Artikkeli

Artikkeli

Sananvapausoikeudenkäynnin 11.1. oikeusasiakirjat ennakkoon julkaistu


Astun Oulun käräjäoikeuden eteen ensi keskiviikkona 11.1. klo 9:00 syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Syytteet ovat napsahtaneet ilmaistessani näkemyksiä islamista Facebookissa. Valtionsyyttäjä katsoo, että minulla ei olisi oikeutta toimia näin. Olen puhunut liian voimakkaasti asioista, joista pitäisi oikeusoppineiden mukaan puhua pehmeämmin.

Kun rauhan aikana Euroopassa ihmisiä tapetaan Allahin nimessä, en voi suostua pehmeämpiin ilmaisuihin. Sananvapausoikeudenkäyntini tulee määrittämään entisestään, missä menee Suomessa sananvapauden raja. Siksi asia ei kosketa vain minua. Moni miettii, mitä ja miten asioista voi puhua, kun omia tapetaan.

En ole aikaisemmin puhunut näin voimakkaasti islamia vastaan, mutta viimeisen parin vuoden aikana silmäni ovat avautuneet sille, mitä islamin parissa tapahtuu, kun iskuja on alkanut tapahtumaan Euroopassa kiihtyvään tahtiin. Minulla ei ole asiani suhteen mitään pelättävää tai salattavaa. Tiedän koko sydämestäni, että olen toiminut oikein. Sen vuoksi julkaisen oikeusasiakirjat julkisesti nähtäville, sillä koen, että tässä oikeudenkäynnissä ei ole kyse vain minusta, vaan sillä on laajempaakin yhteiskunnallista merkitystä sananvapauden suhteen.

Asiakirja löytyy täältä [linkki]. Asiakirjassa on kommentointimahdollisuus.

PS. Asiakirjassa lukee, että materiaali on pidettävä salassa ennen oikeudenkäyntiä, mutta olen saanut tuomarilta luvan materiaalin julkaisemiseen. Muussa tapauksessa en tietysti olisi julkaissut tekstejä. Linkin takaa löytyvä asiakirjan teksti on muutettu sovelluksella paperilta sähköiseen muotoon, joten teksti voi sisältää tietokoneen kopiovirheitä siltä osin, kun kone ei ole tunnistanut sanoja oikein. Tällaisten virheiden löytyessä asiakirjaa päivitetään.

Artikkeli

Miksi kansallismielisyys voittaa vaaleissa ja miksi media yllätetään housut kintuissa?


Yritän tarjota tässä kirjoituksessa lukijoille sisältä päin tietoa kansallismielisestä populismista ja median roolista, sillä mielestäni median uutisointi, analyysit ja vaaliennusteet teeman ympärillä ovat johtaneet harhaan jo jonkin aikaa. Tuntuu siltä, kuin media olisi aivan ulkona siitä, mistä kansallismielisyyden nousussa on oikeasti kyse. Suomessa Perussuomalaiset teki mahdottomasta mahdollista vuonna 2011, kun puolue nosti kansanedustajiensa määrän viidestä 39:ään jytkyn myötä. Vaikka median analyysit jytkystä lähtien ennustivat Perussuomalaisten olevan ohimenevä ilmiö, vuoden 2015 eduskuntavaaleissa puolue nousikin kolmanneksi suurimmasta puolueesta toisiksi suurimmaksi puolueeksi.

Britannia äänesti viime kesäkuussa kansanäänestyksessä EU-eron puolesta, mikä yllätti median ja poliittisen eliitin täysin. Vastoin kaikkia odotuksia Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi keskiviikkona. Reaktiot olivat samanlaisia. Seurasin itse molemmat vaalilähetykset yön halki eivätkä tulokset yllättäneet minua, kuten monille muille kävi.

Olen matkustanut viimeisen vuoden aikana ympäri Eurooppaa ja tavannut useiden maiden kansallismielisiä poliitikkoja. Mielestäni media ei anna niin perussuomalaisista kuin eurooppalaisista meitä lähellä olevista puolueistakaan totuudenmukaista kuvaa. Media ei ymmärrä, että kansallismielisyyden taustalla on pragmaattinen maailmankuva.

Useilla kokous- ja puhujamatkoilla olen päässyt keskustelemaan mm. ruotsidemokraattien, Puolan Laki ja oikeus -puolueen, Viron Sinine Äratus -puolueen, brittikonservatiivien, Norjan Vapauspuolueen, Italian Lega Nordin ja Tanskan Kansanpuolueen poliitikkojen kanssa. Viimeisimpänä olin puhumassa Ranskassa Kansallisen rintaman tapahtumassa. Oma analyysini tulee siis vahvasti liikkeen sisältä päin. Toivottavasti pystyn tarjoamaan sellaisia näkökulmia, mitä ulkopuolelta ei havaita. Pyrin kirjoituksessani vastaamaan viiteen kysymykseen:

1. Mistä tässä poliittisessa liikehdinnässä on kyse, joka kulkee voitosta voittoon ympäri läntistä maailmaa?

2. Millaisia vääriä tulkintoja valtamedia tekee populisteista?

3. Miksi valtamedia yllätetään eikä se pysty korjaamaan analyysiään?

4. Mitä seurauksia valtamedian toiminnalla on ihmisten tapoihin kuluttaa mediaa?

5. Millainen korjausliike valtamedian pitäisi tehdä?

 

1. Mistä tässä poliittisessa liikehdinnässä on kyse, joka kulkee voitosta voittoon ympäri läntistä maailmaa?

USA:n vaalilähetystä seuratessani FOX News -kanavalla eräs vaalistudion vierailijoista kertoi Trumpin suosion perustuvan isompaan ilmiöön, josta hän käytti nimeä ‘global populist movement’. Mielenkiintoista termissä on sen sisäinen jännite: globaali liikehdintä, joka vastustaa globalismia. Mutta tästä siinä on kyse. Ympäri läntistä maailmaa kansallismieliset ovat heränneet siihen, että jos muissa maissa ei löydy oman maan vastaavaa vastavoimaa, joka pyrkii pysäyttämään globalisaation äärimmäiset tulevaisuudenkuvat, oman maan poliittiset pyristelyt eivät riitä mihinkään. Eli käytännössä: vaikka Perussuomalaiset kasvaisivat Suomen suurimmaksi puolueeksi ja se tekisi todella kansallismielistä politiikkaa, itsenäinen päätöksentekomme ei vahvistuisi, jos samaan aikaan muissa EU-maissa valtaa käyttävät liittovaltiokehitystä kannattavat puolueet. Muiden maiden päätöksenteon itsenäisyyden taso vaikuttaa suoraan siihen, päättääkö Suomikin itse omista asioistaan.

