Blogi

Poliittisen islamin pesiytymisen laajuus SDP:ssä selvitettävä


Lähiaikoina on puhuttu paljon demareiden maahanmuuttajataustaisista jäsenistä. Näyttää siltä, että he nauttivat erityiskohtelua. Se mahdollistaa tiettyjen arvojen ja asenteiden leviämisen yhteiskuntaamme ilman, että kukaan huomaa oikein mitään.

Vantaan Demarinuorten varapuheenjohtajana toiminut Kamal Palani Jafi puhui sosiaalisessa mediassa aseellisen vastustuksen tarpeellisuudesta viime maaliskuussa.

Tällaiset väkivaltaan kehottavat viestit eivät ole meidän suomalaisten arvomaailman mukaisia. Onko hänet erotettu demareista? Minun tietääkseni Kamal ui vieläkin demaripiireissä. Demareilla olisi ollut aikaa yli puoli vuotta katkaista yhteydet tällaiseen henkilöön, mutta näin ei ole tehty.

SDP:n varavaltuutetun Ahmed Al Chibibin tapaus on myös vertaansa vailla. Hän oli saanut toimia vuosia rauhassa. Uutisten mukaan löytyi demarivaikuttajia, jotka olivat hänen toimistaan selvillä, mutta hän sai tehdä, mitä teki.

SDP:n kunnallisvaaliehdokkaana vuonna 2004 toiminut Seydou Kouanda oli puolestaan jo vuodesta 1999 tehnyt karmivia tekoja. Hänet tuodaan nyt vihdoin oikeuden eteen syytettynä törkeästä lapsen hyväksikäytöstä.

Demareiden kunnallisvaaliehdokas Seydou Kouanda oli yhtynyt omaan tyttäreensä ja hänelle oli tehty useita abortteja. Lisäksi tytär synnytti Seydoulle lapsen. Alla Seydou on vasemmanpuoleisimpana yhteiskuvassa SDP:n Paavo Lipposen kanssa.

Näiden maahanmuuttajataustaisten demaripoliitikkojen rikokset pistävät hiljaiseksi. Mutta tuo ei ole tämän kirjoituksen aihe, vaan alustaa varsinaista asiaa. Näyttää siltä, että maahanmuuttajataustaisia henkilöitä haalitaan demareihin imagosyistä ja he nauttivat erityiskohtelua. Se mahdollistaa sen vaarallisen asian, josta haluan nyt puhua. Nimittäin sen, että näiden henkilöiden vaarallisia ajatusmaailmoja ei oteta todesta tai niitä peitellään. Silloin länsimaille vieraat arvot ja asenteet pääsevät leviämään – ja pahimmassa tapauksessa niiden leviämistä jopa suojellaan.

Uusin demarimaahanmuuttajakohu syntyi Al Jazeera -uutiskanavalla uutisoidusta Rami Adhamista. Hänellä on Helsingin Sanomien mukaan selvät jihadistikytkökset. Hän edustaa poliittista islamia ja hän pääsi uimaan demaripiireihin. Eikä ihan millä tavalla tahansa. Hänet nostettiin jalustalle ja liittymistilanteesta uutisointiin puolueen viestintäkanavissa.

Sosiaalidemokraattinen Suomen entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja voi päätyä kerran vahingossa samaan kuvaan islamistin kanssa. Mutta useampien paljastuneiden tapausten johdosta ei voida puhua enää siitä, että suomalaisen poliittisen puolueen riveissä on vahingossa länsimaisia arvoja murentavia maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Varsinkaan, kun he löytyvät aina SPD:n johtajien viereltä samoissa kuvissa.

Abdirahim Husu Hussein löysi lopulta poliittisen kotinsa mistäpä muualtakaan kuin demareista. Hän on ennen liittymistään kertonut julkisesti, että median ei pitäisi uutisoida islamistijärjestö isiksen hirmutöistä. Hän on myös kirjoittanut Facebookissa: ”I have a strong belief in my fellow multicultural jihadi fighters. We will fight until the end for our true Finish nation. In sha ALLAAH victory will be ours.”

Suljettiinko Husulta ovet hänen halutessaan SDP:hen? Ei. Onko tätä kirjoitusta vaadittu poistettavaksi ja onko häntä pyydetty tuomitsemaan omat puheensa? Ei. Päivitys löytyy vieläkin hänen profiilistaan. Sen sijaan hänet nostettiin jalustalle. SDP:n puheenjohtaja henkilökohtaisesti toivotti Husun tervetulleeksi puolueeseen.

Myös Ruotsissa demarit ovat käsitelleet poliittista islamia villaisesti. Expressenin haltuunsa saaman sopimuksen mukaan Ruotsin sosiaalidemokraattinen järjestö on sitoutunut muun muassa säätämään muslimien vapaapäivät lakisääteisiksi ja järjestämään valtiollista imaamikoulutusta. Sosiaalidemokraatit ovat muslimien neuvoston kanssa tekemässään kirjallisessa sopimuksessa sitoutuneet ottamaan muslimit listoilleen eduskunta-, maakunta- ja kunnallisvaaleissa.

SDP:ltä pitää kysyä suoraan: yritetäänkö puolueen imagoon vaikuttaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten rekryämisellä välittämättä ollenkaan, millaisia arvomaailmoja nämä ihmiset oikeasti edustavat?

Demareilta pitää kysyä myös, minkälaisiin toimiin he ovat valmiita ryhtymään puolueessaan selvittääkseen, millaista kannatusta poliittinen islam heidän keskuudessaan nauttii ja millä keinoin siitä päästään eroon.

Muslimimaskottien käyttäminen monikulttuurisen kuvan luomisen vuoksi saattaa kostautua, kun taustoja lähdetään penkomaan.