Olen jo jonkin aikaa seurannut Hollannin Vapauspuolueen kehitystä ja erityisesti sen puheenjohtajaa, Geert Wildersiä, joka on mielestäni Euroopan tämän hetken mielenkiintoisimpia poliitikoita. Tulevan viikon keskiviikkona hänellä on jännittävät paikat, kun Hollanti äänestää parlamenttivaaleissa (eduskuntavaalit). Asetelmasta mielenkiintoisen tekee se, että yhtenä Euroopan liberaaleimmista (ellei liberaaleimpana) pidetystä maasta on tulossa maahanmuuttokriittisyyden, EU-vastaisuuden ja populismin voiton todellinen näyttämö.
Kuva: Viime kesänä PS-Nuorten EU-vastaiseen lipunleikkaus-demonstraatioon otettiin mallia Hollannin Vapauspuolueesta.
EU:n federalistipoliitikot (EU:sta liittovaltion haluavat poliitikot) odottavat Hollannin eduskuntavaalipäivää vähintään kauhun sekaisin tuntein. EU-vastaisen Vapauspuolueen voitto ei kuitenkaan tarkoita EU:n romahtamista. Sen sijaan liittovaltion rakentajat pelkäävät signaalivaikutusta: jos Euroopan liberaalein maa äänestää jyrkän EU-vastaisen puolueen voittoon, uutisia lukevien muiden maiden eurooppalaisten kiinnostus kansallismielisyyttä ja maahanmuuttokriittisyyttä kohtaan kasvaa. Ja mikä pahinta, esimerkiksi Ranskan Kansallisen rintaman, Vaihtoehto Saksalle -puolueen, Italian Viiden tähden liikkeen ja Pohjoisen liiton poliitikot saavat valtavan rohkaisun ja uskon kampanjoida vaihtoehtonsa puolesta. Vaaleissa aina myös sillä on väliä, kuinka liikkeelle oman puolueen toimijat saadaan.
Kuva: Ranskassa 2016 puhumassa Ranskan kansallisen rintaman presidenttiehdokkaan Marine Le Penin vaalitapahtumassa. Kuvassa kansanedustaja Marion Le Pen, jonka täti poseeraa takana ehdokasjulisteissa.
Kuva: Tällainen kortti löytyy Ranskan kansallisen rintaman jäseniltä. Kuvassa puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Marine Le Pen.
Vierailin viime syksynä Ranskan kansallisen rintaman presidentinvaalitapahtumassa puhumassa ja oli silmiinpistävää huomata, millainen palo ja into puolueen jäsenillä oli. Kokematonkin suomalainen rivikansalainen pystyisi presidenttiehdokas Marine Le Penin tapahtumissa aistimaan, että jytky saattaa kasvaa hyvinkin suureksi. Kävin viime syksynä puhumassa myös Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen tapahtumassa Frankfurtin kupeessa. Oli inspiroivaa kuunnella puolueen puheenjohtajaa Frauke Petryä, joka sai nuoret syttymään innosta. AfD:n osavaltiovaalijytkytyksen jälkeen menestystä tulee varmasti myös ensi syksyn liittopäivävaaleissa, jossa puolue pääsee suoraan haastamaan Angela Merkelin politiikan. Vaihtoehto Saksalle -puolue rysähtää Saksan “eduskuntaan” niin että ovet paukkuvat.
Kuva: Vaihtoehto Saksalle -puolueen puheenjohtaja Frauke Petry pitämässä puhetta puolueen nuorille.
Kuva: Pitämässä puhetta Vaihtoehto Saksalle -puolueen nuorille.
Poliittiset mannerlaatat ovat siis Euroopassa liikkumassa ja mitä suurempia vaalivoittoja oikeistopopulistiset puolueet saavat, sitä suuremmaksi ne kasvattavat dominoefektiä antamalla myötätuulta seuraavien maiden vaaleihin. Kansainvälinen media ei ole pystynyt ennustamaan, kuinka pitkällle populistien noste vaaleissa kantaa, mutta suomalainen media on ollut suorastaan hukassa.
2016 oli oikeistopopulismin vuosi Atlantin kaverusten kesken. Vastoin median analyysejä Nigel Faragen pitkäaikainen haave Britannian lähdöstä EU:sta toteutui ja Atlantin toisella puolella Trump nousi presidentiksi. Kaverukset kävivät vuoroin vierailulla.
Kuva: PS-nuoria Yhdysvaltain presidentinvaalien kisakatsomossa.
Kuva: PS-nuoria Yhdysvaltain presidentinvaalien kisakatsomossa tuloksen ratkettua.