Tästä peruskuviosta johtuu se, että globalisaatiota vastustavat kasvavat kansallismieliset puolueet ovat niin kiinnostuneita toistensa menestyksestä ja ovat alkaneet tehdä voimakkaasti kansainvälistä yhteistyötä, mitä kansallismielisiltä ei lähtökohtaisesti odoteta, koska niiden poliittisessa sanomassa keskitytään aina oman maan asiohin. Esimerkiksi Tanskan kansanpuolueen eurovaalien äänikuningas Morten Messerschmidt vieraili vuonna 2013 Perussuomalaisten puoluekokouksessa, jossa hän piti todella henkeä nostattavan puheen, joka voimaannutti monia paikalla olleita, allekirjoittaneen mukaan lukien. Britannian Itsenäisyyspuolueen Nigel Farage puolestaan kävi Trumpin vaalitilaisuudessa puhumassa. Yhdysvaltain presidentinvaalin ratkettua Ranskan Kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen puolestaan onnitteli välittömästi Trumpia. Itse kävin kyseisen Kansallisen rintaman presidentinvaalitilaisuudessa puhumassa yhdessä Marine Le Penin siskontyttären kanssa. Kuvio jatkuu ja jatkuu, mutta summa summarum: kansallismielisille puolueille toisten puolueiden menestymisestä ollaan valtavan kiinnostuneita ja toisille osoitetaan jopa tukea, vaikkei aikaisempia yhteyksiä olisi ollut ollenkaan. Kansallismielisen populismin voittokulun ei haluta antaa katkeavan, vaan sen halutaan etenevän, jotta maailma saadaan “jaettua” jälleen pienempiin hallintayksiköihin, joista käsin ihmiskunta pysyy paremmin kasassa: oikeankokoiset yhteenkuuluvuuden tunnetta kokevat yhteisöt päättävät omista asioistaan, pitävät toisistaan huolta ja uskaltautuvat kokeilemaan asioita, mitkä muissa maissa näyttävät toimivan – vapaaehtoisuuden pohjalta. Tällainen on kansallismielisten unelmien maailma.

Tämän vastakohtana nähdään globalistinen maailma, jossa ei ole rajoja. Siinä suuret kielet alkavat valtaamaan alaa peittäen pikkuhiljaa pienemmät alleen. Siinä monikulturismin seurauksena aidosti erilaiset kulttuurit pilkkoutuvat vapaan maahanmuuton myötä ympäri maailmaa, mistä seuraa ajan myötä tasapaksumpia jättimäisiä monokulttuureja. Globalismikehityksessä vallankäytön tehostamisen seurauksena päätöksenteon nähdään karkaavan entistä kauemmaksi tavallisesta ihmisestä, kun pienemmillä asioilla ei ole enää niin paljon merkitystä, ja niistä päättävät ihmiset, jotka ovat aivan muualla kuin he, joita asia lopulta koskettaa. Kansallismielisessä populismissa vallan jatkuva keskittäminen nähdään uhkana tavallisten ihmisten mahdollisuuksiin osallistua ja vaikuttaa aidosti omaan tulevaisuuteensa. Lisäksi vallan väärinkäytön mahdollisuudet siirtyvät aivan uudelle tasolle, kun vallan keskittämisen seurauksena päätöksenteko ei yksinkertaisesti pysty olemaan yhtä avointa, kuin mitä se on pienemmissä yksiköissä.

Kansallismielisen populistin silmin globalismikehityksen uhkakuvissa kriisit leviävät nopeammin ja laajemmille alueille. Kansallismielisten toivomassa kehityksessä puolestaan pienempiin osiin pilkottu maailma hajautettuine päätöksenteko- ja turvallisuusjärjestelmineen estää kriisejä kasvamasta kovin suuriksi. Käytän termiä “pilkottu” tarkoituksella, sillä kansallismielinen todella näkee, että maailmassa olisi vielä paljonkin tehtävää vallan palauttamisen suhteen pienempiin yksiköihin. Tästä esimerkkinä se, kuinka riemulla kansallismieliset ottivat vastaan Brexitin muiden ihmisten kauhistellessa väliaikaiseksi jääviä talousreaktioita. Kansallismielisten maailmankuvaan sopii hyvin itsenäistymisprojektien tukeminen ja siitä johtuu positiivinen suhtautuminen Skotlannin, Katalonian tai Kurdistanin kaltaisiin pyrkimyksiin muodostaa oma valtio. Pilkkomista on järkevää tehdä, kunnes yhteisö on sen kokoinen, että se aidosti kokee riittävää yhteenkuuluvuuden tunnetta, luottamusta toisiin ja halua pitää toisista huolta. Henkilökohtaisesti toivoisin, että esimerkiksi Venäjästä irtautuisi alueita omiksi valtioiksi, joiden itsenäisyys tunnustettaisiin. Mitä suurempia suurvallat ovat, sitä suuremmista jännitteistä ihmiskunta joutuu osalliseksi.

Kansallismielisyyteen liittyy keskeisesti maahanmuuttokriittisyys. Kansallismielisen silmissä monikulttuurinen on lähtökohtaisesti maailma, ei kansallisvaltio. Poikkeuksiakin voi olla. Kansallismielinen tunnustaa kulttuurien erot ja tästä johtuen myös vaatii sopeutumista toisen kulttuurin parista tulevalta ihmiseltä, jos hän haluaa tulla jäädäkseen. Islamilainen kulttuuri ja sen arvot nähdään länsimaille monessa kohtaa vastakkaisina. Siksi kansallismielisesti ajattelevat populistit ympäri läntistä maailmaa yleensä suhtautuvat islamiin hyvin varauksellisesti.

Tästä päästään seuraavaan asiaan, joka kansallismielisiä populisteja yhdistää. Jos esimerkiksi islamissa nähdään ristiriita suhtautumisessa homoseksuaaleihin, populisti sanoo sen suoraan ääneen. Hän sanoo sen ääneen myös silloin, kun kyseessä on eri kulttuurin edustaja, tässä kohtaa muslimi. Populismiin kuuluu ongelmien esiin nostaminen ja poliittisen korrektiuden välttäminen siitä huolimatta, että se loukkaisi toisin ajattelevan tunteita. Populisti sanoo suoraan, että muslimin vaatimus kuolemanrangaistuksista homoseksuaaleille on yksiselitteisen väärin ja tällaisen ajattelun leviäminen on estettävä. Poliittisesti korrekti poliitikko sen sijaan sanoo, että muslimi tulee erilaisesta kulttuurista, jonka lähtökohtia on ymmärrettävä, ja muslimin näkemykset on asetettava tätä taustaa vasten – islamofobian leviäminen on estettävä.

