Artikkeli

Olin pudota tuolilta kun luin Nyt.fi:n jutun homoravintolan väitetystä rasismista. Kyseessä oli juuri se sama Hercules, jossa kävimme Alanin kanssa #HelsinkiPride-viikonloppuna. Palvelu oli mitä parhainta, eikä papereita häneltä edes kysytty. Tässä pitää tietää, että homoravintoloita on yritetty syyllistää siitä, että ne muka syynäisisivät erivärisiä asiakkaita maahanmuuttovirastoa tarkemmalla kammalla.

Herculeksen toinen omistajista on kirjoitellut omassa yksityisessä Facebook-profiilissaan ajatuksiaan islamiin liittyen. Muutama homopoika on sitten sieltä napattuja kuvankaappauksia pannut kiihkeästi eteenpäin ja läpäissyt Hesarin ikioman Buzzfeed-osion (Nyt.fi) ohuen ohuen uutiskalvon.

Tutustuin antaumuksella noihin kuvakaappauksiin, mutten peppukipeytynyt. Ei niistä löytynyt mitään ihonväriin liittyvää – toisin kuin Herculeksesta, jossa oli paljon erivärisiä ihmisiä. Paljon enemmän kuin DTM:ssä.

Sen sijaan kuvankaappauksista löytyi rajua islamkritiikkiä, ja sen jos jonkin pitäisi olla jokaisen homon, hintin ja hinttarin ihmisoikeus. Nimittäin käsi ylös jokainen poikapari, joka on kävellyt arabiporukan ohi käsi kädessä eikä ole saanut reaktioita osakseen. Myös jokainen poikapari, joka on kävellyt käsi kädessä jossain kymmenestä muslimimaasta, joissa homoseksuaalisuudesta seuraa kuolemantuomio, voi nyökätä. Jos pää on tallella.

Homokansan puolesta ja pyytämättä koko moniäänisen joukon ääntä käyttää Seta. Sen kahdesta poliittisesta väristä pääosin koostuva punaviherkaarti päättää, mitä mieltä milloinkin Suomen homoyhteisö on ja minkä puolesta pitää marssia. Tänä vuonna homojen oikeuksia edistettiin kutsumalla HelsinkiPriden päälavalle Rautatientorille perustamastaan leirintäalueesta monen kuukauden jälkeen poistumiskäskyn saaneet turvapaikanhakijat. Anteeksi nyt vain, mutta nuo kaksi asiaa kietoutuvat yhtä luonnollisesti yhteen kuin homomiehen ja lesbonaisen avioliitto.

Sen sijaan islamin kritisoiminen ja homokansa kuuluvat yhteen. Jos haluaa olla tulematta tapetuksi, kannattaa edistää ihan homona oikeuksiaan, joita vastaan islam on. Se on sitten makukysymys, kuinka rajuin sanakääntein kokee, että islamia pitää arvostella, kun sen parissa tapetaan surutta toisiaan rakastavia ihmisiä.

Toisin kuin islam, en kehoita ketään väkivaltaan, mutta kyllä näistä vakavista ihmisoikeusloukkauksista olen mielestäni sellaisella retoriikalla puhunut, joka olisi mennen tullen oikeutettua. Samanlaiseen retoriikkaan päätyi myös Herculeksen toinen omistajista. Toivotan onnea – toivottavasti islamin pyhän lehmän arvostelusta ei seuraa samaa, mitä itselleni kävi.

Muulle homokansalle: peräänkuuluttaisiin rohkeampaa omien oikeuksien ajamista suhteessa islamiin. Sitten ei itketä, kun joku tekee Orlandot DTM:ssä. Herätään sieltä glitterpölystä ja kaivetaan ne nahkaruoskat esiin. Jos joidenkin intresseissä pitäisi olla islamin kirittäminen kohti humaanimpaa suhtautumista homoihin, niin teidän.

