Kirjoittaja: Sebastian Tynkkynen

Blogi

Perussuomalaisilla on Suomen kovin kannatuspotentiaali: Halla-aho nuorten suosikki pääministeriksi, Huhtasaari vaalikoneessa ykkösehdokas 40% suomalaisista


Mediassa on viime vuosina keskitytty lähinnä pintapuoleisesti analysoimaan puolueiden kannatusta ja sen kehittymistä sen hetkisten puhelinsoittogallupien vastausten perusteella. Kuten aikaisemmin on todettu niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, gallupien ongelmana on, että ne hinaavat alas päin sellaisten puolueiden tai poliittisten esitysten kyselykannatusta, joita on mediassa esitetty negatiivisessa valossa.

Tutkimuslaitokselta puhelun henkilökohtaiseen numeroonsa saava tavallinen kansalainen ei todennäköisemmin uskalla myöntää kannattavansa maahanmuuton tiukennuksia, brexitiä, perussuomalaisia, Huhtasaarta tai Trumpia.

Gallupit ovat nousussa olevien puolueiden kannatusta ja laskussa olevien puolueiden tiputusta itsessään ruokkiva mekanismi. Tästä hyvin kuvaava esimerkki on Kokoomuksen nykyinen kannatus. Mediat ovat toistaneet kuukausia Kokoomuksen kovaa gallupkannatusta, vaikka parhaillaan meneillään oleva kokoomuslainen leikkauspolitiikka ja koko soteuhkapeli yksityistäminen edellä eivät vastaa millään 20 prosentin luvuin suomalaisten ajatusta hyvinvointivaltiosta.

Jatkuva gallupjohtajuuden hokeminen väkisinkin synnyttää politiikkaa seuraamattomalle mielikuvan siitä, että ”kai se Kokoomus ajaa tavallisen suomalaisen asiaa, koska se on ollut pitkään gallupkyselyjen kärjessä”. Ja samaan aikaan Kokoomus saa taustalla rauhassa leikkiä tuolileikkiään puolueen toimijoiden ja terveysfirmojen välillä.

Perussuomalaiset heitettiin viime kesäkuussa puoluekokouksen puoluejohtovalintojen jälkeen ulos hallituksesta. Kyse oli Kokoomuksen ja Keskustan tarpeesta hyvesignaloida, sillä itse hallitusohjelmaa Perussuomalaiset eivät olisi muuttaneet – pikemminkin noudattaneet entistä tarkemmin.

Palattiin ennen eduskuntavaaleja 2011 edeltäneeseen asenneilmapiiriin, jollainen Ruotsissa vallitsee yhä edelleenkin. Huolimatta kansalaisten äänestämisestä puolueet päättävät keskenään eristää ”pahoiksi voimiksi” leimaamiaan puolueita.

Asenneilmapiiri näkyi myös laajasti median uutisoinnissa ja sen haluttomuudessa korjata nopeasti ja näyttävästi virheellistä uutisointiaan, jota se oli isosti tehnyt (esimeriksi ”puolueen kaappaminen”, ”junttausryhmät”, ”käsitervehdykset” ym.).

Pisimmälle meni Helsingin Sanomien kolumnisti Yrjö Rautio. Hän kirjoitti loikkareiden lähdettyä kansallismielisestä puolueesta seuraavasti Apu-lehdessä:

”Suomalainen äärioikeisto joutuu nyt mittauttamaan kannatuksensa oikealla nimellään ja kuvallaan ensimmäistä kertaa sitten Isänmaallisen kansanliikkeen IKL:n lakkauttamisen välirauhan sopimuksen perusteella vuonna 1944. Äänestäjä saa nyt, mitä tilaa. Varmaankin rasismia ja fasismia säteilevälle ongelmajätteellekin riittää Suomessa tilaajia. Tuskin kuitenkaan muutamaa prosenttia enempää, sillä me olemme vakaata ja sivistynyttä kansaa.”

Toisin kävi. Perussuomalaisten kannatus ei hävinnyt mihinkään – sen sijaan uusi hillotolppapuolue tipahti yhteen prosenttiin. Moni mediakentässä hämmentyi. Kansallismieliselle vaihtoehdolle oli eurooppalaisten oikeistopopulististen puolueiden tapaan sittenkin myös Suomessa kannatusta. Toisille tämä ei tullut yllätyksenä, vaan oli päin vastoin loogista.