Populistisille liikkeille ja puolueille on ollut ominaista voimakas pyrkimys edistää sananvapautta ja vaatimus valtamedian poliittisesti korrektiin toimintaan puuttumisesta. Populistit myös näkevät, että sanaa pitää käyttää niin, että tavallinen kansa pystyy ymmärtämään, mitä päätöksiä ollaan tekemässä ja miten ne vaikuttavat ihmisten elämään. Populisti ajattelee, että valta kuuluu kansalle, ja siksi suoraa demokratiaa ja kansanäänestyksiä halutaan lisätä. EU:n liittovaltiokehitystä kannattava poliittinen eliitti sen sijaan näkee suoran demokratian ja kansanäänestykset uhkana, sillä kansa voi äänestää väärin. Omasta näkökulmastani tuo on jo logiikaltaan täysin absurdi ajatus, jos uskoo demokratiaan.

sanna-vauranojaSanna Vauranoja on toimittaja ja kokoomuslainen poliitikko.

2. Millaisia vääriä tulkintoja valtamedia tekee populisteista?

Valtamedia luo suoria ja epäsuoria mielikuvia populistisiin liikkeisiin ja poliitikkoihin liittyen. Yleensä rakennellaan paljon seuraavia määrittelyjä ja mielikuva:

– Rasistit

– Fasistit

– Natsit

– Seksistit

– Äärioikeistolaiset

– Impivaaralaiset

– Kehityksen vastustajat

– Tyhmät

– Juntit

– Syrjäytyneet

– Osattomat

– Ulkopuolisuuden tunnetta kokevat

– Pelkääjät

– Vihaajat

Yksi yleisimpiä päättelyvirheitä kansallismielisiin liittyen on tuo listan kärjestä löytyvä termi. Valtamedia leimaa hyvin herkästi kansallismielisen rasistiksi näkemättä vaivaa tehdäkseen itselleen selväksi, että maahanmuuttokriittisyys johtuu täysin muista syistä kuin ihonväristä tai biologisista ominaisuuksista, joita ei voi valita. Niitä syitä avasin aiemmin. Valtamedia ei Suomessa näytä riittävällä tarkkuudella tunnistavan taloudellisen hyväksikäytön, ihmisoikeuksien murentamisen tai rikollisuuden vastustamisen ja rasismin eroa.

rasistiko1

En oikeastaan edes jaksa laskea, kuinka monta kertaa Soini on irtisanoutunut selvin sanoin rasismista, mutta siitä huolimatta häneltä jankataan uudelleen ja uudelleen, irtisanoutuuko hän rasismista. Tunnen Soinin jo sen verran hyvin, että minun hyvin helppo sanoa seuraava asia: Soinista ei saa tekemälläkään rasistia, vaan ennemmin voin kuvitella punavihreistä toimittajista löytyvän asenteellista ja ennakkoluuloista alitajunnasta nousevaa käytöstä ulkomaalaisia kohtaan. Tällä en tarkoita sitä, ettei perussuomalaisistakin löytyisi niitä ihmisiä, joiden esimerkiksi henkilökohtaiset kokemukset ulkomaalaisista ovat alkaneet väärin värittämään koko tietyn etnisyyden edustajia. Kyllä heitäkin löytyy. Mutta se tuntuu joka kerta niin väärältä, että Soinilta mennään kysymään, irtisanoutuuko hän rasismista. Kaiken jälkeen ei oikein voi tehdä muuta johtopäätöstä, kuin että kyseessä on jo jollain tapaa tarkoituksellinen toimintatapa.

Moni kovilla termeillä maahanmuutosta puhuva viettää aikaansa ulkomaalaisten kanssa tai kuten moni meistä perussuomalaisista, seurustelukumppanina tai puolisona on ollut ulkomaalainen. Edes tosielämän faktat eivät paina valtamedian toimittajille siinä kohtaa pätkän vertaa, kun he alkavat rakentamaan jollekin rasistin roolia sanakäänteistä ja tai siitä käsin, ketä ihmisiä kukakin tuntee tai kenen pöydässä on oltu.

Aikaisemmin selitin, millaiseen ajatteluun maailman pilkkominen pienempiin yhteisöllisiin yksiköihin perustuu. Se on poliittinen linja, joka perustuu loogiseen ajatusketjuun. Sen perusteella ei kuitenkaan voi tehdä johtopäätöstä, että haluttaisiin eristäytyä muista, olla impivaaralaisia tai vastustaa kehitystä. Kansallismielinen haluaa edelleenkin vierailla eri maissa ja oppia toisten maiden kulttuurista, niin kuin jo aikaisemmin kirjoitin. Järkeviä malleja voidaan kopioida omaan maahan, oli kyse taloudesta, hallinnosta tai vaikkapa koulutusjärjestelmästä. Kansallismielinen populisti myös hyväksyy hallitun maahanmuuton, jossa jokaisella tulijalla on hyväksyttävä syy tulla.

3. Miksi valtamedia yllätetään eikä se pysty korjaamaan analyysiään?

Valtamedia huomaamattaan toiseuttaa kaltaisiani ihmisiä, eikä ymmärrä, että emme lopulta ihmisinä eroa hirveästi toisistamme – ainoastaan ideologiamme ovat erilaisia. Valtamedian tavassa kirjoittaa kansallismielisistä ihmisistä riisutaan inhmillisyyttämme pois ja siihen aletaan itsekin pikkuhiljaa uskomaan. Kun ympärillä olevat kollegat tekevät samaa, syntyy jaettu todellisuus, jota jokainen uusi juttu vahvistaa.

Tästä jaetusta valheellisesta todellisuudesta käsin toimittajan on helppo kokea olevansa parempi ihminen, paheksua analyyseissään kansallismielisiä ja uskoa ettei kukaan muukaan oikeasti tällaista voisi kannattaa. Isot kannatuslukemat eri vaaleissa jaksavat hämmentää uudelleen ja uudelleen.

Saarikoski
Saska Saarikoski on Vuoden journalistipalkinnon saanut Helsingin Sanomien toimittaja.

