Artikkeli

Oulun valtuusto yrittää käsitellä maahanmuuttoasiat suljetuin ovin – vaikuta nyt!


Poliisi tuktii jo viidettä ulkomaalaistaustaisten tekemää seksuaalirikosta Oulussa. MTV Uutiset kertoo tuoreessa jutussaan [linkki], kuinka Oulu ryhtyy toimenpiteisiin viimeaikaisten tapahtumien osalta. Jutussa mainitaan, kuinka eilisessä valtuuston kokouksessa kaupunki olisi päättänyt yksimielisesti aikaistaa “jokakeväistä turvallisuusseminaaria” tammikuulle.

Todellisuudessa Oulussa ei ole olemassa mitään “jokakeväistä” turvallisuusseminaaria, joka voidaan myös osoittaa, kun katsotaan mitä seminaareja valtuusto on järjestänyt joka vuosi. On sattumaa, että yksi turvallisuusseminaari on sattunut olemaan viime vuonna, mutta tämä on sattuma – ei traditio. Siitä toki keksittiin hieno narratiivi, jonka katkaisen nyt tähän pisteeseen.

Mitään turvallisuusseminaaria Oulun tapausten johdosta ei edes ollut tulossa. Esitimme perussuomalaisena valtuustoryhmänä, että käytäisiin ratkaisukeskeinen keskustelu viimeaikaisiin tapahtumiin liittyen heti niiden paljastumista seuraavassa valtuuston kokouksessa, joka oli 10.12.2018. Tällöin virkamiehet olisivat saaneet heti evästyksiä valmistelutyönsä tueksi.

Tämä ei muille käynyt ja siksi valtuustossa yritin vielä saada työjärjestys-kohdassa asiaa käsittelyyn. Kun puheenjohtaja kysyi, käykö tämä muille valtuutetuille, he huusivat keskustelualoitteelle ei. Tämä kuuluu selvästi viraaliksi menneeltä somevideolta:

Samana 10.12. päivänä klo 13:00 käydyssä valtuustoryhmien puheenjohtajatoimikunnan kokouksen väännön jälkeen alkoi muodostua ajatus: kävisikö, jos asiaa käsiteltäisiin suljetun seminaarin muodossa ensi vuoden helmikuussa. En luonnollisesti ollut tähän tyytyväinen, koska akuuttia asiaa ei voinut siirtää niin kauas. Myös järjestämämme mielenosoitus kaupungintalon edessä sai muut puolueet hermostumaan. Puheenvuorot olivat törkeitä, mutta en nyt tässä vaiheessa ala suljettuja keskusteluja siteeraamaan, ellei sitten tule esille mitään kommentteja, joita tarvisi alkaa oikomaan.

Viikon päästä 17.12. oli uusi valtuuston kokous klo 17:00. Sitä ennen jälleen valtuustoryhmien puheenjohtajat kokoontuivat klo 13:00. Sanoin, että suljettu seminaari helmikuussa ei meille kelpaa. Lopulta muut suostuivat vaatimukseeni, että seminaaria aikaistetaan kuukaudella tammikuulle, mutta edelleen iso osa vastusti ajatusta, että tämä olisi avoin kuntalaisille.

Ainut este sille, että seminaaria ei pidettäisi avoimena, on muiden puolueiden vastustus, koska he eivät halua, että maahanmuuttoasioille annettaisiin julkinen keskusteluareena. Asiat ovat vielä auki. Toisin kuin MTV:n uutisessa lukee, valtuusto ei tehnyt tällaista päätöstä, mikä näkyy niin valtuuston eiliseltä esityslistalta, kuin pöytäkirjasta. Seminaarin järjestäminen ei ollut valtuustolla päätettävänään. Kyseessä on ennen valtuuston kokousta puhuttu asia valtuustoryhmien puheenjohtajien kesken. Toivottavasti asia korjataan uutisiin. Perussuomalaisten paineesta virkamiehet laitettiin valmistelemaan seminaaria.

Olen siis ollut nyt kahdessa puheenjohtajatoimikunnassa, joissa minua on haukuttu, syytetty ja kehotettu häpeämään. Lopputuloksena on se, että Oulun poliitikot joutuvat sittenkin käsittelemään viimeaikaisia tapahtumia ja niiden käsittely vieläpä aikaistuu. Vaikka nämä puheet eivät välttämättä koskaan tule julkisiksi muiden toimesta, niin lopputulema on se, että nyt muut valtuutetut hymyssä suin saavat vakuuttaa kaupunkilaisille, kuinka ovat sittenkin puuttumassa viimeaikaisiin tapahtumiin. Kannatti ottaa iskut vastaan. Lopputulos ratkaisee.

Muut puolueet eivät yksinkertaisesti halua käydä maahanmuuttokeskustelua ja heidät on vain väkisin pakotettava siihen. Vielä on yksi taistelu käymättä. Nimittäin meidän pitää vielä varmistaa, että seminaarista tulee julkinen. Jos näin ei ole, muut puolueet voivat tyrmätä ja haukkua turvallisuutta parantavat ehdotuksemme. Jos tilaisuus on julkinen, muut puolueet eivät äänestäjien vuoksi uskalla näin tehdä.

Allekirjoita adressi, jossa vaaditaan, että Oulu ei käy koko Suomea kuohuttaneita tapahtumia suljettujen ovien takana, vaan seminaarista tehdään avoin: Linkki adressiin.

Lisätiedot:

Sebastian Tynkkynen, Oulu
Valtuutettu (PS)
p. 0404172745