Kirjoitan nyt asioista, joiden ei vain yksinkertaisesti uskoisi olevan totta. Jos väittäisin, että valtion menojen leikkaamisesta jatkuvasti puhuva Kokoomusnuoret pumppaa väärillä tiedoilla OKM:ltä rahaa itselleen, uskoisitko? Uskoisitko, että Kokoomusnuorten jäsenmäärän laskiessa heidän valtiontukensa on noussut? Uskoisitko, että Sosiaalidemokraattisten opiskelijoiden toimittamissa luvuissa yli puolet on ollut ilmaa? Uskoisitko, että opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää toiminnan arvioinnissa mittareita, jotka heittävät Kommunistiselle Nuorisoliitolle toiminnasta suuremmat pisteet kuin Perussuomalaisille Nuorille?
En minäkään. En yhtäkään näistä. Kunnes todellisuus iski kasvoille.
Jokin OKM:n tuenjaossa vain haiskahti pahalta alusta lähtien. Ei käynyt järkeen, että vielä viiden vuoden jälkeen jytkystä Suomen toisiksi suurimman puolueen nuorisojärjestölle heitetään luu joka kerta käteen nuorisotuissa. Vaisto sanoi, että ministeriön paperit pitää tutkia huolella, ja niin teimmekin.
Ennen kuin menen löydöksiin, kertaan lyhyesti historiamme taistelussa OKM:n tukijärjestelmän uudistamiseksi. Aikaisemmin Perussuomalaisia Nuoria syrjittiin rahanjaossa sillä perusteella, ettemme tue monikulturismia. OKM oli ottanut kuvankaappauksia nettisivuiltamme monikulturismiin liittyen, joiden avulla se osoitti, että edustamme väärää poliittista kantaa, mikä teki syrjinnästä rahanjaossa perusteltua. OKM asettui sanelijaksi sille, mitä mieltä Suomessa tulee olla, jotta voi saada tukea. Miten kuvittelette, että kävi, kun haastoimme ministeriön tästä toiminnasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen? Voiko valtio jakaa rahaa ideologian perusteella? Ei varmasti voi ja KHO tuomitsi ministeriön toiminnan. OKM korjasi tukipäätöksensä ja yhtäkkiä tukemme nousi kerralla 190% vuonna 2014.
Tässä kohtaa viimeistään jokainen meistä ymmärsi, että tuen jakaminen on ministeriössä täysin mielivaltaista toimintaa. Emme koskaan saaneet tietää riittäviä perusteita, millä tavoin tuen tarvetta arvioitiin ja mihin myönnetyt summat perustuivat. Saimme pitkällisen taistelun tuloksena kuitenkin uudistettua järjestelmää niin, että poistimme ministeriöltä mahdollisuuden velvoittaa nuorisojärjestöjä edistämään mitään ideologioita saadakseen tukea. Tällaiset käytännöt kuuluivat mielestämme historiaan.
Pääsimme yhden merkittävän askeleen eteenpäin.
Vaadimme jatkuvasti läpinäkyvyyttä ja avoimuutta tuenjaossa ja samaa viestiä tykitämme edelleen. Tänä keväänä saimme ensimmäistä kertaa ministeriön käyttämät pisteytystaulukot julkiseksi ja pääsimme tutkimaan niitä. Laskimme kaikilta poliittisilta nuorisojärjestöiltä pisteytykset ei-tulkinnanvaraisesta osuudesta, mikä kantaa nimeä “selvityksen määrällisten tietojen arviointi”. Tuon taulukon perusteella voidaan katsoa suoraan nuorisojärjestöjen antamien tietojen pohjalta, kuinka paljon pisteitä kukin järjestö on saanut tapahtumien järjestämisen, jäsenmäärän kehityksen ym. pohjalta. Laadullisten tietojen arviointia emme ole oikea taho tekemään, sillä tämä arviointi on täysin subjektiivista. Poliittisten nuorisojärjestöjen toiminnastaan tekemät selvitykset tilasimme OKM:n kautta itsellemme tutkittavaksemme.
Oli karmeaa huomata, että opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää pisteytystä, joka ei anna oikeaa kuvaa toiminnasta. Kahdensadan jäsenen kokoinen Kommunistinen Nuorisoliitto ry sai määrällisten tietojen arvioinnista 5 pistettä, kun 2600-jäseninen Perussuomalaiset Nuoret sai taulukon mukaan 2 pistettä.