Mitä enemmän valtamedia asiantuntijoineen halveksii ja ajaa nurkkaan kansallismielisiä populisteja vanhan poliittisen eliitin tuella, sitä epäinhimillisemmäksi mielikuva kansallismielisistä puolueista muodostuu. Tällöin myös tällaisen puolueen poliitikko tai kannattaja saa painolastin. Gallupit osoittavat jatkuvasti vääriä lukemia, sillä mitä enemmän valtamedia haukkuu tavallisen kansan näkemyksiä, sitä vähemmän se myöskään uskaltaa niitä kertoa. Mutta vaalikopissa kun kukaan ei ole näkemässä, hän on vapaa ilmaisemaan kantansa niin, ettei sitä kukaan koskaan näe, muuta kuin sitten vallan uusjaossa.

4. Mitä seurauksia valtamedian toiminnalla on ihmisten tapoihin kuluttaa mediaa?

Monen kansalaisen usko valtamedian kykyyn välittää tietoa neutraalisti heikkenee, kun se sortuu jatkuvasti valitsemaan puolensa. Ihmiset kokevat empatiaa niitä tavallisia poliitikkoja kohtaan, joita syytetään rasistiksi, vaikka kansalainen pystyy kotisohvaltaan näkemään, että TV:n toisella puolella on ihan tavallinen hänen kaltainen ihminen, joka ei koskaan haluaisi rotusyrjintää ihonvärin perusteella, mutta ei myöskään haluaisi suomalaisten sosiaalijärjestelmää hyväksikäytettävän.

Kun luottamus valtamediaa kohtaan karisee, aletaan hakeutumaan toisiin lähteisiin. Tiedon hakemiseen ollaan valmiita käyttämään enemmän resursseja. Vaikka Yhdysvaltain presidentinvaalien tietopaketti olisi saatavilla suorine lähetyksineen Ylen palveluissa läpi yön, hakeudutaan mieluummin etsimään tietoa monista lähteistä, jotta saadaan luotettavampi kokonaiskuva. Kokeilimme katsoa PS-Nuorten vaalistudiossa hetken aikaa Ylen lähetystä, mutta jo muutaman minuutin jälkeen kaikki halusivat vaihtaa kanavaa, ja katsoimme eri lähetyksiä samalla hakien tietoa netistä.

Olemme jutelleet muiden kansallismielisten kanssa, kuinka varsinkin terroristi-iskujen tapahtuessa uutislähteitä on alettava haravoimaan välittömästi ulkomailta, sillä suomalainen media filtteröi hyvin tehokkaasti pois mahdollisimman pitkään ne tiedot, mitkä viittaavat islam-kytköksiin. Tämän olemme huomanneet jo useamman kerran.

Luottamuksen menetys on synnyttänyt lukuisia vaihtoehtomedioita, jotka sisältävät myös paljon disinformaatiota. Niiden etuna on kuitenkin ollut se, että ne uutisoivat asioiden oikeilla nimillä niistäkin aiheista, jotka ovat poliittisesti epäkorrekteja, mutta ennen kaikkea ne yleensäkin ottaen uutisoivat monista tapauksista, joita valtamedia ei haluaisi nostaa esille.

Yhä enemmän tiedon haku siirtyy uutissivustoilta alkuperäislähteisiin. Jo nyt, mutta varsinkin tulevaisuudessa sitaattien antajia seurataan suoraan heidän profiileistaan, eikä lainattuna uutissivustolla, jossa kontekstin huomioimattomuus saattaa ohjata lukijaa väärään suuntaan. Lehtien levikkien laskiessa ihmisistä alkaa tulla medioita, joita seurataan suoraan. Silloin saadaan sitaatit alkuperäisessä muodossaan, sekä heidän jakamansa uutisvirta, jolloin seurattavat henkilöt toimivat myös tietynlaisena uutisdeskin pomona lukijalle. Kansallismielisissä piireissä muodostuu henkilöitä, joiden sisältövirta on monille kuin Iltalehden etusivun lukemista: Mitä on oleellista tietää tänään, mikä on puheenaihe ja mitä on tapahtunut?

5. Millainen korjausliike valtamedian pitäisi tehdä?

Valtamedian toimittajien pitäisi ensin tiedostaa, että he elävät pääosin omanlaisessa arvoyhteisössä, joka on yksi arvoyhteisö muiden joukossa. Sen vuoksi heillä ei ole oikeutta valita omia lähtökohtiaan uutisoinnin arvoiksi, vaan keskiarvo pitää hakea laajemmasta ihmisryhmästä: suomalaisista. Erityisesti Ylen pitäisi tiedostaa tämä, sillä se ei ole yksityinen toimija, joka voi tehdä mitä huvittaa. Kaikki suomalaiset maksavat siitä, että Yle välittäisi heille tietoa kaunistelematta tai mustamaalamatta.

Tästä huolimatta kuitenkin myös yksityisten yhtiöiden henkilöiden, jotka sitoutuvat JSN:n periaatteisiin ja kutsuvat itseään journalisteiksi, tulisi toimia neutraalista tiedonvälittäjän roolista käsin. Jos haluaa edistää omia arvojaan, täytyy lähteä politiikkaan ja tulla esiin.

Ihmisiä ohjataan tällä hetkellä sillä, miten uutisoitavista asioista kirjoitetaan, mutta myös sillä, mitä aiheita valitaan tai jätetään valitsematta uutisoitaviksi.

Jos esimerkiksi Yle päättää tehdä myös läpinäkyvää punavihreää ohjelmaa (kuten Rakelin kupla on ollut), silloin tulisi ottaa myös aidosti täysin vastakkaiselta laidalta oleva ohjelman tekijä. Jos Ali ja Husu tekevät radioon ohjelmaa, jonka lähtökohtana on puhtaasti monikulturismi, pitäisi tehdä myös radio-ohjelmaa, jonka lähtökohtana on esimerkiksi kansallismielisyys.

Mutta kaikki lähtee siitä, että tiedostetaan, miten toimitaan. Valtamedian pitäisi ensin huomata, miten se toimii ja sen jälkeen pystyä julkisesti kertomaan, mitä virheitä he ovat tehneet. Heidän pitäisi pystyä osoittamaan otsikoinneistaan ja uutisaiheiden valinnoista, missä on tehty virheitä, esimerkkejä hyväksi käyttäen.

