Blogi

Oulun Perussuomalaiset nimesi eilen minut ehdokkaaksi ensi kevään kuntavaaleihin. Varsinainen vaalipäivä on 9.4. – kannattaa merkata se jo nyt kalenteriin.

Avaan kuntavaalikampanjani vuoden vaihteen jälkeen, kun kuntavaalikevät koittaa. Kerron silloin tarkemmin teemoistani, kuten esimerkiksi uusien työpaikkojen saamisesta Ouluun, kansainvälisyydestä ja maahanmuutosta.

Mielestäni Oulun tulee korkeakoulukaupunkina sekä teknologisen osaamisen keskittymänä panostaa esimerkiksi kansainvälistymiseen, sillä globaalisti läpi lyövät yritykset voivat tuoda Ouluun merkittävästi uusia työpaikkoja. Ja töitä kaivataan kipeästi. Globaalisti ei ole mahdollista lyödä läpi ilman kansainvälistymistä. Ja kun läpimurto tapahtuu, myös puitteet rakkaassa kaupungissamme pitää olla kunnossa, että ihmiset haluavat jäädä tekemään bisnestä juuri tänne, eivätkä siirrä työpaikkoja muualle. Suomessa on korkea verotus, mutta toisaalta tähän mennessä vallinnut turvallinen ympäristö, vakaa yhteiskunta sekä esimerkiksi hyvä koulutusjärjestelmä ovat tekijöitä, joiden ansiosta on haluttu jäädä Suomeen.

Tunnen Oulusta useita korkeakoulutettuja työperäisiä maahanmuuttajia sekä kansainvälisiä opiskelijoita, jotka ovat perustaneet oman yrityksen. Heidän verkostoillaan on arvoa ja niiden kautta on mahdollista puhkaista uusi kultasuoni. Sen sijaan näillä ihmissalakuljettajien avulla Euroopan läpi tulleilla siirtolaisilla ei ole meille mitään annettavaa. Heistä iso osa ei osaa kunnolla edes englantia, heillä ei ole riittävää koulutusta ja eivätkä he ole Rotuaarilla notkuessaan mikään vetovoimatekijä turisteillekaan. Päinvastoin, he tekevät Oulusta turvattomamman paikan ja lisäävät verotaakkaa. Oulun pitää tehdä kaikkensa, että emme ole hamuamassa tällaisia surkeita “sijoituksia”, jollaisina heitä meille markkinoidaan.

Sen sijaan meidän pitää olla ensimmäisten joukossa hamuamassa esimerkiksi kielikokeilumahdollisuutta alueellemme, jotta pakollisen ruotsin sijaan opiskelijamme saisivat itse valita tarvitsemansa kielet. Kansainvälistymisen yksi tärkeimpiä peruspilareita on kieliosaaminen ja se meillä Oulussa on liian kapeaa, koska pakkoruotsi syö liikaa resursseja. Oulussa on tosiaan vain se 0,2% ruotsinkielisiä ja siitä huolimatta jokainen oululainen nuori laitetaan opiskelemaan ruotsia. Meidän täytyy olla kärkkymässä pääsyä kielikokeilualueeksi, jotta olisimme ensimmäisten joukossa saamassa Ouluun paljon muidenkin kielten opettajia ruotsin lisäksi.

Mutta palataan näihin ja moniin muihin kuntavaaliteemoihin sitten vuodenvaihteen jälkeen, kun kampanja pistetään käyntiin. Lopuksi haluaisin ihan rehellisesti sanottuna houkutella sinua lähtemään ehdokkaaksemme, sillä se on ollut niitä valintoja elämässäni, jota ei ole tarvinnut katua päivääkään.

Lähdin mukaan politiikkaan viime kuntavaaleissa Oulussa vuonna 2012 ja tulin valituksi 1. varakaupunginvaltuutetuksi sekä sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäseneksi.

Silloin harmitti, että valtuustopaikka jäi vain 13 äänen päähän, mutta hyvin pian tajusin, että vaikuttaa voi ilman korkeita titteleitäkin. Nousu pelkkänä oululaisena varavaltuutettuna Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtajaksi, puoluehallitukseen ja lopulta puolueen varapuheenjohtajaksi tapahtui hyvin nopeasti. Viimeiset kaksi vuotta nuorisojärjestön johdossa ja puoluehallituksessa ovat opettaneet käsittämättömän paljon. Kulisseissa on tullut vaikutettua hyvin moneen asiaan.