Uskon, että vuosi 2017 jää puolestaan historiaan vuotena, jolloin oikeistopopulismi rantautui nokka kolahtaen Manner-Eurooppaan. Pinnan alla on kytenyt pitkään, mutta isot vaalivoitot Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa tekevät tästä vuodesta oikeistopopulismin varsinaisen riemuvuoden. Tätä on pakko päästä todistamaan ja ennen kaikkea ottamaan oppia, miten asiat muissa maissa hoidetaan. Lennän tiistaina Amsterdamiin varsinaista keskiviikon vaalipäivää varten. Torstaina tulen takaisin Suomeen. Haluan ottaa selville juttelemalla ihmisten kanssa, mitä Hollannin Vapauspuolue on tehnyt oikein ja miten kansalaiset suhtautuvat puolueeseen.
Suomalaisesta mediasta olen saanut aika jyrkän kielteisen kuvan puolueen puheenjohtajasta Geert Wildersistä, mutta en ole sitä sellaisenaan sulattanut, sillä tuntuu mahdottomalta, että noin suosittu puolue voisi olla niin kamala, minkälainen kuva on annettu. Toimittajille tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää, että jos islamista kriittisesti puhuva poliitikko joutuu elämään jatkuvien tappohkausten kanssa turvamiesten ympäröimänä, niin silloin Geert Wildersillä saattaa ehkä sittenkin olla oikeutus sanomalleen ja meidänkin pitäisi kuunnella.
Kuva: MTV:n kirjeenvaihtaja uutisoi hyvin puolueellisesti populistipuolueista.
Haluan ottaa oppia Manner-Euroopan oikeistopopulisteilta, sillä meillä pohjoisessa eletään jonkin sorttista taantumakautta EU- ja maahanmuuttovaihtoehtomme suhteen, sillä olemme tehneet tiettyjä virheitä ja eteenpäin on päästävä. Sosiaalidemokraattisissa pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa maahanmuutto- ja EU-kriittisyys kävivät jo hetken aikaa huipulla. Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty niin hallituksesta kuin oppositiostakin käsin tiukemmaksi, kuin mitä se on koskaan aikaisemmin ollut – strategiat ovat olleet hyvin erilaisia. Norjassa Edistyspuolueen hallitukseen meno rokotti kannatusta. Suomessa Perussuomalaisille kävi samoin. Tanskassa kansanpuolueen suosio on kärsinyt EU-tukien käyttöön liittyvien skandaalien vuoksi – etupäässä maan entisen suosituimman poliitikon Morten Messerchmidtin vuoksi. Ruotsidemokraateille on avautumassa mahdollisuus toimia hallituksessa tulevaisuudessa, sillä hetken aikaa sitten Ruotsin versio Kokoomuksesta (Moderaterna) väläytti mahdollisuutta yhteistyön tekemisestä Ruotsidemokraattien kanssa saaden Ruotsin blokkijakoon perustuneen poliittisen kentän sekaisin. Jos aikaisemmin nurkkaan täysin eristetty Ruotsidemokraatit saa vastuuta maahanmuuttopolitiikasta Ruotsissa, nähtäväksi jää, millaisia kompromisseja aikanaan tehdään, ja miten se vaikuttaa puolueen suosioon äänestäjien silmissä.
Kuva: Vierailin Ruotsissa vuonna 2015 puhumassa ja tutustumassa Ruotsidemokraattinuoriin.
Kuva: Puhumassa Tanskan kansanpuolueen nuorille vuonna 2015.
Kuten kansanedustaja Ville Tavio antoi ymmärtää A-studiossa muutama päivä sitten, Perussuomalaiset voisi pohtia yhteistyön mahdollisuuksia niiden puolueiden kanssa, joilla on yhteisiä nimittäviä tekijöitä. Tästä olen samaa mieltä. Omakohtaisesti olen tavannut kohta kaikkien oikeistopopulististen puolueiden poliitikkoja Euroopassa matkustaessani ja kokemukset tähän mennessä ovat olleet hyviä. Viimeisiä viedään. Perussuomalaiset voisi mielestäni pitää ovea auki siihen suuntaan – varsinkin kun britit ovat lähdössä EU:sta ja painoarvo ECR:n (europarlamenttiryhmämme) kautta tulee luonnollisesti vähenemään. Voisiko olla aivan mahdoton ajatus, että tulevaisuudessa miettisimme uudelleen puolueena paikkaamme Euroopan poliittisella kentällä?
Mennäänpä selvittämään, minkälaisesta porukasta on kyse – yksityishenkilönä.
PS. Parhaillaan Hollannissa on käynnissä ulkopoliittinen vääntö Turkin kanssa, jonka ulkoministeriä estettiin kampanjoimasta Hollannissa. Turkista on väläytetty natsi- ja fasistikorttia Hollannille, mikä on herättänyt voimakkaita tunteita Euroopan liberaaleimman maan kansalaisissa, varsinkin kun turkkilaiset ovat merkittävä maahanmuuttajaryhmä Hollannissa (1. sukupolven turkkilaisia n. 190 000 ja 2. sukupolven turkkilaisia n. 207 000). Tilanne tulee hyödyttämään valtavasti Geert Wildersin Vapauspuoluetta.
Sebastian Tynkkynen 