Näiden pisteytystaulukoiden perusteella OKM:n sitten pitäisi jakaa uskottavasti tuet. Voi pyhä Sylvi.
Tutkimme tarkemmin pisteytyslogiikkaa ja huomasimme sen olevan outo. Vakavaraisuus ja maksuvalmius aiheuttivat kohdallamme miinuspisteitä, mikä johtuu OKM:n itse aiheuttamasta kierteestä, kun tuensaantimme heittelee miten sattuu. Emme myöskään jemmaa saamaamme tukea talteen, vaan käytämme kaiken toimintaan. Meillä ei edes ole mahdollisuutta olla käyttämättä saamaamme tukea toimintaan, sillä olemme olleet nyt jo kuusi vuotta voimakkaassa kasvussa ja kaikki saadut varat on ollut pakko käyttää ja siltikään resurssit eivät ole riittäneet. Toisin on tehty muualla.
Helsingin Sanomien uutisen mukaan:
“Kokoomusnuorten tilinpäätös vuodelta 2010 oli 150 000 euroa ylijäämäinen, mikä oli lähes 20 prosenttia liiton vuosibudjetista. Samoihin aikoihin liitto suunnitteli oman säätiön perustamista. Nuorkansallinen vapaussäätiö rekisteröitiin maaliskuussa 2012. Kokoomusnuoret luovutti perustamalleen Nuorkansalliselle vapaussäätiölle peruspääomaksi runsaat 180 000 euroa.”
Sen sijaan pisteytyksessä jäsenmäärän laskusta ei ollut mahdollista saada miinuspisteitä, mikä on aivan käsittämätöntä. Pisteytys jäsenmäärän osalta meni seuraavasti:
Erotus uudet ja poistetut jäsenet
Rajat Pisteytys
-6000 0
0 1
100 2
Niin hullulta kuin se kuulostaakin, Kokoomusnuoret eivät saisi tästä kohdasta yhtään miinuspistettä, vaikka kaikki järjestön jäsenet poistuisivat kerralla. Vaikka pisteytys on outo, se aukeaa, kun ymmärtää vanhojen toimijoiden pelisilmää. PS-Nuoria, KD Nuoria ja ViNOa lukuunottamatta muiden poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenmäärät ovat olleet laskemaan päin – erityisesti demarileirissä.
Nuorisotutkija Pia Lundbom ja sosiologi Mervi Leppäkorpi kirjoittavat artikkelissaan:
“Sosialidemokraattiset nuorisojärjestöt ovat oma lukunsa: Sosialidemokraattisten Nuorten jäsenmäärä on laskenut vuodesta 2008 vuoteen 2012 54 prosenttia ja Sosialidemokraattisten Opiskelijoiden (SONK) 42 prosenttia. Molemmille osui vuoteen 2010 poikkeuksellisen suuri jäsenmäärän lasku, 25 prosenttia edellisestä vuodesta, jolloin ainakin demarinuorissa kerrotaan siivotun passiivisia ja iältään vanhoja jäseniä hallituksen päätöksellä.”
Kokoamiemme taulukoiden perusteella samaan aikaan kun demarijärjestöjen jäsenmäärät ovat laskeneet, heidän tukensa ovat siitä huolimatta pysyneet vähintään samalla tasolla, SONK:illa tuki on vieläpä selvästi noussut.
Sosialidemokraattisten opiskelijoiden entinen pääsihteeri Mikko Sauli kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa seuraavaa:
”Kyse on petoksesta, ja kaikki osalliset tietävät sen. Toivon, että asianosaiset puhuisivat tästä viimein avoimesti itse”
—
Sosiaalidemokraattisten opiskelijoiden ministeriölle ilmoittama jäsenmäärä vuonna 2008 oli 2 562 jäsentä. Mikko Saulin mukaan luvussa on ”yli puolet ilmaa”.”
Tutkimme toimistollamme kaikkien poliittisten nuorisojärjestöjen ministeriölle antamat selvitykset, joiden pohjalta vuoden 2016 tuet myönnettiin. Erityisesti 2. suurin tuensaaja Kokoomusnuoret oli valehdellut lukujaan rajusti. Vapaaehtoistoimijoiden määrää kysyttäessä esimerkiksi Vihreät nuoret ja opiskelijat olivat ilmoittaneet lukemakseen 227, Keskustanuoret 560, mutta Kokoomusnuorilla vapaaehtoistoimijoita olikin tähtitieteelliset 14 500. Kokoomusnuorilla ei ollut selvityksensä mukaan edes jäseniäkään tuon vertaa – vain 5248. Petokset siis jatkuvat edelleen.