En muistaakseni ole aikaisemmin kertonut, mutta onpa sitä tullut johdettua koko Perussuomalaista puoluettakin hetken aikaa, kun ministereillä oli kiireitä ja puoluehallitus oli koolla silloin ollessani varapuheenjohtaja. Muistan vielä, kun Soini antoi nuijan ja sanoi, että tämä on poliittisen urani tähän asti merkittävin kohta, sillä johdan nyt Suomen 2. suurinta puoluetta loppukokouksen ja sen jälkeen hän poistui puoluehallituksen kokouksesta. Enkä edes ollut kaupunginvaltuutettu, vaan pelkästään se 1. varakaupunginvaltuutettu :D Kuinka paljon kaduttaisi jälkeen päin, jos en olisi lähtenyt kuntavaaleihin ehdokkaaksi silloin vuonna 2012 ja joku kertoisi minulle, että siitä olisi seurannut kaikki ne asiat, mitä minulle on nyt oikeasti tapahtunut.

Sitä ei tiedä koskaan, mistä itsensä löytää, kun lähtee ehdolle kuntavaaleihin ja pääsee kasvamaan politiikkaan. Nuori ikäkään ei ole mikään este, vaan meillä Perussuomalaisissa se näyttää olevan jopa valttikortti, sillä puolueessamme arvostetaan valtavasti nuorten osaamista. Olin tuolloin vuonna 2012 itse 22-vuotias. Voi, jos olisin lähtenyt ehdolle jo 18-vuotiaana, niin mitä kaikkea sitä olisi jo tehty ja koettu. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ilmeisesti valtakunnanpolitiikassa toimimisen vuoksi minua houkuteltiin myös Helsinkiin ehdolle, mutta sanoin, että kyllä minä täällä Oulussa pysyn. Mitä enemmän on pitänyt matkustella, sitä enemmän on oppinut arvostamaan kotia. Jos sinä asut jossain muualla Suomessa, niin ota ihmeessä yhteyttä oman paikkakuntasi perussuomalaisiin poliitikoihin, ja pääset vaalilistalle. Jos puolestaan asut täällä Oulussa, niin voin auttaa sinua vaikka henkilökohtaisesti. Jos ehdokkuus mietityttää, niin laita viestiä ja lähdetään kahville: 0400 988960.

Ei muuta kuin rauhallista joulunaikaa – Uuden Vuoden jälkeen pistetään kuntavaalipöhinä käyntiin täysillä!

Ensi vuonna pöhinää voit seurata esimerkiksi näissä profiileissani:

Instagram: sebastiantynkkynen
Facebook: Sebastian Tynkkynen
Twitter: SebastianTyne
Snapchat: SebastianTyne

“Suomen leijona on varastettu. Kutsumme sinut palauttamaan Suomen leijonan koko kansan omaisuudeksi. Tule suunnittelemaan leijonasta oma itsenäinen näkemyksesi.”

Näin dramaattisesti alkaa Finlayson-tekstiiliyrityksen uusi kampanja Suomileijonan palauttamiseksi koko kansan omaisuudeksi, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Finlaysonin 100 leijonaa Suomelle -hanke on virallinen osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Isänmaallisuus on ollut punavihreällä laidalla pois muodista jo jonkin aikaa. Olen hämmentyneenä lukenut blogeja, joissa julistetaan, kuinka ei haluta olla isänmaallisia. Moni on ihannoinut monikulttuurisuutta, koska erilaiset kulttuurit ovat rikkautta. Mutta kun kyse on ollut suomalaisesta kulttuurista, sitä on halveksittu ja jotkut ovat menneet vieläkin pidemmälle: he ovat väittäneet, ettei sitä olisi edes olemassa! Jos meillä ei ole tarjota omaa kulttuuriamme maailmalle ja olla siitä ylpeitä, mielestäni on älyllisesti epärehellistä julistaa juhlapuheissa kannattavansa monikulttuurisuutta.