Haluaisin nähdä tällaisen suuremman julkisen keskustelun, jossa median edustajat keskustelisivat avoimesti, miksi koko ajan on mennyt pieleen. Miksi Brexit-uutisointi oli asenteellista? Miksi Trumpista tehtiin hirviö? Miksi vaalitulokset ennustetaan väärin, toisten hyväksi?

Nyt lopettelen kirjoittamisen tältä illalta. Palaan varmaan myöhemmin vielä hiomaan ja täydentämään tätä kirjoitusta, sillä huomasin, että tästä olikin paljon enemmän sanottavaa, kuin aluksi ajattelin. Niin paljon näkökulmia jäi kertomatta. Aihetta voisi syventää vielä todella paljon. Niin teen myöhemmin.

Kuten eräänkin populistin plokia olette lukeneet, kirjoitusvirheiden jääminen sekaan ei ole meille mikään ongelma. Niistä nillittäminen ja sen vuoksi toisten haukkuminen tyhmiksi vain hyödyttää populisteja, sillä ihmiset eivät inhoa mitään muuta enemmän kuin ylimielisyyttä.

 

Artikkeli

OKM-tuet uusiksi – Kokoomusnuoret, miksi valehtelette lukujanne?


Kirjoitan nyt asioista, joiden ei vain yksinkertaisesti uskoisi olevan totta. Jos väittäisin, että valtion menojen leikkaamisesta jatkuvasti puhuva Kokoomusnuoret pumppaa väärillä tiedoilla OKM:ltä rahaa itselleen, uskoisitko? Uskoisitko, että Kokoomusnuorten jäsenmäärän laskiessa heidän valtiontukensa on noussut? Uskoisitko, että Sosiaalidemokraattisten opiskelijoiden toimittamissa luvuissa yli puolet on ollut ilmaa? Uskoisitko, että opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää toiminnan arvioinnissa mittareita, jotka heittävät Kommunistiselle Nuorisoliitolle toiminnasta suuremmat pisteet kuin Perussuomalaisille Nuorille?

En minäkään. En yhtäkään näistä. Kunnes todellisuus iski kasvoille.

Jokin OKM:n tuenjaossa vain haiskahti pahalta alusta lähtien. Ei käynyt järkeen, että vielä viiden vuoden jälkeen jytkystä Suomen toisiksi suurimman puolueen nuorisojärjestölle heitetään luu joka kerta käteen nuorisotuissa. Vaisto sanoi, että ministeriön paperit pitää tutkia huolella, ja niin teimmekin.

Ennen kuin menen löydöksiin, kertaan lyhyesti historiamme taistelussa OKM:n tukijärjestelmän uudistamiseksi. Aikaisemmin Perussuomalaisia Nuoria syrjittiin rahanjaossa sillä perusteella, ettemme tue monikulturismia. OKM oli ottanut kuvankaappauksia nettisivuiltamme monikulturismiin liittyen, joiden avulla se osoitti, että edustamme väärää poliittista kantaa, mikä teki syrjinnästä rahanjaossa perusteltua. OKM asettui sanelijaksi sille, mitä mieltä Suomessa tulee olla, jotta voi saada tukea. Miten kuvittelette, että kävi, kun haastoimme ministeriön tästä toiminnasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen? Voiko valtio jakaa rahaa ideologian perusteella? Ei varmasti voi ja KHO tuomitsi ministeriön toiminnan. OKM korjasi tukipäätöksensä ja yhtäkkiä tukemme nousi kerralla 190% vuonna 2014.

Tässä kohtaa viimeistään jokainen meistä ymmärsi, että tuen jakaminen on ministeriössä täysin mielivaltaista toimintaa. Emme koskaan saaneet tietää riittäviä perusteita, millä tavoin tuen tarvetta arvioitiin ja mihin myönnetyt summat perustuivat. Saimme pitkällisen taistelun tuloksena kuitenkin uudistettua järjestelmää niin, että poistimme ministeriöltä mahdollisuuden velvoittaa nuorisojärjestöjä edistämään mitään ideologioita saadakseen tukea. Tällaiset käytännöt kuuluivat mielestämme historiaan.

Pääsimme yhden merkittävän askeleen eteenpäin.

Vaadimme jatkuvasti läpinäkyvyyttä ja avoimuutta tuenjaossa ja samaa viestiä tykitämme edelleen. Tänä keväänä saimme ensimmäistä kertaa ministeriön käyttämät pisteytystaulukot julkiseksi ja pääsimme tutkimaan niitä. Laskimme kaikilta poliittisilta nuorisojärjestöiltä pisteytykset ei-tulkinnanvaraisesta osuudesta, mikä kantaa nimeä “selvityksen määrällisten tietojen arviointi”. Tuon taulukon perusteella voidaan katsoa suoraan nuorisojärjestöjen antamien tietojen pohjalta, kuinka paljon pisteitä kukin järjestö on saanut tapahtumien järjestämisen, jäsenmäärän kehityksen ym. pohjalta. Laadullisten tietojen arviointia emme ole oikea taho tekemään, sillä tämä arviointi on täysin subjektiivista. Poliittisten nuorisojärjestöjen toiminnastaan tekemät selvitykset tilasimme OKM:n kautta itsellemme tutkittavaksemme.

Oli karmeaa huomata, että opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää pisteytystä, joka ei anna oikeaa kuvaa toiminnasta. Kahdensadan jäsenen kokoinen Kommunistinen Nuorisoliitto ry sai määrällisten tietojen arvioinnista 5 pistettä, kun 2600-jäseninen Perussuomalaiset Nuoret sai taulukon mukaan 2 pistettä.

Näiden pisteytystaulukoiden perusteella OKM:n sitten pitäisi jakaa uskottavasti tuet. Voi pyhä Sylvi.

Tutkimme tarkemmin pisteytyslogiikkaa ja huomasimme sen olevan outo. Vakavaraisuus ja maksuvalmius aiheuttivat kohdallamme miinuspisteitä, mikä johtuu OKM:n itse aiheuttamasta kierteestä, kun tuensaantimme heittelee miten sattuu. Emme myöskään jemmaa saamaamme tukea talteen, vaan käytämme kaiken toimintaan. Meillä ei edes ole mahdollisuutta olla käyttämättä saamaamme tukea toimintaan, sillä olemme olleet nyt jo kuusi vuotta voimakkaassa kasvussa ja kaikki saadut varat on ollut pakko käyttää ja siltikään resurssit eivät ole riittäneet. Toisin on tehty muualla.

