansallismielisen populistin silmin globalismikehityksen uhkakuvissa kriisit leviävät nopeammin ja laajemmille alueille. Kansallismielisten toivomassa kehityksessä puolestaan pienempiin osiin pilkottu maailma hajautettuine päätöksenteko- ja turvallisuusjärjestelmineen estää kriisejä kasvamasta kovin suuriksi. Käytän termiä “pilkottu” tarkoituksella, sillä kansallismielinen todella näkee, että maailmassa olisi vielä paljonkin tehtävää vallan palauttamisen suhteen pienempiin yksiköihin. Tästä esimerkkinä se, kuinka riemulla kansallismieliset ottivat vastaan Brexitin muiden ihmisten kauhistellessa väliaikaiseksi jääviä talousreaktioita. Kansallismielisten maailmankuvaan sopii hyvin itsenäistymisprojektien tukeminen ja siitä johtuu positiivinen suhtautuminen Skotlannin, Katalonian tai Kurdistanin kaltaisiin pyrkimyksiin muodostaa oma valtio. Pilkkomista on järkevää tehdä, kunnes yhteisö on sen kokoinen, että se aidosti kokee riittävää yhteenkuuluvuuden tunnetta, luottamusta toisiin ja halua pitää toisista huolta. Henkilökohtaisesti toivoisin, että esimerkiksi Venäjästä irtautuisi alueita omiksi valtioiksi, joiden itsenäisyys tunnustettaisiin. Mitä suurempia suurvallat ovat, sitä suuremmista jännitteistä ihmiskunta joutuu osalliseksi.
Kansallismielisyyteen liittyy keskeisesti maahanmuuttokriittisyys. Kansallismielisen silmissä monikulttuurinen on lähtökohtaisesti maailma, ei kansallisvaltio. Poikkeuksiakin voi olla. Kansallismielinen tunnustaa kulttuurien erot ja tästä johtuen myös vaatii sopeutumista toisen kulttuurin parista tulevalta ihmiseltä, jos hän haluaa tulla jäädäkseen. Islamilainen kulttuuri ja sen arvot nähdään länsimaille monessa kohtaa vastakkaisina. Siksi kansallismielisesti ajattelevat populistit ympäri läntistä maailmaa yleensä suhtautuvat islamiin hyvin varauksellisesti.
Tästä päästään seuraavaan asiaan, joka kansallismielisiä populisteja yhdistää. Jos esimerkiksi islamissa nähdään ristiriita suhtautumisessa homoseksuaaleihin, populisti sanoo sen suoraan ääneen. Hän sanoo sen ääneen myös silloin, kun kyseessä on eri kulttuurin edustaja, tässä kohtaa muslimi. Populismiin kuuluu ongelmien esiin nostaminen ja poliittisen korrektiuden välttäminen siitä huolimatta, että se loukkaisi toisin ajattelevan tunteita. Populisti sanoo suoraan, että muslimin vaatimus kuolemanrangaistuksista homoseksuaaleille on yksiselitteisen väärin ja tällaisen ajattelun leviäminen on estettävä. Poliittisesti korrekti poliitikko sen sijaan sanoo, että muslimi tulee erilaisesta kulttuurista, jonka lähtökohtia on ymmärrettävä, ja muslimin näkemykset on asetettava tätä taustaa vasten – islamofobian leviäminen on estettävä.
Populistisille liikkeille ja puolueille on ollut ominaista voimakas pyrkimys edistää sananvapautta ja vaatimus valtamedian poliittisesti korrektiin toimintaan puuttumisesta. Populistit myös näkevät, että sanaa pitää käyttää niin, että tavallinen kansa pystyy ymmärtämään, mitä päätöksiä ollaan tekemässä ja miten ne vaikuttavat ihmisten elämään. Populisti ajattelee, että valta kuuluu kansalle, ja siksi suoraa demokratiaa ja kansanäänestyksiä halutaan lisätä. EU:n liittovaltiokehitystä kannattava poliittinen eliitti sen sijaan näkee suoran demokratian ja kansanäänestykset uhkana, sillä kansa voi äänestää väärin. Omasta näkökulmastani tuo on jo logiikaltaan täysin absurdi ajatus, jos uskoo demokratiaan.