Kuva: PS-Nuoret tutki Kokoomusnuorten ilmoittamat tiedot itsestään. Jäsenmäärä oli tippunut 242:lla ja vapaaehtoistoimijoita oli 14 500.
RKP-nuoret (Svensk Ungdom) puolestaan ilmoitti järjestäneensä huimat 31 kansainvälistä “tapahtumaa”, joihin osallistui yhteensä 77 ihmistä. Tästä jokainen pystyy sitten itse laskemaan, että näihin kansainvälisiin “tapahtumiin” osallistui keskimäärin 2,5 ihmistä. Sana ‘tapahtuma’ saa täysin uuden merkityksen RKP-nuorten selvityksen myötä. Ja tukeahan kyseisen järjestön tilille saatiin kyseisellä selvityksellä tuplat verrattuna Perussuomalaisiin Nuoriin. Kun otetaan vielä huomioon, että RKP-nuorilla on reilusti vähemmän jäseniä Perussuomalaisiin verrattuna, eikä toimintaa ole neljän rannikkopiirin ulkopuolella, on täysin käsittämätöntä, että kaikissa maakunnissa toimintaa järjestävä Perussuomalaiset Nuoret sai OKM:ltä ainoastaan 112 000€, kun Svensk Ungdom sai 228 000€.
Kuva: RKP-nuorten nettisivunäkymä. Neljä rannikkopiiriä ja “muu Suomi”, jossa ei ole toimintaa.
Kun sekä pisteytystaulukot ovat pielessä, että vanhat poliittiset nuorisojärjestöt valehtelevat lukujaan, kestää varmasti pitkään, ennen kuin Perussuomalaiset Nuoret saavat oikeudenmukaisen tuen suhteessa vanhoihin poliittisiin nuorisojärjestöihin. Siitä huolimatta emme lopeta taistelua. Teimme oikaisuvaatimuksen uusimpaan vuoden 2016 tukipäätökseen, joka on paheksuttavan epäoikeudenmukainen.
Nuorisojärjestöt hakivat avustuksia OKM:ltä yhteensä 13,2 miljoonaa euroa toimintavuodelle 2016, ja tukea myönnettiin 12,1 miljoonaa euroa. Tukea jäi siis kaikkien hakemusten osalta myöntämättä noin 1,1 miljoonaa euroa, joka nipistettiin 72 eri nuorisojärjestön avustuksista. Tämän valossa onkin järkyttävää, että Perussuomalaisten Nuorten saamatta jäänyt osuus vastaa yhtätoista prosenttia kaikista myöntämättömistä tuista 72:lle nuorisojärjestölle!
Perussuomalaisten Nuorten OKM:ltä hakemaa summaa ei voi pitää kohtuuttomana: järjestö haki vain kolmasosaa Keskustanuorten hakusummasta. Silti hakemuksestaankin Perussuomalaiset Nuoret saivat vain 45%, kun esimerkiksi Keskustanuorten toiveisiin vastattiin 96-prosenttisesti. Käytännössä Perussuomalaiset Nuoret sekä hakevat vähemmän rahaa kuin muut että saavat prosentuaalisesti pienemmän osan hakemastaan summasta.
Tällä hetkellä ainut toivomme on OKM:n arviointi- ja avustustoimikunnan uusi pääsihteeri Sallamaarit Markkanen, joka tekee esitykset nuorisojärjestöille myönnettävistä summista yhdessä ylitarkastajan kanssa. Pääsihteerin laatimat esitykset tukisummista päätyvät yleensä sellaisinaan opetus- ja kulttuuriministerin pöydälle, joka tuet lopulta vahvistaa. Ensimmäistä kertaa järjestettiin tapaaminen, jossa uusi pääsihteeri kävi toimistollamme ja pääsimme selittämään huolella tilanteemme. Meille jäi tapaamisesta toivoa herättävä fiilis, ja vetoamme Markkaseen, että hän tekee kaikkensa tukipäätöksemme oikaisemiseksi.
Oikaisuvaatimuksemme kokonaisuudessaan on vapaasti kaikkien luettavissa täällä.
Tänään julkaistu tiedotteemme oikaisuvaatimuksen jättämiseen puolestaan löytyy täältä.