Uusi Suomi uutisoi kesäkuussa Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n raportista, jonka mukaan Rajat kiinni -tyyppiselle puolueelle olisi Suomessa jopa 25% kannatuspotentiaali. Heinäkuussa puolestaan Iltalehti kertoi, että Halla-ahosta oli tullut suosikki Suomen seuraavaksi pääministeriksi alle 50-vuotiaiden joukossa. Nuoremmissa ikäluokissa Halla-ahon suosio korostui merkittävästi. Nuoremmat ikäluokat ovat keskimäärin taitavampia somen ja median kuluttajia ja kaikkeen mediaan opetetaan suhtautumaan kriittisesti. Näille sukupolville ”luotettavaksi mediaksi” julistautuneet mediat eivät ole automaattisesti luotettavia, koska medialukutaito on kehittyneempää. Halla-ahon lätkiminen mediassa edestä, takaa ja sivulta ei tee vielä nuoren silmissä hänestä pahaa ihmistä.

Nyt joulukuussa MTV puolestaan julkaisi oman vaalikoneensa dataa julkisuuteen. Presidentinvaaliehdokkaat olivat vastanneet toimittajien laatimiin kysymyksiin ja sen jälkeen kansalaiset olivat päässeet vastailemaan samoihin kysymyksiin nähdäkseen, kenen ehdokkaan näkemykset olivat lähempänä omaa ajattelua.

Tulokset olivat murskaavia. Vastaajista yli 40% oli saanut ykkösehdokkaakseen Laura Huhtasaaren, sillä hänen ajatuksensa olivat vastanneet kansalaisten näkemyksiä eniten. Todellisuudessa siis perussuomalaisen presidenttiehdokkaan ajattelu on lähinnä keskivertosuomalaisen ajattelua kaikista presidentinvaaliehdokkaista. Kun suomalaiset alkavat äänestämään ehdokasta sen mukaan, kuka oikeasti edistäisi eniten hänen arvojensa mukaista politiikkaa, poliittinen pommi rysähtäisi niskaan. Tällä hetkellä liian moni suomalainen on median mielikuvien ja isältä pojalle -äänestysperiaatteen vanki.

Perussuomalaisilla kytee kansalaisten parissa valtava kannatuspotentiaali. Perussuomalaisten edustamat ajatukset ovat nykyään valtavirta-ajattelua, vaikka niitä stigmatisoidaan voimakkaasti mediassa. Muiden puolueiden kannattaa ottaa Perussuomalaisten kannatusnäkymät ja yltyvän kansallismielisen ajattelun voimakkaat pohjavirtaukset tosissaan.

Se, mitä pitää ääneen sanoa ollakseen ”hyvän leiman ansainnut”, ei välttämättä ole sitä, mitä kansalainen aina syvällä sisällä ajattelee.

Perussuomalaisilla on ylivoimainen kannatuspotentiaali verrattuna muihin puolueisiin Suomessa. Kannatus realisoituu sitä mukaa, mitä näkyvimmiksi Perussuomalaisten ennustamat ongelmat muuttuvat, kuten esimerkiksi maahanmuuton kustannukset, kotoutumattomuus, rikollisuus ja EU:n liittovaltiokehitys.

Ruotsissa vastaava sisarpuolueemme Ruotsidemokraatit seilaa parhaillaan 20 prosentin molemmilla puolilla kuukaudesta riippuen. Eduskuntavaalit ovat Perussuomalaisille aina paras näytön paikka. Vuonna 2011 tulimme kolmanneksi. Vuonna 2015 tulimme toiseksi. Vuonna 2019 saattavat leuat loksahtaa auki, jos nousemme Suomen suurimmaksi puolueeksi. Kannatuspotentiaali alkaa olla nyt niin kovaa luokkaa, että tarvitaan vain oikea sykäys, että dominoefekti lähtee liikkeelle. Varmaan suuruuden hulluksi väitätte. Katsotaanpa vuonna 2019, mitä tapahtuu persujen mestaruuslaijssa, eduskuntavaaleissa.

PS. Helsingin Sanomat julkaisi medioista ensimmäisenä vaalikoneensa. Myös sillä on tiedossa, keiden ehdokkaiden näkemykset ovat olleet suosituimpia, eli toisin sanoen: vastausten perusteella ketä ehdokasta vaalikone on suosittanut äänestäjälle. Mutta jos kärjestä löytyy Laura Huhtasaari, niin kuin varmasti löytyykin, journalistisesti merkittävä data jätetään julkaisematta.