Helsingin Sanomien uutisen mukaan:

“Kokoomusnuorten tilinpäätös vuodelta 2010 oli 150 000 euroa ylijäämäinen, mikä oli lähes 20 prosenttia liiton vuosibudjetista. Samoihin aikoihin liitto suunnitteli oman säätiön perustamista. Nuorkansallinen vapaussäätiö rekisteröitiin maaliskuussa 2012. Kokoomusnuoret luovutti perustamalleen Nuorkansalliselle vapaussäätiölle peruspääomaksi runsaat 180 000 euroa.”

Sen sijaan pisteytyksessä jäsenmäärän laskusta ei ollut mahdollista saada miinuspisteitä, mikä on aivan käsittämätöntä. Pisteytys jäsenmäärän osalta meni seuraavasti:

Erotus uudet ja poistetut jäsenet

Rajat        Pisteytys

-6000      0

0                1

100           2

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, Kokoomusnuoret eivät saisi tästä kohdasta yhtään miinuspistettä, vaikka kaikki järjestön jäsenet poistuisivat kerralla. Vaikka pisteytys on outo, se aukeaa, kun ymmärtää vanhojen toimijoiden pelisilmää. PS-Nuoria, KD Nuoria ja ViNOa lukuunottamatta muiden poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenmäärät ovat olleet laskemaan päin – erityisesti demarileirissä.

Nuorisotutkija Pia Lundbom ja sosiologi Mervi Leppäkorpi kirjoittavat artikkelissaan:

“Sosialidemokraattiset nuorisojärjestöt ovat oma lukunsa: Sosialidemokraattisten Nuorten jäsenmäärä on laskenut vuodesta 2008 vuoteen 2012 54 prosenttia ja Sosialidemokraattisten Opiskelijoiden (SONK) 42 prosenttia. Molemmille osui vuoteen 2010 poikkeuksellisen suuri jäsenmäärän lasku, 25 prosenttia edellisestä vuodesta, jolloin ainakin demarinuorissa kerrotaan siivotun passiivisia ja iältään vanhoja jäseniä hallituksen päätöksellä.”

Kokoamiemme taulukoiden perusteella samaan aikaan kun demarijärjestöjen jäsenmäärät ovat laskeneet, heidän tukensa ovat siitä huolimatta pysyneet vähintään samalla tasolla, SONK:illa tuki on vieläpä selvästi noussut.

OKM-tuet 2002 eteenpäin

Sosialidemokraattisten opiskelijoiden entinen pääsihteeri Mikko Sauli kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa seuraavaa:

”Kyse on petoksesta, ja kaikki osalliset tietävät sen. Toivon, että asianosaiset puhuisivat tästä viimein avoimesti itse”

Sosiaalidemokraattisten opiskelijoiden ministeriölle ilmoittama jäsenmäärä vuonna 2008 oli 2 562 jäsentä. Mikko Saulin mukaan luvussa on ”yli puolet ilmaa”.”

Tutkimme toimistollamme kaikkien poliittisten nuorisojärjestöjen ministeriölle antamat selvitykset, joiden pohjalta vuoden 2016 tuet myönnettiin. Erityisesti 2. suurin tuensaaja Kokoomusnuoret oli valehdellut lukujaan rajusti. Vapaaehtoistoimijoiden määrää kysyttäessä esimerkiksi Vihreät nuoret ja opiskelijat olivat ilmoittaneet lukemakseen 227, Keskustanuoret 560, mutta Kokoomusnuorilla vapaaehtoistoimijoita olikin tähtitieteelliset 14 500. Kokoomusnuorilla ei ollut selvityksensä mukaan edes jäseniäkään tuon vertaa – vain 5248. Petokset siis jatkuvat edelleen.


Kuva: PS-Nuoret tutki Kokoomusnuorten ilmoittamat tiedot itsestään. Jäsenmäärä oli tippunut 242:lla ja vapaaehtoistoimijoita oli 14 500.

RKP-nuoret (Svensk Ungdom) puolestaan ilmoitti järjestäneensä huimat 31 kansainvälistä “tapahtumaa”, joihin osallistui yhteensä 77 ihmistä. Tästä jokainen pystyy sitten itse laskemaan, että näihin kansainvälisiin “tapahtumiin” osallistui keskimäärin 2,5 ihmistä. Sana ‘tapahtuma’ saa täysin uuden merkityksen RKP-nuorten selvityksen myötä. Ja tukeahan kyseisen järjestön tilille saatiin kyseisellä selvityksellä tuplat verrattuna Perussuomalaisiin Nuoriin. Kun otetaan vielä huomioon, että RKP-nuorilla on reilusti vähemmän jäseniä Perussuomalaisiin verrattuna, eikä toimintaa ole neljän rannikkopiirin ulkopuolella, on täysin käsittämätöntä, että kaikissa maakunnissa toimintaa järjestävä Perussuomalaiset Nuoret sai OKM:ltä ainoastaan  112 000€, kun Svensk Ungdom sai 228 000€.

Kuva: RKP-nuorten nettisivunäkymä. Neljä rannikkopiiriä ja “muu Suomi”, jossa ei ole toimintaa.

Kun sekä pisteytystaulukot ovat pielessä, että vanhat poliittiset nuorisojärjestöt valehtelevat lukujaan, kestää varmasti pitkään, ennen kuin Perussuomalaiset Nuoret saavat oikeudenmukaisen tuen suhteessa vanhoihin poliittisiin nuorisojärjestöihin. Siitä huolimatta emme lopeta taistelua. Teimme oikaisuvaatimuksen uusimpaan vuoden 2016 tukipäätökseen, joka on paheksuttavan epäoikeudenmukainen.

Nuorisojärjestöt hakivat avustuksia OKM:ltä yhteensä 13,2 miljoonaa euroa toimintavuodelle 2016, ja tukea myönnettiin 12,1 miljoonaa euroa. Tukea jäi siis kaikkien hakemusten osalta myöntämättä noin 1,1 miljoonaa euroa, joka nipistettiin 72 eri nuorisojärjestön avustuksista. Tämän valossa onkin järkyttävää, että Perussuomalaisten Nuorten saamatta jäänyt osuus vastaa yhtätoista prosenttia kaikista myöntämättömistä tuista 72:lle nuorisojärjestölle!

Perussuomalaisten Nuorten OKM:ltä hakemaa summaa ei voi pitää kohtuuttomana: järjestö haki vain kolmasosaa Keskustanuorten hakusummasta. Silti hakemuksestaankin Perussuomalaiset Nuoret saivat vain 45%, kun esimerkiksi Keskustanuorten toiveisiin vastattiin 96-prosenttisesti. Käytännössä Perussuomalaiset Nuoret sekä hakevat vähemmän rahaa kuin muut että saavat prosentuaalisesti pienemmän osan hakemastaan summasta.