Halla-aho ilmoittautui tänään perussuomalaisten puheenjohtajakisaan. Kisaan on ilmoittautunut aikaisemmin Sampo Terho, Leena Meri, Veera Ruoho, Teemu Torssonen, Riku Nevanpaa ja Raimo Rautiola. Ville Tavio on pohtinut ehdokkuutta. Perussuomalaisten sisällä kuin mediassakin Halla-ahoa ja Terhoa pidetään pääehdokkaina, joista jompi kumpi on PS:n seuraava puheenjohtaja. Toivon siistiä kisaa. Terho on hyvä tyyppi ja häneltä löytyy johtajuustaidot, eikä puolueen kannatus tule tippumaan, jos hänet valitaan. Tässä artikkelissa kirjoitan 11 syytä kenttäväelle, miksi meidän tulisi valita puheenjohtajaksi kannatuksen reiluun kasvuun kääntävä Halla-aho.

1. Linjamuutos EU-kriittisyydestä EU-vastaiseksi

Tällä hetkellä suomalaisilla on vaikeuksia hahmottaa, mikä tarkalleen ottaen on Perussuomalaisten EU-linja. Olemme kriittisiä, mutta mitä etua siitä on, kun tiedämme EU-johtajien ajavan unionista liittovaltiota, ja mukana oleminen on hiljainen hyväksyntä sille, mitä on meneillään. Vain vaatimalla eroa voimme viestiä, että EU menee väärään suuntaan. Näin teki Britannia ja näin luvattiin puoluejohtomme osalta, mutta lupausta ei ole aktivoitu. Jos EU:n annetaan jatkaa kehittymistään keskusvaltaiseksi tiiviiksi liittovaltioksi, meidän on turha kampanjoida mistään maahanmuuttopolitiikasta, sillä voimme menettää kansallisen kontrollin siihen kuin moneen muuhunkin kysymykseen – riippuen ihan siitä, mitä lohkoja politiikasta EU haluaa tulevaisuudessa nielaista. Suhtautuminen EU:hun on siis politiikan ykköskysymys Suomen tulevaisuuden politiikan näkökulmasta ja tässä Halla-aho on selvästi asemoitunut EU-vastaiseksi.

2. Tiukempi maahanmuuttopolitiikka hallituksessa sekä puheenjohtajan puheenvuoroissa

Kahden vuoden hallitustaival on osoittanut, että Perussuomalaiset on onnistunut kiristämään maahanmuuttopolitiikan ennätyksen kireälle, mutta tästä huolimatta sovittuja kiristyksiä on ollut vaikea vetää läpi, sillä meillä ei ole ollut tarpeeksi vääntövoimaa. Muut hallituspuolueet tietävät, että nykyiselle puoluejohdolle hallituksessa pysyminen on itseisarvo, ja siksi Keskustalle ja Kokooomukselle epämieluisia hallitusohjelmakirjauksia ei tarvitse ottaa yhtä vakavasti, kuin jos olisimme viestineet, että me lähdemme, ellei sovitusta pidetä kiinni. Suomen maahanmuuttopolitiikka on monilla mittareilla Pohjoismaiden löysintä ja siksi elintasoperäisen maahanmuuton paikkaamiselle on kiire. En osaa kuvitella ehdokasta, jolle tämä asia olisi enemmän sydämen asia, kuin Halla-aholle. Lisäksi tärkeää on se, että Perussuomalaisia politiikan lohkoja johdetaan edestä eikä sivusta. Olemme poliittisilta linjauksiltamme vaihtoehto nimenomaan EU- ja maahanmuuttopolitiikassa ja näihin liittyvät terävimmät lausunnot tulee kuulla juuri puheenjohtajan suusta.

3. Itseisarvoisesta hallituksessaolosta strategisesti järkevään vallankäyttöön

Perussuomalaisten tulee valita uusi strategia vallankäytön suhteen. Hallituksessa oleminen on tietysti vallankäytön paikka numero uno, mutta jos emme voi hallituksesta käsin edistää riittävällä tavalla tavoitteitamme, hallituksessa olosta on haittaa Suomelle ja puolueelle:

• Esimerkiksi EU- ja maahanmuuttopolitiikka eivät muutu hallituksesta käsin.
• Kansalaiset turhautuvat ja työkalumme, puolue Perussuomalaiset, menettää kannatustaan ja seuraavien vaalien jälkeen meillä on vielä vähemmän vipuvoimaa muuttaa Suomen suuntaa.