Mainokset
Blogi

Avoin kirje Vihreiden Fatimalle: maaseutu on suomalaisille rakas ja Suomelle elintärkeä


Kirjoitin viimeksi avoimen kirjeen näyttelijä Krista Kososelle, kun hän totesi vuoden 2015 vaalituloksesta, että se ei edustanut hänen Suomeaan, sillä hän ei tuntenut yhtään perussuomalaista. Koin, että tuossa kohtaa hänen kuplansa oli kasvanut niin suureksi, että se piti puhkaista.

Lukiessani vitsejäsi maaseudusta, minulle tuli tunne, että saatat elää kuplassa, joka on kasvanut liian suureksi.

Ohitan nyt täysin somekirjoittelusi vitsiulottuvuuden analysoinnin ja menen suoraan asenteeseesi maaseutua kohtaan, josta mielestäni pitäisi puhua kahta isommin.

Vihreät on profiloitunut kaupunkipuolueeksi ja puheitanne maaseudusta on usein ollut vaikea niellä. Totesit Iltalehden toimittajalle pahoittelevasi somevitsejäsi julmina, mutta totesit, että varsinaista mielipidettäsi et häpeä. Mielestäsi elämä maaseudulla on kamalaa.

Synnyin Marinkaisissa. Se on kylä vajaan kolmen tuhannen hengen Lohtajalla, joka vuonna 2009 liitettiin Kokkolaan. Olen viettänyt varhaislapsuuteni maaseudulla ja se oli onnellista aikaa. Maaseutuelämä on rauhallista, turvallista ja yhteisöllistä. Jo se on monelle vanhemmalle syy muuttaa etäämmälle kaupungista – lasten vuoksi. Monikulttuuriset jengit, huumeet ja segregoituvat levottomat asuinalueet eivät jostain syystä meinaa juurtua osaksi maaseutua.

Kaupunkien ja maaseudun palveluista väännetään kovasti kättä. Kokemukseni mukaan Vihreät ovat yleensä ensimmäisenä ajamassa liittyvien pienempien kuntien ja maaseudun lähipalveluja alas. Itsepähän ovat maaseudulle ihmiset muuttaneet metsän keskelle. Kaltaisesi retoriikka on valitettavasti hyvin tavallista.

Kun puhutaan lähipalveluista maaseudulla, kyse on kaupunkilaisten näkövinkkelistä kaukopalveluista. Eivät maaseudun ihmiset yleensä mitään liian kohtuutonta vaadi palvelujen osalta. Palvelut ovat jo lähtökohtaisesti hyvin kaukana. Oli kyse kaupassa käynnistä, postista, koulusta tai synnyttämisestä, matkaan saa varata reippaasti aikaa. Saati ei lohtajalaiselle tulee mieleenkään edes haaveilla kansallisteatterista tai -oopperasta – vaikka omista verorahoistaan hän niiden rahoittamiseen osallistuukin.

Mennään syvemmälle. Maatalous, kaivosteollisuus, metsäteollisuus ja luontomatkailu. Mitään näistä Suomelle elintärkeistä aloista ei ylläpidetä ilman oikeita ihmisiä. Ja ihmiset puolestaan eivät voi asua siellä, missä näiden alojen työpaikat olisivat, ellei näiden työntekijöiden lapsille ole hoitajia ja kouluja ja ellei heidän terveydestään pidetä huolta.

Maatalouden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyy myös yksi iso asia, jota pidetään kuin taivaasta laskettuna. Nimittäin ruokaturvallisuus. Jos oma tuotantomme ajetaan alas, ruoka tulee rajojen ulkopuolelta. Ja jos meistä tulee riippuvaisia muista maista, kriisitilanteessa ruoansaanti vaikeutuu ja kaaos räjähtää käsiin.

Riittävä palvelutaso koko Suomessa on tae inhimilliselle elämälle myös maaseudulla. Se puolestaan takaa sen, että ihmiset haluavat jatkossakin asua maaseudulla tekemässä niitä asioita, jotka ovat koko Suomelle elintärkeitä.

Fatim, olen asunut suurimman osan elämästäni kaupungissa, Oulussa. Nykyään miellän itseni kaupunkilaiseksi. Työni puolesta olen käynyt paljon Helsingissä ja ymmärrän, kuinka tärkeitä kaupungit ovat Suomelle. Ne ovat tehokkaita huippukoulutuksen, teknologian, bisneksen ja kulttuurin keskuksia ja ilman niitä Suomella ei ole mitään asiaa maailmankartalle. Kaupungit ja maaseutu tarvitsevat toisiaan ja kova vastakkainasettelu on vain ajan tuhlaamista ja viemistä siltä hyödyllisemmältä keskustelulta, miten tätä maata viedään eteenpäin.