Tällä hetkellä ainut toivomme on OKM:n arviointi- ja avustustoimikunnan uusi pääsihteeri Sallamaarit Markkanen, joka tekee esitykset nuorisojärjestöille myönnettävistä summista yhdessä ylitarkastajan kanssa. Pääsihteerin laatimat esitykset tukisummista päätyvät yleensä sellaisinaan opetus- ja kulttuuriministerin pöydälle, joka tuet lopulta vahvistaa. Ensimmäistä kertaa järjestettiin tapaaminen, jossa uusi pääsihteeri kävi toimistollamme ja pääsimme selittämään huolella tilanteemme. Meille jäi tapaamisesta toivoa herättävä fiilis, ja vetoamme Markkaseen, että hän tekee kaikkensa tukipäätöksemme oikaisemiseksi.

Oikaisuvaatimuksemme kokonaisuudessaan on vapaasti kaikkien luettavissa täällä.

Tänään julkaistu tiedotteemme oikaisuvaatimuksen jättämiseen puolestaan löytyy täältä.

Artikkeli

Said ei ole enää afganistanilainen


Avaan Facebookin ja puran inboxia, josta löytyy myös pari tuntia sitten tullut viesti, jossa nuori maahanmuuttaja pyytää tavata ja keskustella. Tutustun nuorukaisen taustatietoihin ja huomaan, että hän on ollut jo muutaman vuoden FB-kaverinani julkisessa profiilissani.

Kello on jo 22:30, mutta päätän vastata haasteeseen. Sovimme tapaamisen lähimmälle auki olevalle huoltoasemalle. Vielä tässä vaiheessa en osaa arvata, kuinka mielenkiintoinen illasta tulee.

Tunnin päästä hyppään bussista huoltoaseman lähelle ja kaverini soittaa. Kerron, että olen menossa keskiyöllä tapaamaan huoltoasemalle Facebookin kautta yhteyttä ottanutta maahanmuuttajaa, jota en tunne. Hän haluaa keskustella kanssani. Kaverini toteaa huolestuneena:

“Siis kuka tää tyyppi oikein on? Ootko ihan varma, että tää on hyvä idea? Onko varmasti turvallista.”

Rauhoittelen kaveriani ja lopettelen puhelun. Muutamaa metriä ennen huoltoasemaa takaani tuleva mies hidastaa vauhtiaan ja kysyy: “Sebastian?”

Hän tekee aloitteen ojentamalla ystävällisesti kätensä, mutta päädymme halaamaan. Mies on Afganistanista kotoisin oleva 21-vuotias Said Zafari.

Huoltoasemalle päästessämme Said haluaa ostaa molemmille Coca-Colat. Kiitän tarjouksesta, mutta totean, että voin maksaa omani. Sillä välin, kun käyn tsekkaamassa ruokalistat, Said jo ojentaa kassatyöntekijälle limsat ja työntää maksukortin sisään.

Vähän yli keskiyön istumme pöytään. Said katsoo minua suoraan silmiin ja alkaa kertomaan omaa tarinaansa pehmeän miellyttävällä äänellään.

“En pystynyt käymään koulussa, sillä meidän ei ollut turvallista liikkua kodin ulkopuolella. Alueellamme saattoi tapahtua mitä tahansa. Ihmisiä kaapattiin, tapettiin ja vähän väliä myös pommeja räjäytettiin.”

Zafari on kokenut ja nähnyt niin paljon nuoresta iästään huolimatta, että hänen ilmeensäkään ei värähdä, kun hän kaivaa esiin muistoja lapsuuden näyttämöltä.

“Oma isäni on aina kunnioittanut äitiäni suuresti, eikä esimerkiksi koskaan ole korottanut ääntään puhuessaan hänelle. Mutta Afganistanissa monet miehet kohtelivat naisia, kuin heillä ei olisi mitään arvoa. Kerrankin eräs mies vaati moskeijan edustalla ollutta naista lähtemään harrastamaan kanssaan seksiä. Kun nainen ei suostunut, valehteli mies paikalla olleille, että nainen oli polttanut koraanin ja hänet kivitettiin armotta. Siellä voi viidelläkin eurolla ostaa jonkun kadulla todistajakseen.”

Tarinoita riittää loputtomasti. Hän kertoo hunnuttamattomista naisista, joita teloitettiin jalkapallostadionilla.

“Niistä on videoitakin netissä. Mutta älä koskaan mene katsomaan niitä, jos et halua että sun päivä menee pilalle.”

Suomalaisessa pumpuliyhteiskunnassa eläneelle nuorelle miehelle Saidin jutut kuulostavat toinen toistaan hurjemmilta. Ja aina kun luulee, että on kuullut kaiken, mennään syvemmälle.

“Monella miehellä on jopa neljästä viiteen vaimoa, mutta sekään ei riitä. Sen lisäksi he käyttävät seksuaalisesti hyväksi nuoria poikia ja se on tosi yleistä Afganistanissa. Siitä on myös tehty elokuva nimeltä Leijapoika (The Kite Runner), joka auttaa ymmärtämään tilannetta vähän enemmän. Monesti esimerkiksi imaamit kutsuvat koteihinsa ison miesporukan ja sitten 15-vuotias poika puetaan naiseksi ja laitetaan tanssimaan ja viihdyttämään heitä.”

Mieleeni hiipii kuuluisat kotikutoiset esimerkit fundamentalistisen kristillisyyden parissa tapahtuneista lasten hyväksikäytöistä, joista tekisi mieli keskustella, mutta puhetta tulee niin paljon, että en kehtaa keskeyttää Saidia.

“Tuo poikien hyväksikäyttö on niin yleistä, että se on myös yksi syistä, miksi ei voinut oikein liikkua kodin ulkopuolella. Naapurin tytöt onneksi opetti mulle koulujuttuja.”

Keskustelu pysähtyy, kun tarjoilija tuo mättöruokaa pöytään. “Haluatko”, kysyn nuorukaiselta.

“Ei kiitos. Söin kotona ennen kuin lähdin. Äiti oli tehnyt sellaista erinomaista afganistanilaista ruokaa.”