Oppositio on huono paikka vaikuttaa, mutta jos hallituksessa ei oteta yhtä puoluetta tarpeeksi tosissaan, sen on parempi olla oppositiossa lisäämässä painetta hallituksen suuntaan ja samalla kasvattaa suosiotaan seuraavia vaaleja varten. Esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa oppositiossa toimivat Tanskan kansanpuolue ja Ruotsidemokraatit ovat saaneet maiden hallitukset kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa äärimmäisen kireälle, koska hallituspuolueet ovat pelänneet, että ellei kiristyksiä tehdä, vallan kahvassa istuvat puolueet menettävät kannatustaan seuraaviin vaaleihin mennessä. Sama ilmiö on tuttu myös Hollannista, jossa on vaalit ylihuomenna. Maan pääministeri nimittäin sanoi tammikuussa, että maahanmuuttajien tulisi käyttäytyä kunnolla tai lähteä maasta. Tällaisen politiikan tekeminen nähtiin suoraan seurauksena Vapauspuolueen kannatuksen liian suuresta kasvusta. Halla-aho on selvästi ilmaissut, että hallituksessa olo ei saa olla itsestäänselvyys Perussuomalaisille, vaan puolueen on oltava työkalu, jota käytetään sitten vaikka oppositiosta käsin, jos niin on parempi.

4. Toimittajat tekevät Perussuomalaisista jälleen altavastaajan ja vaihtoehdon

Toimittajien suhtautuminen Perussuomalaisiin on pehmentynyt samaan aikaan kun puolueesta on tullut salonkikelpoisempi. Puoluejohdon kielenkäyttöön on hiipinyt tietty varovaisuus, mikä on sinänsä psykologisesti ymmärrettävää, kun joutuu elämään jatkuvan paineen alla. Meidän ei kuitenkaan tule pelätä sanoa asioita niin kuin ne ovat. Muualla Euroopassa kaltaistemme puolueiden poliitikot ovat jatkuvasti toimittajien hampaissa terävien lausuntojensa vuoksi, ja media eristää puolueet nurkkaan, millä on positiivinen vaikutus kansalaisten näkökulmasta. Suomessa nimenomaan Halla-aho olisi sellainen puheenjohtaja, joka saa toimittajat kiehumaan, kun heidän pelisäännöillään ei pelata eikä heidän talutusnuorassaan kuljeta. Kun poliitikko ei toimi eikä käytä kieltä kuin toimittajakunta velvoittaisi, heiltä menee pasmat sekaisin ja yleensä sen jälkeen harva toimittaja pystyy olemaan lataamatta omia tuntemuksiaan ja arvojaan uutisointiin. Jo nyt, ennen kuin Halla-aho on puheenjohtaja, hän on saanut toimittajat varpailleen ja maalamaan uhkakuvia useammassa jutussa.

Kuva: Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin Jussi Halla-ahon haastattelusta 12.3.2017. Twitter täyttyi toimittajien ammattikunnan pöyristyksestä välittömästi.