Toivottavasti Fatim sinun alun perin yksityiseksi tarkoittamasi somekirjoittelu lopulta kääntyy siihen, että perusteellisen keskustelun jälkeen maaseudun arvo nähdään muunakin kuin taakkana. Suomalaisen sielunmaisema on maalle niin kovin tärkeä monessakin mielessä.

Blogi

Kun Orwellin tarinat eivät ole enää satua


Taas ollaan kansallismielistä nuorta miestä raahamassa raastupaan maahanmuuttokriittisistä mielipiteistään. Voin sinne mennä ihan niin monta kertaa, kuin suomalaiset viranomaiset haluavat itsestään historiankirjoihin merkinnän sananvapauden kampitusyrityksistä. Ne tullaan muistamaan häpeätahroina tulevien sukupolvien toimesta. Mutta siihen en suostu, että poliittisena päättäjänä valtio määrittelisi puolestani, mitä tietoja tai mielipiteitä poliitikkona saisin tuoda esille. En suostuisi tähän rivikansalaisenakaan. En sellaisessa valtiossa, jonka nimi on Suomi.

Ihan aluksi mainittakoon, että somepäivitykseni eteenpäin ilmiantanut yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä ei ole neutraali toimija. Hänellä on vihreä puoluemenneisyys ennen valintaansa yhdenvertaisuusvaltuutetuksi. Pimiä on toiminut niin Vihreiden kansanedustajan, oikeusministeri Tuija Braxin erityisavustajana kuin Vihreiden eduskuntaryhmän juristinakin. Hän käyttää valtion viranomaisena asemaansa maahanmuuttokriittisen politiikan taltuttamiseksi.

Uuden Suomen artikkelissa Pimiä kertoo vihapuhekoneen testaamisesta, jossa algoritmit laitettiin etsimään vihapuhetta kuntavaaliehdokkaiden kampanjoista. Jo ihan teoriassakin ajatus on karmea: poliitikkojen vaalikampanjoista etsitään väärät mielipideet vihapuhekoneen avulla. Sen jälkeen ne ilmiannetaan oikeudelle, joka jakaa tuomiot. Artikkelissa Pimiä kertoo:

”Saimme tuhansia viestejä ja niistä löytyi parikymmentä viestiä, jotka meidän mielestämme olivat vihapuhetta. Mutta se on hyvä ajatus ja idea jatkon kannalta. Tässä vaiheessa ne viestit, joiden tiimoilta olimme yhteydessä, tulivat osin vastaan muutenkin, Pimiä sanoo.”

En tälläkään hetkellä tiedä, mitkä päivitykset ovat olleet Pimiän mielestä vihapuhetta. Kyseessä on termi, jota laki ei tunne. En myöskään ole saanut taustalla tapahtuneesta operaatiosta mitään tietoa itse, vaikka minua ollaan viemässä oikeuteen. Valtakunnansyyttäjänvirasto kertoi asiasta ensin toimittajalle, jolta sain puhelun Varsovaan, jossa parhaillaan olen. Toimittaja kertoi koko kuvion, ja että tulisin saamaan poliisilta pian yhteydenoton, sillä valtakunnansyyttäjänvirastosta asia oli lähetetty Oulun poliisilaitokselle. Toimittaja kertoi kirjoittavansa jutun asiasta. Minulle ei ole toimitettu mitään materiaaleja, kuten kuvankaappauksia tai tekstejä, joista kävisi ilmi, mistä minua syytetään. En siis pysty puolustautumaan kunnolla, vaikka lehdet alkavat jo kirjoittaa tapauksesta, josta kuulivat aikaisemmin kuin tutkinnan kohde itse. Tilanne ei tunnu millään tavalla reilulta, mutta näin on mentävä.

Antaa median piiskata jo ennakkoon, ja minä odottelen tietoja, mistä minua edes syytetään, jos syytetään. Median ei tarvitse asettaa kansalaisten tietoon ja arvioitavaksi vihertävän yhdenvertaisuusvaltuutetun vihapuheeksi luokittelemaa materiaalia. Riittää, kun saadaan uutisoitua, että Tynkkynen on saattanut syyllistyä mielipiderikokseen.

