Blogi

Monivärisen Suomen puolesta


Ajattelin kirjoittaa joitain asioita elämästäni, joista en ole aikaisemmin puhunut, sillä anarkistit, toimittajat ja muut rasistiksi-syyttäjät ovat kuvitelleet erityisesti islam-kritiikistäni, että vihaisin ihmisiä heidän ihonvärinsä perusteella. Kun millään lausunnollani tai kuvankaappauksella ei ole pystytty perustelemaan minua rasistiksi, on levitelty islam-kriittistä ja -vastaista materiaaliani ja esitetty varmana spekulaatioita, että haluaisin syrjiä ihmisiä biologisten ominaisuuksien perusteella. Rakkaat ihmiset, joita en ole edes koskaan tavannut, mutta jotka kerrotte, mitä olen: minäpä kerron, mitä olen ja ajattelen.

Jo lapsuudesta lähtien eri väriset ja näköiset ihmiset ovat olleet minulle itsestäänselvyys. Ensimmäiset kymmenen vuotta, jotka pystyn lapsuudestani kunnolla muistamaan, asuimme lähellä Heikinharjun vastaanottokeskusta. Kodissamme järjestettiin useita illanviettoja pakolaisten kanssa ja talo oli täynnä afrikkalaisia. Se on minun kasvuympäristöni. Lempiherkkuni oli se pakolaisnaisten keittiössämme tekemä leipä, josta sormet jäivät aina tosi rasvaisiksi.

Perheeni oli pääjärjestäjä 90-luvulla, kun pakolaisia salakuljetettiin vastaanottokeskuksesta piiloon Lappiin, kunnes he saisivat asianmukaisen käsittelyn. Sellaiset vanhemmat minut ovat kasvattaneet. He eivät ole koskaan hyväksyneet eriväristen ihmisten syrjimistä.

545487_373599979391547_962333213_n

Olen kaveripiireissäni yleensä aina se henkilö, joka illanvietoissa menee ensimmäisenä tutustumaan ulkomaalaisiin uusiin tyyppeihin ja saattaa saada jopa koko seurueen vaihtaamaan kielensä, jotta se yksi ulkomaalainen ei kokisi oloaan ulkopuoliseksi.

Kun on itse ollut oikeudessa todistajana puolustamassa sudanilaisen kaverini syyttömäksi, kun häntä syytettiin kahden miehen hakkaamisesta, tuntuu erityisen pahalta, että väitetään rasistiksi.

Tai kun olen luokanopettajan töitä tehdessäni käyttänyt eniten aikaa oppilaistani juuri maahanmuuttajataustaisiin, jotta he pysyisivät muiden vauhdissa, tuntuu todella pahalta kun väitetään, että vihaan maahanmuuttajia.

11737969_872760582808815_781494190219719997_n (1)

Kertokaa, montako pilkkajuttua vastamediat tai natsien patriootti-lehti on teistä tehnyt? Omalla kohdallani yhteenlaskettu lukema taitaa olla tällä hetkellä jo lähes kymmenen. Että sen verran se porukka tykkää minusta ja haluaa samaistua meikäläiseen.

Enkä yhtään ihmettele, sillä minä en taistele valkoisen Suomen puolesta, sillä suomalaisia on kaiken värisiä. Osa suomalaisista ystävistäni on adoptoitu Suomeen, osasta puolestaan on pian tulossa Suomen kansalaisia. Myös turistit, työpaikkoja Suomeen synnyttävät ulkomaalaiset sekä esimerkiksi henkilökohtaista vainoa kokevat avuntarvitsijat ovat tervetulleita maahamme. Ei tämä ole mikään valkoisten maa, vaan suomalaisten.

Kirjoitin tammikuussa pidemmän kirjoituksen, jossa varoitin maahanmuuttokriittisistä liikettä rasismista. Se kannattaa käydä lukemassa täältä. Vaikka tällaisten kokemusten jälkeen on mahdotonta olla rasisti, niin siitä huolimatta on itsestäänselvää, ettei tietysti ole rasisti, vaikka ei olisi ollut koskaan tekemisissä eri väristen ihmisten kanssa. Eivät ihmiset ole lähtökohtaisesti rasisteja, ennen kuin toisin todistetaan, vaan aivan päin vastoin.

1150537_506005122817698_1301523581_o (1)

Jos tämän kirjoituksen luettua vielä jatkaa meikäläisen nimittämistä rasistiksi, niin se ei mene enää edes tietämättömyyden piikkiin, vaan on pelkästään tarkoituksenmukaista valheiden levittämistä.

Kuinka vaikeaa elämästä voi tehdä olemalla oma itsensä loppuun saakka. Kansainvälinen, kansallismielinen, maahanmuuttokriittinen, suvaitsevainen, kristitty, biseksuaali, pakkoruotsia vastustava ja monikielisyyttä kannatava, kasvissyöjä ja perussuomalainen. Joidenkin ihmisten mielestä edellisestä minua kuvaavasta listasta löytyy toisiaan poissulkevia määreitä. Mutta kun omasta mielestäni mikään noista ei mene ristiin.

Joskus on käynyt mielessä, että mitä jos vain kylmän laskelmoivasti profiloisi itsensä johonkin selvään nurkkaan, ettei tarvitsisi olla arvosteluympyrän keskellä, jossa välillä kritisoivat vastustajat, välillä omat. Ettei tarvisi kuunnella niitä kommentteja, että “päätä jo Tynkkynen, kenen puolella olet”. Mutta toisaalta kuinka vapauttavaa se on, kun ei tarvitse kieltää itsestään mitään tai pakottaa mielipiteitä johonkin tiettyyn lokeroon vastatakseen sitä, mitä muut jossain kategoriassa ovat.

Sitä voi olla vaikea hyväksyä, mutta olen maahanmuuttokriittinen antirasisti – monivärisen Suomen puolesta.

PS. Kiusaamiselle keksittiin oma hashtag, #SueMeSebu, josta tuli eilen toisiksi käytetyin tunniste heti #pääsiäinen-hashtagin jälkeen. Pelkästään Twitterin puolella loanheitto tavoitti 249 659. En kyllä muista, milloin suomalaisessa somessa olisi nähty massasolvauskampanja, mutta media oli aivan hiiren hiljaa – vaikka jo pienemmistä Twitter-ilmiöistä uutisoidaan laajasti. Jälleen suomalainen media osoitti puolueellisuutensa. Maahanmuuttokriittisen poliitikon massakiusaaminen olisi ollut liian sympaattinen tarina kerrottavaksi. Sen sijaan solvaamiseen meni mukaan toimittajia, jopa Suuren journalistipalkinnon voittanut Yle:n Jessika Aro. Seurasin surullisen epäuskoisena eilistä tapahtumaketjua.

Advertisements