5. Aito irtikytkeytyminen vanhasta puoluejohdosta uudistumisen mahdollistumiseksi

Halla-aho ei ole syönyt Soinin kädestä. Hän ei kuulu Soinin sisäpiiriin, eikä hänellä ole aikaisemman häneen kohdistuneen toiminnan perusteella mitään moraalista velvoitetta noudattaa taustalta tulevaa ohjailua. Olen istunut kaksi vuotta puoluehallituksessa ja kaksi vuotta eduskuntaryhmässä ja nähnyt, mihin tahtiin siellä on marssittu ja varsinkin: kuinka yksimielisesti. Olisin toivonut niin monta kertaa, että muitakin henkilöitä olisi noussut herättelemään porukkaa päätösten kohdalla, jotka eivät olleet viisaita. Jouduin pettymään useasti. Halla-aholla ei ole tätä rasitetta eikä kytkentää tuohon porukkaan. Jos valta siirretään nykyiseltä johdolta hallitusti establishmentin sisällä, on hyvin vaikea nähdä, että puoluetta pystyttäisiin uudistamaan riittävän suuresti. Yksin Halla-aho ei pysty puoluetta uudistamaan, vaan ykkösketjuun pitää saada lisää vahvistusta ja siksi kannatan esimerkiksi Laura Huhtasaarta varapuheenjohtajaksi. Se, mistä olen huolissani, on tietyt epädemokraattiset vallanrakenteet, joiden kautta on mahdollista ohjailla asioita. Soini on esimerkiksi jo kertonut, että uusi puheenjohtaja ei välttämättä pääse Perussuomalaisten säätiön pöytään päättämään asioista (säätiöllä on paljon rahaa ja omistaa muun muassa puoluetoimiston).

6. Vastuun jakaminen ja puolueorganisaation kehittäminen

Halla-aho on todennut, että hän tulee käyttämään puolueen koko potentiaalia puolueen politiikan teossa. Se, että Halla-aho on vahva nimenomaan kärkiteemoissa, on puolueen kannalta plussaa. Silloin puheenjohtajan suusta tulee terävimmillään se, missä olemme vaihtoehto, ja muut poliitikkomme saavat tilaa asioissa, joilta heiltä löytyy osaamista. Kukaan ei voi olla yleishyvä kaikessa, koska silloin se tarkoittaa käytännössä pintapuoleista osaamista. Myös puolue pääsee merkittävästi uudistumaan, kun osaaville toimijoille annetaan vastuuta rohkeammin edetä puolueen kehittämisessä, eikä liikkumatila ole niin tiukasti sidottu yhden ihmisen henkilökohtaiseen suostumukseen. Vallan hajauttamista tarvitaan merkittävästi. Myös puoluevaltuuston puheenjohtajan tulee olla eri, kuin puolueen puheenjohtaja ja ulkoministeri.

7. Rasistipallon pelaamisen lopettaminen

Halla-aho ei ole harjannut yhtäkään eduskuntaryhmän jäsentä – päin vastoin, häntä on harjattu. Poliittisilla vastustajillamme ja medialla on tapana hakea hakemalla erilaisia lausuntoja toimijoiltamme ja sen jälkeen huutaa “rasisti” ja sitten heittää pallo kentällemme. Sitten he odottavat, lähdemmekö juoksemaan sen perässä. Puolueemme väen pitää jakaantua kahteen joukkueeseen, jotta rasistipalloa voitaisiin pelata. Käännymme toisiamme vastaan ja ainut asia, mitä tapahtuu joka kerta on: me häviämme. Jos toimittajat syyttävät esimerkiksi Hakkaraista rasismista, meillä ei ole mitään tarvetta lähteä pelaamaan rasistipalloa ja jakamaan kenttäämme. Ei meidän tarvi vastata noihin kysymyksiin oma miehemme tuomiten, ei antaa päivämääriä, jolloin toimittajat voivat uudelleen tulla saaliille eikä varsinkaan rangaista. Muutenkin on käsittämön ajatus, että omia edustajia harjataan tuon tuosta eri syistä: Halla-aho, Immonen, Hakkarainen, Tavio, Elovaara, Juvonen – hyviä tyyppejä kaikki. Me emme ole tilivelvollisia medialle tai muille eduskuntapuolueille – kansa saa päättää, toimimmeko oikein. Halla-aho ei ole lähtenyt kertaakaan rasistipalloa pelaaamaan.