Saidin puheesta huomaa nopeasti, kuinka paljon hän arvostaa perhettään. Hän kertoo ylpeästi isästään, joka työskenteli logistiikkapuolella toimittaen tavaraa yhdysvaltalaisille rauhanturvaajille. Ja se olikin liikaa talibaneille ja syy siihen, miksi perhe joutui pakenemaan Afganistanista.

“Eräänä päivänä isäni vain vietiin pois. Emme tienneet mihin. Kylän johtajat kuitenkin onnistuivat jotenkin neuvottelemaan hänet kaappaajilta vapaaksi.”

Saidin kerronta tempaa täysin mukaansa ja yhtäkkiä tajuan, että muidenkin kuuluisi saada kuulla se.

“Käykö sinulle, että kirjoitan tästä kohtaamisestamme tekstin? Tarinasi on mielenkiintoinen. Voisin vaikka lähettää sinulle valmiin artikkelin oikoluettavaksi, että kaikki tulee varmasti oikein,” kysyn ja Zafari antaa luvan ilomielin. Alan pistämään asioista muistiin.

Said kertoo perheensä saapuneen Suomeen 14. heinäkuuta 2008 yöllä ja että heidät sijoitettiin ensin Oulun vastaanottokeskukseen.

“Se on juuri se sama paikka, jossa pääministeri puhui sen Fahad Firasin kanssa. V***ttaa tuollaiset turvapaikanhakijat, joilla ei oikeasti ole mitään asiaa tuonne. He pilaavat muiden maineen.”

Said ottaa puheeksi Facebookissa jakamansa UFC-tähti Makwan Amirkhanin videon, joka on suunnattu maahanmuuttajataustaisille nuorille.

“Esimerkiksi Makwan puhuu tosi hyvin just tästä ongelmasta. Oikeesti Suomi antaa meille niin paljon, kaiken, että pitää pystyä kunnioittamaan tämän maan ihmisiä ja käyttäytymään kunnolla. Ei se ole paljon vaadittu. On hyvä, että puhutaan siitä, että nämä ihmiset, joita autetaan, pitää karkoittaa, jos he alkavat raiskaamaan tai tekemään rikoksia.”

Hän nostaa Tapanilan joukkoraiskauksen esimerkkinä.

“Kun olin intissä, siellä oli muutama somali omassa ja viereisessä tuvassa. Kyllä heitä otti päähän. Ja sitten se Porin tapaus, jossa afgaani tappoi tyttökaverinsa. Nämä on just niitä asioita, joiden takia myös meitä syyttömiä kohtaan tulee vääriä asenteita.”

Said kertoo saaneensa paljon kavereita ympäri Suomea, mikä ei yllätä yhtään oppiessani parhaillaan tuntemaan herrasmiestä, jonka ostamasta pullosta siemailen kokista suolaisten ranskalaisten päälle.

“Olen asunut nyt Suomessa seitsemän vuotta, eikä kukaan ole tullut sanomaan minulle kertaakaan mitään rasistista. Kerran kyllä olympiastadionilla futismatsissa joku mies takanani kysyi, miksi hurraan niin isoon ääneen Suomen maajoukkueen puolesta. Kerroin olevani suomalainen ja ylpeä siitä.”

Niin, Said Zafari on siis suomalainen. Vuonna 2008 hän aloitti valmistavalla luokalla, oppi suomen kielen ja kävi peruskoulun. Sitten hän valmistui kansainvälisen linjan merkonomiksi ja suoritti intin. Suomen kansalaisuuden hän sai jo vuonna 2013. Nyt hän hallitsee persian ja englannin lisäksi suomen kielen erinomaisesti ja työskentelee marketissa.

“Meillä oli muuten viime viikolla työpaikalla ulosmarssi. Pomo tuli kertomaan, että nyt voi osoittaa mieltään ja lopettaa työt hetkeksi, mutta en minä heidän mukaansa lähtenyt. Ei siinä mun mielestä ole mitään järkeä. Asiakkaat olivat todella tyytyväisiä, kun jäin tekemään töitä, ettei heidän tarvinnut odottaa.”

Sitten Zafari ohjaa keskustelun päivän politiikkaan ja kysyy minulta, mitä mieltä olen tulevan perjantain lakosta. Kerrottuani näkemykseni, hän jatkaa:

“Minun mielestä tuollaista ei pitäisi tehdä. Ihmiset valittavat ihan turhasta. Tämä maa on ongelmissa ja sitten se vaan pysäytetään. Ei siitä mitään hyvää seuraa. Kyllä leikkaukset minunkin palkassani näkyvät, mutta jotain nyt on pakko tehdä, että Suomi saadaan nousuun.”

Sitten hän toteaakin, että varmaan pitäisi jo alkaa lähtemään kotiin, koska hänellä alkavat työt huomenna 11:45. Aika on vierähtänyt kuin huomaamatta ja reittioppaan mukaan seuraava paluubussi työasunnolleni lähtee vasta neljän jälkeen aamulla.

“Asun tässä kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Voidaan käydä hakemassa iskän auton avain ja heitän kyllä sut kotiin.”

Matkalla Zafarin perheen asunnolle pysähdymme alikulkukäytävään, joka näyttää hyvältä kuvausympäristöltä.

“Mitä jos otettaisiin muutama kuva juttua varten,” kysyn. “Tässä on aika hyvä valaistus ja tausta. Digijärkkäriä en tajunnut ottaa mukaan, mutta tällä puhelimella saa tosi laadukkaita kuvia myös.”

Puhelimessa on jäljellä akkua enää 3%, mutta Zafari asettuu niin luontevasti kuvausasentoihin, että sopivat otokset saadaan jo muutamalla laukaisulla juuri ennen kuin luuri sammuu.

Automatkalla nuorukainen kertoo, kuinka etuoikeutettu hän kokee olevansa. Elämä muuttui totaalisesti Afganistanista muuton jälkeen:

“Silloin koin ensimmäistä kertaa, että minulla on ihmisarvo ja oikeuksia.”

Said kertoo identiteettinsä muuttuneen merkittävästi.

“En ole enää afganistanilainen. Olen suomalainen.”

Pysähdymme asuntoni edustalle. Kello on viittä vaille kaksi. Yö on ollut mitä parhain. Hyvästelemme toisemme ja kiitän kyydistä. Viimeinen ajatukseni ennen nukkumaan menoa on: Meillä saattaa olla asiat liian hyvin. Moni valittava suomalainen nuori voisi ottaa opiksi Saidin ajatuksista ja asenteesta.

Julkaistu 16.9.2015 klo 16:00.