Sanna Vauranoja on toimittaja ja kokoomuslainen poliitikko.
2. Millaisia vääriä tulkintoja valtamedia tekee populisteista?
Valtamedia luo suoria ja epäsuoria mielikuvia populistisiin liikkeisiin ja poliitikkoihin liittyen. Yleensä rakennellaan paljon seuraavia määrittelyjä ja mielikuva:
– Rasistit
– Fasistit
– Natsit
– Seksistit
– Äärioikeistolaiset
– Impivaaralaiset
– Kehityksen vastustajat
– Tyhmät
– Juntit
– Syrjäytyneet
– Osattomat
– Ulkopuolisuuden tunnetta kokevat
– Pelkääjät
– Vihaajat
Yksi yleisimpiä päättelyvirheitä kansallismielisiin liittyen on tuo listan kärjestä löytyvä termi. Valtamedia leimaa hyvin herkästi kansallismielisen rasistiksi näkemättä vaivaa tehdäkseen itselleen selväksi, että maahanmuuttokriittisyys johtuu täysin muista syistä kuin ihonväristä tai biologisista ominaisuuksista, joita ei voi valita. Niitä syitä avasin aiemmin. Valtamedia ei Suomessa näytä riittävällä tarkkuudella tunnistavan taloudellisen hyväksikäytön, ihmisoikeuksien murentamisen tai rikollisuuden vastustamisen ja rasismin eroa.
En oikeastaan edes jaksa laskea, kuinka monta kertaa Soini on irtisanoutunut selvin sanoin rasismista, mutta siitä huolimatta häneltä jankataan uudelleen ja uudelleen, irtisanoutuuko hän rasismista. Tunnen Soinin jo sen verran hyvin, että minun hyvin helppo sanoa seuraava asia: Soinista ei saa tekemälläkään rasistia, vaan ennemmin voin kuvitella punavihreistä toimittajista löytyvän asenteellista ja ennakkoluuloista alitajunnasta nousevaa käytöstä ulkomaalaisia kohtaan. Tällä en tarkoita sitä, ettei perussuomalaisistakin löytyisi niitä ihmisiä, joiden esimerkiksi henkilökohtaiset kokemukset ulkomaalaisista ovat alkaneet väärin värittämään koko tietyn etnisyyden edustajia. Kyllä heitäkin löytyy. Mutta se tuntuu joka kerta niin väärältä, että Soinilta mennään kysymään, irtisanoutuuko hän rasismista. Kaiken jälkeen ei oikein voi tehdä muuta johtopäätöstä, kuin että kyseessä on jo jollain tapaa tarkoituksellinen toimintatapa.
Moni kovilla termeillä maahanmuutosta puhuva viettää aikaansa ulkomaalaisten kanssa tai kuten moni meistä perussuomalaisista, seurustelukumppanina tai puolisona on ollut ulkomaalainen. Edes tosielämän faktat eivät paina valtamedian toimittajille siinä kohtaa pätkän vertaa, kun he alkavat rakentamaan jollekin rasistin roolia sanakäänteistä ja tai siitä käsin, ketä ihmisiä kukakin tuntee tai kenen pöydässä on oltu.
Aikaisemmin selitin, millaiseen ajatteluun maailman pilkkominen pienempiin yhteisöllisiin yksiköihin perustuu. Se on poliittinen linja, joka perustuu loogiseen ajatusketjuun. Sen perusteella ei kuitenkaan voi tehdä johtopäätöstä, että haluttaisiin eristäytyä muista, olla impivaaralaisia tai vastustaa kehitystä. Kansallismielinen haluaa edelleenkin vierailla eri maissa ja oppia toisten maiden kulttuurista, niin kuin jo aikaisemmin kirjoitin. Järkeviä malleja voidaan kopioida omaan maahan, oli kyse taloudesta, hallinnosta tai vaikkapa koulutusjärjestelmästä. Kansallismielinen populisti myös hyväksyy hallitun maahanmuuton, jossa jokaisella tulijalla on hyväksyttävä syy tulla.