8. Perussuomalaiset uudet yhteistyömahdollisuudet Euroopan oikeistopopulistien kanssa

Halla-ahon myötä puolueella on paljon mahdollisuuksia laajentaa yhteistyötä niissä kysymyksissä, jotka ovat yhteisiä meille ja juuri parhaillaan suurvoittoihin marssiville oikeistopopulistisille puolueille. Tämä on itseasiassa välttämätöntäkin, jos maahanmuuttoa halutaan hillitä eurooppalaisella tasolla.

9. Kansansuosikki kiertämään kenttää

Halla-aho on kiertänyt paljon kenttää. Itse olen järjestänyt kaksi tapahtumaan, joihin hän on molempiin tullut puhumaan. Halla-aho vetää porukkaa paikalle paljon, missä ikinä liikkuukin. Toisin kuin media väittää, hän on nimenomaan suosituin perussuomalaisista politiikoistamme.

Kuva: Jussi Halla-aho oli ylivoimainen suomalaisten suosikki perussuomalaisista ehdokkaista eurovaaleissa 2014.

10. Halla-aho panostaa myös perussuomalaisten uuteen sukupolveen

Johdin Perussuomalaisia Nuoria kaksi vuotta. Kun silloinen puoluejohto ajoi meidät ulos puoluetoimistolta, Halla-aho sen sijaan oli koko ajan kaikessa tukenamme. Kutsuimme sitten erilaisiin tapahtumiin tai oli sitten kyse lausunnoista, mitä hän antoi. Puolueen tulevaisuuden näkökulmasta on tärkeää, että nuoria ei vähätellä, sillä heidän intonsa ja osaamisensa tulee valjastaa puolueen käyttöön.

11. Puhtaat motiivit
Tämä tekijä puhuu minulle paljon. Halla-aho ei todistetusti koskaan ole ollut kiinnostunut puheenjohtajan pestistä ihan vain sen takia, että pitää saada olla korkeammalla. Tähänkin puheenjohtajakisaan hän lähti hyvin vastentahtoisesti, mikä kertoo, että kyseessä eivät ole omat henkilökohtaiset intressit, vaan pakko uudistaa puoluetta. Minä haluan Perussuomalaisille seuraavaksi puheenjohtajaksi henkilön, joka nimenomaan haluaa uudistaa puolueen.

Olen jo jonkin aikaa seurannut Hollannin Vapauspuolueen kehitystä ja erityisesti sen puheenjohtajaa, Geert Wildersiä, joka on mielestäni Euroopan tämän hetken mielenkiintoisimpia poliitikoita. Tulevan viikon keskiviikkona hänellä on jännittävät paikat, kun Hollanti äänestää parlamenttivaaleissa (eduskuntavaalit). Asetelmasta mielenkiintoisen tekee se, että yhtenä Euroopan liberaaleimmista (ellei liberaaleimpana) pidetystä maasta on tulossa maahanmuuttokriittisyyden, EU-vastaisuuden ja populismin voiton todellinen näyttämö.

Kuva: Viime kesänä PS-Nuorten EU-vastaiseen lipunleikkaus-demonstraatioon otettiin mallia Hollannin Vapauspuolueesta. 

EU:n federalistipoliitikot (EU:sta liittovaltion haluavat poliitikot) odottavat Hollannin eduskuntavaalipäivää vähintään kauhun sekaisin tuntein. EU-vastaisen Vapauspuolueen voitto ei kuitenkaan tarkoita EU:n romahtamista. Sen sijaan liittovaltion rakentajat pelkäävät signaalivaikutusta: jos Euroopan liberaalein maa äänestää jyrkän EU-vastaisen puolueen voittoon, uutisia lukevien muiden maiden eurooppalaisten kiinnostus kansallismielisyyttä ja maahanmuuttokriittisyyttä kohtaan kasvaa. Ja mikä pahinta, esimerkiksi Ranskan Kansallisen rintaman, Vaihtoehto Saksalle -puolueen, Italian Viiden tähden liikkeen ja Pohjoisen liiton poliitikot saavat valtavan rohkaisun ja uskon kampanjoida vaihtoehtonsa puolesta. Vaaleissa aina myös sillä on väliä, kuinka liikkeelle oman puolueen toimijat saadaan.