Suomen itsenäisyyden 100. juhlavuoden lähestyessä isänmaallisuus on nousemassa kovaan arvoon. Tulemme näkemään varmasti monia selityksiä, minkä vuoksi aikaisemmin on ollut mahdotonta olla isänmaallinen ja miksi nyt juhlavuonna isänmaallisuus onkin fine. Finlaysonin kampanjaan on osa tätä ilmiötä. Se tuntuu turhauttavalta, mutta pääasia, että isänmaallisuutta aletaan arvostamaan. Todellisuudessa siihen ei tarvittaisi mitään vippaskonsteja.

Mielestäni esimerkiksi Suldaan Said Ahmed teki hienosti vuosi sitten, kun alkoi käyttämään suomileijonaa ilman mitään ylimääräisiä konsteja. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta isänmaallisuuteen. Hän on aivan yhtä suomalainen kuin minäkin ja vaikka meillä on erilaisia poliittisia näkemyksiä, kuulumme samaan suomalaiseen yhteisöön, joka on rakas.

Jos joku epämiellyttävä taho käyttää housuja, meidän ei tarvitse palauttaa housuja normaaliksi vaatekappaleeksi.

Jos joku epämiellyttävä taho käyttää lipussaan vihreää väriä, meidän ei tarvitse palauttaa vihreää väriä kunniaan.

Jos joku epämiellyttävä taho käyttää symboliikassaan nuolta, meidän ei tarvitse suunnitella 100 erilaista uutta nuolta, jotta voisimme palauttaa epämiellyttävän tahon “varastaman” nuolen jälleen koko kansan käyttöön.

Jos joku epämiellyttävä taho käyttää leijonaa, meidän ei tarvitse suunnitella 100 erilaista leijonaa, jotta voisimme palauttaa leijonan jälleen kaikkien käyttöön.

Asioilla on se valta, mikä niille annetaan.

Jos me lähdemme määrittelemään uusilla leijonapiirroksilla, mitä kaikkea isänmaallisuus tai suomalaisuus on, 100 leijonaa ei riitä. Jos yksi symboli ei riitä, joudumme piirtämään loputtomasti erilaisia leijonia, jotta varmasti kaikki voivat löytää itsensä symbolista ja kokea sen omakseen. Silloin tulee näitä burkaan pukeutuneita ja tummia leijonia, sun muita, mitä jo aikaisemmin kokeiltiin. Samalla loogisesti ulossuljetaan se, mitä ei piirretä. Tämä on loputon kierre, ja siksi kampanja ampuu itseään pahasti jalkaan.

Ymmärtäisin symbolileikkiin lähtemisen, jos kansallissymbolin valitseminen olisi tuore juttu: Suomelle haettaisiin symbolia, tehtäisiin valinta, ja sen jälkeen huomattaisiin, että nyt ei mennyt ihan nappiin, koska päädyttiin valitsemaan symboli, joka sisälsi ikäviä piilomerkityksiä.

Mutta kun suomileijona ei ole millään tavalla rasistinen tai ulossulkeva. Vuosisatoja symbolina toiminut leijonamme ei ole edes suomalainen eläin. Me kannamme ylpeydellä afrikkalaista uljasta eläintä kansallissymbolinamme, ja jos Finlayson saa siitä huonoja viboja, niin he voivat keskenään lähteä sitä puhdistamaan.

Minulle kuitenkin riittää yksi hieno tunnus, jota niin uussuomalaiset kuin esi-isämme ovat ylpeydellä kantaneet. En tarvitse uutta symbolikollaasia, jonka myötä voisin itsenäisyyden juhlavuonna kantaa isänmaallisuuden symbolia, joka ei aiemmin kelvannut.

Leijonaa ei ole varastettu – se on hylätty. Jos et häpeä suomalaisuuttasi tai isänmaallisuuttasi, et häpeä myöskään afrikkalaisella eläimellä varustettua kansallissymboliamme. Ehkä Suomen täyttäessä 100 vuotta kaivat leijonakorusi laatikostasi, pyyhit pölyt sen päältä ja tajuat ensimmäistä kertaa, kuinka hienoa isänmaallisuutemme on: se ei ole ulossulkevaa, se ei ole kapeamielistä. Se on rakkautta yhteisöämme kohtaan, johon voi tulla syntymällä tai myöhemmin kasvaa viettämällä aikaa yhteisön parissa. Se on rakkautta ja arvostusta kaikkea sitä kohtaan, minkä ympärillä saamme elää ja mitä olemme yhdessä saavuttaneet.