3. Miksi valtamedia yllätetään eikä se pysty korjaamaan analyysiään?
Valtamedia huomaamattaan toiseuttaa kaltaisiani ihmisiä, eikä ymmärrä, että emme lopulta ihmisinä eroa hirveästi toisistamme – ainoastaan ideologiamme ovat erilaisia. Valtamedian tavassa kirjoittaa kansallismielisistä ihmisistä riisutaan inhmillisyyttämme pois ja siihen aletaan itsekin pikkuhiljaa uskomaan. Kun ympärillä olevat kollegat tekevät samaa, syntyy jaettu todellisuus, jota jokainen uusi juttu vahvistaa.
Tästä jaetusta valheellisesta todellisuudesta käsin toimittajan on helppo kokea olevansa parempi ihminen, paheksua analyyseissään kansallismielisiä ja uskoa ettei kukaan muukaan oikeasti tällaista voisi kannattaa. Isot kannatuslukemat eri vaaleissa jaksavat hämmentää uudelleen ja uudelleen.
Saska Saarikoski on Vuoden journalistipalkinnon saanut Helsingin Sanomien toimittaja.
Mitä enemmän valtamedia asiantuntijoineen halveksii ja ajaa nurkkaan kansallismielisiä populisteja vanhan poliittisen eliitin tuella, sitä epäinhimillisemmäksi mielikuva kansallismielisistä puolueista muodostuu. Tällöin myös tällaisen puolueen poliitikko tai kannattaja saa painolastin. Gallupit osoittavat jatkuvasti vääriä lukemia, sillä mitä enemmän valtamedia haukkuu tavallisen kansan näkemyksiä, sitä vähemmän se myöskään uskaltaa niitä kertoa. Mutta vaalikopissa kun kukaan ei ole näkemässä, hän on vapaa ilmaisemaan kantansa niin, ettei sitä kukaan koskaan näe, muuta kuin sitten vallan uusjaossa.
4. Mitä seurauksia valtamedian toiminnalla on ihmisten tapoihin kuluttaa mediaa?
Monen kansalaisen usko valtamedian kykyyn välittää tietoa neutraalisti heikkenee, kun se sortuu jatkuvasti valitsemaan puolensa. Ihmiset kokevat empatiaa niitä tavallisia poliitikkoja kohtaan, joita syytetään rasistiksi, vaikka kansalainen pystyy kotisohvaltaan näkemään, että TV:n toisella puolella on ihan tavallinen hänen kaltainen ihminen, joka ei koskaan haluaisi rotusyrjintää ihonvärin perusteella, mutta ei myöskään haluaisi suomalaisten sosiaalijärjestelmää hyväksikäytettävän.
Kun luottamus valtamediaa kohtaan karisee, aletaan hakeutumaan toisiin lähteisiin. Tiedon hakemiseen ollaan valmiita käyttämään enemmän resursseja. Vaikka Yhdysvaltain presidentinvaalien tietopaketti olisi saatavilla suorine lähetyksineen Ylen palveluissa läpi yön, hakeudutaan mieluummin etsimään tietoa monista lähteistä, jotta saadaan luotettavampi kokonaiskuva. Kokeilimme katsoa PS-Nuorten vaalistudiossa hetken aikaa Ylen lähetystä, mutta jo muutaman minuutin jälkeen kaikki halusivat vaihtaa kanavaa, ja katsoimme eri lähetyksiä samalla hakien tietoa netistä.
Olemme jutelleet muiden kansallismielisten kanssa, kuinka varsinkin terroristi-iskujen tapahtuessa uutislähteitä on alettava haravoimaan välittömästi ulkomailta, sillä suomalainen media filtteröi hyvin tehokkaasti pois mahdollisimman pitkään ne tiedot, mitkä viittaavat islam-kytköksiin. Tämän olemme huomanneet jo useamman kerran.
Luottamuksen menetys on synnyttänyt lukuisia vaihtoehtomedioita, jotka sisältävät myös paljon disinformaatiota. Niiden etuna on kuitenkin ollut se, että ne uutisoivat asioiden oikeilla nimillä niistäkin aiheista, jotka ovat poliittisesti epäkorrekteja, mutta ennen kaikkea ne yleensäkin ottaen uutisoivat monista tapauksista, joita valtamedia ei haluaisi nostaa esille.