Kuva: Ranskassa 2016 puhumassa Ranskan kansallisen rintaman presidenttiehdokkaan Marine Le Penin vaalitapahtumassa. Kuvassa kansanedustaja Marion Le Pen, jonka täti poseeraa takana ehdokasjulisteissa.

Kuva: Tällainen kortti löytyy Ranskan kansallisen rintaman jäseniltä. Kuvassa puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Marine Le Pen.

Vierailin viime syksynä Ranskan kansallisen rintaman presidentinvaalitapahtumassa puhumassa ja oli silmiinpistävää huomata, millainen palo ja into puolueen jäsenillä oli. Kokematonkin suomalainen rivikansalainen pystyisi presidenttiehdokas Marine Le Penin tapahtumissa aistimaan, että jytky saattaa kasvaa hyvinkin suureksi. Kävin viime syksynä puhumassa myös Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen tapahtumassa Frankfurtin kupeessa. Oli inspiroivaa kuunnella puolueen puheenjohtajaa Frauke Petryä, joka sai nuoret syttymään innosta. AfD:n osavaltiovaalijytkytyksen jälkeen menestystä tulee varmasti myös ensi syksyn liittopäivävaaleissa, jossa puolue pääsee suoraan haastamaan Angela Merkelin politiikan. Vaihtoehto Saksalle -puolue rysähtää Saksan “eduskuntaan” niin että ovet paukkuvat.

Kuva: Vaihtoehto Saksalle -puolueen puheenjohtaja Frauke Petry pitämässä puhetta puolueen nuorille.

Kuva: Pitämässä puhetta Vaihtoehto Saksalle -puolueen nuorille.

Poliittiset mannerlaatat ovat siis Euroopassa liikkumassa ja mitä suurempia vaalivoittoja oikeistopopulistiset puolueet saavat, sitä suuremmaksi ne kasvattavat dominoefektiä antamalla myötätuulta seuraavien maiden vaaleihin. Kansainvälinen media ei ole pystynyt ennustamaan, kuinka pitkällle populistien noste vaaleissa kantaa, mutta suomalainen media on ollut suorastaan hukassa.

2016 oli oikeistopopulismin vuosi Atlantin kaverusten kesken. Vastoin median analyysejä Nigel Faragen pitkäaikainen haave Britannian lähdöstä EU:sta toteutui ja Atlantin toisella puolella Trump nousi presidentiksi. Kaverukset kävivät vuoroin vierailulla.

Kuva: PS-nuoria Yhdysvaltain presidentinvaalien kisakatsomossa.

Kuva: PS-nuoria Yhdysvaltain presidentinvaalien kisakatsomossa tuloksen ratkettua.

Uskon, että vuosi 2017 jää puolestaan historiaan vuotena, jolloin oikeistopopulismi rantautui nokka kolahtaen Manner-Eurooppaan. Pinnan alla on kytenyt pitkään, mutta isot vaalivoitot Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa tekevät tästä vuodesta oikeistopopulismin varsinaisen riemuvuoden. Tätä on pakko päästä todistamaan ja ennen kaikkea ottamaan oppia, miten asiat muissa maissa hoidetaan. Lennän tiistaina Amsterdamiin varsinaista keskiviikon vaalipäivää varten. Torstaina tulen takaisin Suomeen. Haluan ottaa selville juttelemalla ihmisten kanssa, mitä Hollannin Vapauspuolue on tehnyt oikein ja miten kansalaiset suhtautuvat puolueeseen.

Suomalaisesta mediasta olen saanut aika jyrkän kielteisen kuvan puolueen puheenjohtajasta Geert Wildersistä, mutta en ole sitä sellaisenaan sulattanut, sillä tuntuu mahdottomalta, että noin suosittu puolue voisi olla niin kamala, minkälainen kuva on annettu. Toimittajille tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää, että jos islamista kriittisesti puhuva poliitikko joutuu elämään jatkuvien tappohkausten kanssa turvamiesten ympäröimänä, niin silloin Geert Wildersillä saattaa ehkä sittenkin olla oikeutus sanomalleen ja meidänkin pitäisi kuunnella.