Jos kyse on todellakin niistä kansalaisten lähettämistä tarinoista, joissa heidän huolensa turvallisuudesta oli todellinen, niin en voi kuin ihmetellä, jos seuraavaksi niille äänen antamisesta tehdään rikollista. Moni suomalaisnainen pelkää turvallisuutensa puolesta, mutta ei uskalla puhua todellisista taustasyistä ääneen rasismisyytösten pelossa. Pidän tilannetta täysin epäterveenä ja koen, että näille henkilöille tulee antaa ääni ja sen tein. Julkaisin luvan kanssa heidän tarinansa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiä toteaa Uuden Suomen artikkelissa, että vaalikampanjani oli rasistinen:

”hän julkaisi erilaisia kertomuksia ilman tarkempia lähdetietoja. Kukaan ei voinut tietää, ovatko ne keksittyjä vai pitävätkö ne paikkansa. Mielestäni siinä haettiin selvää vastakkainasettelua, Pimiä moittii.”

Tuntuu pahalta niiden naisten puolesta, jotka uskalsivat lähestyä minua, koska yhdenvertaisuusvaltuutettu lyttää käytännössä kokonaan heidän kokemansa vääryydet heittämällä, että ne saattavat olla keksittyjä eivätkä välttämättä pidä paikkaansa. Voin kertoa, että nuo naiset ja se nuori jätkä olivat ihan oikeita ihmisiä, joiden kanssa käydystä viestinvaihdosta on jäljet. Voin milloin tahansa ottaa kuvankaappaukset, jos niitä tarvitsee oikeuslaitokselle toimittaa. Mutta noiden kansalaisten nimet pidän edelleen julkisuudesta pois, jotteivät he joudu osalliseksi yhdenvertaisuusvaltuutetun mielivallasta ja vähättelystä.

Suomessa tapahtuu tällä hetkellä kiihtyvään tahtiin paljon asioita sananvapauden saralla. Siihen väärään suuntaan. Poliisin vihapuhetutkintaryhmä aikanaan oli vain alkusoittoa sille epätarkkarajaiselle mielipidesuitsinnalle, joka on nyt kiihtymään päin. Nyt on kivapuhekampanjoita, Opetus- ja kulttuuriministeriön vihapuhekampanjaa, poliisien lisämäärärahat vihapuheen torjuntaan, oikeuden lukuisat sananvapaustuomiot ja EU:n painostus yhtiöitä kohtaa alkaa kitkemään tietynlaiset puheet. Tämänkin blogin jakaisin tärkeimmässä vaikuttamisen työkalussani, 12 tuhannen seuraajan FB-profiilissani, mutta en voi, koska tilini jäädytettiin kuukaudeksi maahanmuuttoaiheisen päivityksen vuoksi.

Kaikista pisimmälle tähänastisesta sananvapauden purkamisesta menee valtion viranomaisen käyttämät vihapuhealgoritmit, jotka kohdistettiin poliitikkojen vaalikampanjointiin. Sieltä koneen löytämät ei-toivotut tiedot/mielipiteet voidaan välittää oikeuslaitokselle – ja kohdallani niin tehtiinkin. Stasi olisi kateellinen näin tehokkaasta järjestelmästä. 

On pelottavaa, että valtion annetaan puuttua tällä tavalla poliittiseen toimintaan, sillä demokratiassa nimenomaan äänestäjät arvottavat poliitikkojen puheet ja mielipiteet äänestyskopissa – oikeuslaitoksille tällaisen tehtävän ei pitäisi kuulua. Esimerkiksi Euroopan liberaaleimmassa maassa Hollannissa oikeus teki kansanedustaja Geert Wildersin vihapuheiksi tulkituista sanomisista päätöksen, että se ei langeta rangaistusta, vaan antaa vastuun nimenomaan äänestäjille – koska poliittisina hänen mielipiteitään nimenomaan pitääkin tulkita. Ei oikeuslaitos voi viedä poliitikoilta heidän perustavanlaatuisia oikeuksiaan, joilla he demokratiaa toteuttavat.

Onko Suomi sitten menettänyt asemansa sananvapauden kärkimaana? Jos haluan ilmaista näkemyksiäni vapaasti ilman pelkoa oikeuden sananvapaustuomioista, minun täytyy mennä Suomen rajojen ulkopuolelle. Kysymykseen on siis helppo vastata: Suomi ei ole enää sananvapauden kärkimaa. Paljon vapaammin tavalliset kansalaiset niin kuin poliitikotkin voivat puhua useissa muissa maissa Euroopassa ja Amerikassa kuin Suomessa.