Yhä enemmän tiedon haku siirtyy uutissivustoilta alkuperäislähteisiin. Jo nyt, mutta varsinkin tulevaisuudessa sitaattien antajia seurataan suoraan heidän profiileistaan, eikä lainattuna uutissivustolla, jossa kontekstin huomioimattomuus saattaa ohjata lukijaa väärään suuntaan. Lehtien levikkien laskiessa ihmisistä alkaa tulla medioita, joita seurataan suoraan. Silloin saadaan sitaatit alkuperäisessä muodossaan, sekä heidän jakamansa uutisvirta, jolloin seurattavat henkilöt toimivat myös tietynlaisena uutisdeskin pomona lukijalle. Kansallismielisissä piireissä muodostuu henkilöitä, joiden sisältövirta on monille kuin Iltalehden etusivun lukemista: Mitä on oleellista tietää tänään, mikä on puheenaihe ja mitä on tapahtunut?
5. Millainen korjausliike valtamedian pitäisi tehdä?
Valtamedian toimittajien pitäisi ensin tiedostaa, että he elävät pääosin omanlaisessa arvoyhteisössä, joka on yksi arvoyhteisö muiden joukossa. Sen vuoksi heillä ei ole oikeutta valita omia lähtökohtiaan uutisoinnin arvoiksi, vaan keskiarvo pitää hakea laajemmasta ihmisryhmästä: suomalaisista. Erityisesti Ylen pitäisi tiedostaa tämä, sillä se ei ole yksityinen toimija, joka voi tehdä mitä huvittaa. Kaikki suomalaiset maksavat siitä, että Yle välittäisi heille tietoa kaunistelematta tai mustamaalamatta.
Tästä huolimatta kuitenkin myös yksityisten yhtiöiden henkilöiden, jotka sitoutuvat JSN:n periaatteisiin ja kutsuvat itseään journalisteiksi, tulisi toimia neutraalista tiedonvälittäjän roolista käsin. Jos haluaa edistää omia arvojaan, täytyy lähteä politiikkaan ja tulla esiin.
Ihmisiä ohjataan tällä hetkellä sillä, miten uutisoitavista asioista kirjoitetaan, mutta myös sillä, mitä aiheita valitaan tai jätetään valitsematta uutisoitaviksi.
Jos esimerkiksi Yle päättää tehdä myös läpinäkyvää punavihreää ohjelmaa (kuten Rakelin kupla on ollut), silloin tulisi ottaa myös aidosti täysin vastakkaiselta laidalta oleva ohjelman tekijä. Jos Ali ja Husu tekevät radioon ohjelmaa, jonka lähtökohtana on puhtaasti monikulturismi, pitäisi tehdä myös radio-ohjelmaa, jonka lähtökohtana on esimerkiksi kansallismielisyys.
Mutta kaikki lähtee siitä, että tiedostetaan, miten toimitaan. Valtamedian pitäisi ensin huomata, miten se toimii ja sen jälkeen pystyä julkisesti kertomaan, mitä virheitä he ovat tehneet. Heidän pitäisi pystyä osoittamaan otsikoinneistaan ja uutisaiheiden valinnoista, missä on tehty virheitä, esimerkkejä hyväksi käyttäen.
Haluaisin nähdä tällaisen suuremman julkisen keskustelun, jossa median edustajat keskustelisivat avoimesti, miksi koko ajan on mennyt pieleen. Miksi Brexit-uutisointi oli asenteellista? Miksi Trumpista tehtiin hirviö? Miksi vaalitulokset ennustetaan väärin, toisten hyväksi?
—
Nyt lopettelen kirjoittamisen tältä illalta. Palaan varmaan myöhemmin vielä hiomaan ja täydentämään tätä kirjoitusta, sillä huomasin, että tästä olikin paljon enemmän sanottavaa, kuin aluksi ajattelin. Niin paljon näkökulmia jäi kertomatta. Aihetta voisi syventää vielä todella paljon. Niin teen myöhemmin.
Kuten eräänkin populistin plokia olette lukeneet, kirjoitusvirheiden jääminen sekaan ei ole meille mikään ongelma. Niistä nillittäminen ja sen vuoksi toisten haukkuminen tyhmiksi vain hyödyttää populisteja, sillä ihmiset eivät inhoa mitään muuta enemmän kuin ylimielisyyttä.
Sebastian Tynkkynen 