Kuva: MTV:n kirjeenvaihtaja uutisoi hyvin puolueellisesti populistipuolueista.

Haluan ottaa oppia Manner-Euroopan oikeistopopulisteilta, sillä meillä pohjoisessa eletään jonkin sorttista taantumakautta EU- ja maahanmuuttovaihtoehtomme suhteen, sillä olemme tehneet tiettyjä virheitä ja eteenpäin on päästävä. Sosiaalidemokraattisissa pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa maahanmuutto- ja EU-kriittisyys kävivät jo hetken aikaa huipulla. Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty niin hallituksesta kuin oppositiostakin käsin tiukemmaksi, kuin mitä se on koskaan aikaisemmin ollut – strategiat ovat olleet hyvin erilaisia. Norjassa Edistyspuolueen hallitukseen meno rokotti kannatusta. Suomessa Perussuomalaisille kävi samoin. Tanskassa kansanpuolueen suosio on kärsinyt EU-tukien käyttöön liittyvien skandaalien vuoksi – etupäässä maan entisen suosituimman poliitikon Morten Messerchmidtin vuoksi. Ruotsidemokraateille on avautumassa mahdollisuus toimia hallituksessa tulevaisuudessa, sillä hetken aikaa sitten Ruotsin versio Kokoomuksesta (Moderaterna) väläytti mahdollisuutta yhteistyön tekemisestä Ruotsidemokraattien kanssa saaden Ruotsin blokkijakoon perustuneen poliittisen kentän sekaisin. Jos aikaisemmin nurkkaan täysin eristetty Ruotsidemokraatit saa vastuuta maahanmuuttopolitiikasta Ruotsissa, nähtäväksi jää, millaisia kompromisseja aikanaan tehdään, ja miten se vaikuttaa puolueen suosioon äänestäjien silmissä.

Kuva: Vierailin Ruotsissa vuonna 2015 puhumassa ja tutustumassa Ruotsidemokraattinuoriin.

Kuva: Puhumassa Tanskan kansanpuolueen nuorille vuonna 2015.

Kuten kansanedustaja Ville Tavio antoi ymmärtää A-studiossa muutama päivä sitten, Perussuomalaiset voisi pohtia yhteistyön mahdollisuuksia niiden puolueiden kanssa, joilla on yhteisiä nimittäviä tekijöitä. Tästä olen samaa mieltä. Omakohtaisesti olen tavannut kohta kaikkien oikeistopopulististen puolueiden poliitikkoja Euroopassa matkustaessani ja kokemukset tähän mennessä ovat olleet hyviä. Viimeisiä viedään. Perussuomalaiset voisi mielestäni pitää ovea auki siihen suuntaan – varsinkin kun britit ovat lähdössä EU:sta ja painoarvo ECR:n (europarlamenttiryhmämme) kautta tulee luonnollisesti vähenemään. Voisiko olla aivan mahdoton ajatus, että tulevaisuudessa miettisimme uudelleen puolueena paikkaamme Euroopan poliittisella kentällä?

Mennäänpä selvittämään, minkälaisesta porukasta on kyse – yksityishenkilönä.

PS. Parhaillaan Hollannissa on käynnissä ulkopoliittinen vääntö Turkin kanssa, jonka ulkoministeriä estettiin kampanjoimasta Hollannissa. Turkista on väläytetty natsi- ja fasistikorttia Hollannille, mikä on herättänyt voimakkaita tunteita Euroopan liberaaleimman maan kansalaisissa, varsinkin kun turkkilaiset ovat merkittävä maahanmuuttajaryhmä Hollannissa (1. sukupolven turkkilaisia n. 190 000 ja 2. sukupolven turkkilaisia n. 207 000). Tilanne tulee hyödyttämään valtavasti Geert Wildersin Vapauspuoluetta.