Blogi

Leijonaa ei ole varastettu – se on hylätty


“Suomen leijona on varastettu. Kutsumme sinut palauttamaan Suomen leijonan koko kansan omaisuudeksi. Tule suunnittelemaan leijonasta oma itsenäinen näkemyksesi.”

Näin dramaattisesti alkaa Finlayson-tekstiiliyrityksen uusi kampanja Suomileijonan palauttamiseksi koko kansan omaisuudeksi, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Finlaysonin 100 leijonaa Suomelle -hanke on virallinen osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Isänmaallisuus on ollut punavihreällä laidalla pois muodista jo jonkin aikaa. Olen hämmentyneenä lukenut blogeja, joissa julistetaan, kuinka ei haluta olla isänmaallisia. Moni on ihannoinut monikulttuurisuutta, koska erilaiset kulttuurit ovat rikkautta. Mutta kun kyse on ollut suomalaisesta kulttuurista, sitä on halveksittu ja jotkut ovat menneet vieläkin pidemmälle: he ovat väittäneet, ettei sitä olisi edes olemassa! Jos meillä ei ole tarjota omaa kulttuuriamme maailmalle ja olla siitä ylpeitä, mielestäni on älyllisesti epärehellistä julistaa juhlapuheissa kannattavansa monikulttuurisuutta.

Suomen itsenäisyyden 100. juhlavuoden lähestyessä isänmaallisuus on nousemassa kovaan arvoon. Tulemme näkemään varmasti monia selityksiä, minkä vuoksi aikaisemmin on ollut mahdotonta olla isänmaallinen ja miksi nyt juhlavuonna isänmaallisuus onkin fine. Finlaysonin kampanjaan on osa tätä ilmiötä. Se tuntuu turhauttavalta, mutta pääasia, että isänmaallisuutta aletaan arvostamaan. Todellisuudessa siihen ei tarvittaisi mitään vippaskonsteja.

Mielestäni esimerkiksi Suldaan Said Ahmed teki hienosti vuosi sitten, kun alkoi käyttämään suomileijonaa ilman mitään ylimääräisiä konsteja. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta isänmaallisuuteen. Hän on aivan yhtä suomalainen kuin minäkin ja vaikka meillä on erilaisia poliittisia näkemyksiä, kuulumme samaan suomalaiseen yhteisöön, joka on rakas.

Jos joku epämiellyttävä taho käyttää housuja, meidän ei tarvitse palauttaa housuja normaaliksi vaatekappaleeksi.

Jos joku epämiellyttävä taho käyttää lipussaan vihreää väriä, meidän ei tarvitse palauttaa vihreää väriä kunniaan.

Jos joku epämiellyttävä taho käyttää symboliikassaan nuolta, meidän ei tarvitse suunnitella 100 erilaista uutta nuolta, jotta voisimme palauttaa epämiellyttävän tahon “varastaman” nuolen jälleen koko kansan käyttöön.

Jos joku epämiellyttävä taho käyttää leijonaa, meidän ei tarvitse suunnitella 100 erilaista leijonaa, jotta voisimme palauttaa leijonan jälleen kaikkien käyttöön.

Asioilla on se valta, mikä niille annetaan.

Jos me lähdemme määrittelemään uusilla leijonapiirroksilla, mitä kaikkea isänmaallisuus tai suomalaisuus on, 100 leijonaa ei riitä. Jos yksi symboli ei riitä, joudumme piirtämään loputtomasti erilaisia leijonia, jotta varmasti kaikki voivat löytää itsensä symbolista ja kokea sen omakseen. Silloin tulee näitä burkaan pukeutuneita ja tummia leijonia, sun muita, mitä jo aikaisemmin kokeiltiin. Samalla loogisesti ulossuljetaan se, mitä ei piirretä. Tämä on loputon kierre, ja siksi kampanja ampuu itseään pahasti jalkaan.

Ymmärtäisin symbolileikkiin lähtemisen, jos kansallissymbolin valitseminen olisi tuore juttu: Suomelle haettaisiin symbolia, tehtäisiin valinta, ja sen jälkeen huomattaisiin, että nyt ei mennyt ihan nappiin, koska päädyttiin valitsemaan symboli, joka sisälsi ikäviä piilomerkityksiä.

Mutta kun suomileijona ei ole millään tavalla rasistinen tai ulossulkeva. Vuosisatoja symbolina toiminut leijonamme ei ole edes suomalainen eläin. Me kannamme ylpeydellä afrikkalaista uljasta eläintä kansallissymbolinamme, ja jos Finlayson saa siitä huonoja viboja, niin he voivat keskenään lähteä sitä puhdistamaan.

Minulle kuitenkin riittää yksi hieno tunnus, jota niin uussuomalaiset kuin esi-isämme ovat ylpeydellä kantaneet. En tarvitse uutta symbolikollaasia, jonka myötä voisin itsenäisyyden juhlavuonna kantaa isänmaallisuuden symbolia, joka ei aiemmin kelvannut.

Leijonaa ei ole varastettu – se on hylätty. Jos et häpeä suomalaisuuttasi tai isänmaallisuuttasi, et häpeä myöskään afrikkalaisella eläimellä varustettua kansallissymboliamme. Ehkä Suomen täyttäessä 100 vuotta kaivat leijonakorusi laatikostasi, pyyhit pölyt sen päältä ja tajuat ensimmäistä kertaa, kuinka hienoa isänmaallisuutemme on: se ei ole ulossulkevaa, se ei ole kapeamielistä. Se on rakkautta yhteisöämme kohtaan, johon voi tulla syntymällä tai myöhemmin kasvaa viettämällä aikaa yhteisön parissa. Se on rakkautta ja arvostusta kaikkea sitä kohtaan, minkä ympärillä saamme elää ja mitä olemme yhdessä saavuttaneet.

Advertisements