Tilanteeseen on herättävä, ennen kuin on liian myöhäistä. Vastapainetta sananvapauden murentamiselle on ruvettava laittamaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Meidän on helppo tuomita Turkin sananvapauteen liittyvät loukkaukset, mutta emme näe malkaa omassa silmässämme. Suomi jakaa ehkä kohta Turkin kanssa joitakin samoja arvoja, lainatakseni erään ulkoministerin kuuluisia sanoja.

Kävi miten kävi, en tule vaikenemaan siitä, että suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa on tehtävä täyskäännös, jottei yhteiskunnan koheesio, turvallisuus ja talous murene. Minut voi mielipiteistäni tai kansalaisten kokemusten esiin tuomisesta tuomita.

Blogin otsikko viittaa George Orwellin kirjoittamaan kirjaan ’Vuonna 1984’, joka kertoo yhteiskunnasta, jossa isoveli valvoo. Wikipedia: ”Kirjan maailmasta on tullut totalitaristisen yhteiskunnan universaali vertauskuva. Kirjassa kuvataan valtion tapaa valvoa kansalaisia heidän yksityisyydestään välittämättä ja kykyä muokata yleistä mielipidettä vallanpitäjien kulloistenkin intressien mukaan. Kansalaisten valvonta huipentuu uuskieleen (newspeak), jota käyttäen on jopa mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Puolueelle vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat.”

Kolumni

Tasa-arvokysymys, joka ei jaksa kiinostaa | KOLUMNI


Kun seuraa lähiaikojen tasa-arvokeskustelua, tuntuu, ettei mitään kovin suurta korjattavaa sukupuolten tasa-arvossa Suomessa enää ole. Tämän tunnistaa siitä, että keskustelu muuttuu pilkun viilaamiseksi. Kirjaimellisesti. Tasa-arvon viimeinen taistelu käydään kielen historiaa kantavien ilmaisujen uudelleenmäärittelystä. Palomies-termi pitää saada banniin ja jos joku väittää somessa, ettei mies voi saada lasta, hänen profiilinsa pitää laittaa banniin. Näin kävikin PS-Nuorten nykyiselle puheenjohtajalle Samuli Voutilalle, kun hän kirjoitti lisääntymiskäsityksistään Facebookissa.

Kaiken tämän keskellä ketään ei jaksa kiinnostaa, että Suomessa on tosiasiassa vain yksi räikeä tasa-arvokysymys, jota ei ole ratkaistu. Sen ympärillä käydyn keskustelun hiljaisuus särkee korvia. Maan puolustaminen koskee edelleen vain miehiä, vaikka meillä olisi hyviä naisia Suomi täynnä. Tässä kohtaa epätasa-arvo ei ole tulkinnanvarainen kysymys – toisin kuin miesten ja naisten välinen palkkaero, jossa miehen euro on naisen 82 tai 97 senttiä riippuen siitä, keneltä kysyy. Asevelvollisuus koskee vain miehiä ja se jo itsessään rikkoo perustuslain henkeä yhdenvertaisuuspykälän osalta.

Voitteko kuvitella, että alle 20-vuotiaan teinipojan ja teinitytön kieltäytyessä suorittamasta asevelvollisuutta ainoastaan teinipoika passitetaan vankilaan. Mielestäni tuossa kiteytyy kaikessa karuudessaan se epätasa-arvoinen tilanne, jonka puolesta feministit ja heidän taustajärjestönsä eivät vaivaudu pitämään ääntä joka päivä, vaikka pitäisi.

Israelissa sekä miehet että naiset käyvät armeijan. Yhtäläinen palvelus ei ole vain tasa-arvokysymys, vaan se kohottaa koko kansakunnan maanpuolustustahtoa ja ymmärrystä kokonaisturvallisuudesta. Esitetään vaatimuksia, että liian tiukkoja sukupuolirooleja pitäisi väljentää. Ja siitä pitäisi päästä eroon, että termit ‘taistelija’, ‘urhea’ ja ‘rohkea’ olisivat lähtökohtaisesti maskuliinisia.

Sitä tavoitetta kohti pääsee edistämään laajentamalla asevelvollisuuden koskemaan myös naisia. Moni nainen on jo vapaaehtoisesti suorittanut armeijan ja moni mies on saanut paperit, joilla ei ovi inttiin aukea. Loppupeleissä kyse on yksilöistä – ei sukupuolesta. Joko pidetään ääntä?

Sebastian Tynkkynen
Oulun kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja

Kolumni on julkaistu Forum24-lehdessä 12.10.2017