Blogi

Kun Orwellin tarinat eivät ole enää satua


Taas ollaan kansallismielistä nuorta miestä raahamassa raastupaan maahanmuuttokriittisistä mielipiteistään. Voin sinne mennä ihan niin monta kertaa, kuin suomalaiset viranomaiset haluavat itsestään historiankirjoihin merkinnän sananvapauden kampitusyrityksistä. Ne tullaan muistamaan häpeätahroina tulevien sukupolvien toimesta. Mutta siihen en suostu, että poliittisena päättäjänä valtio määrittelisi puolestani, mitä tietoja tai mielipiteitä poliitikkona saisin tuoda esille. En suostuisi tähän rivikansalaisenakaan. En sellaisessa valtiossa, jonka nimi on Suomi.

Ihan aluksi mainittakoon, että somepäivitykseni eteenpäin ilmiantanut yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä ei ole neutraali toimija. Hänellä on vihreä puoluemenneisyys ennen valintaansa yhdenvertaisuusvaltuutetuksi. Pimiä on toiminut niin Vihreiden kansanedustajan, oikeusministeri Tuija Braxin erityisavustajana kuin Vihreiden eduskuntaryhmän juristinakin. Hän käyttää valtion viranomaisena asemaansa maahanmuuttokriittisen politiikan taltuttamiseksi.

Uuden Suomen artikkelissa Pimiä kertoo vihapuhekoneen testaamisesta, jossa algoritmit laitettiin etsimään vihapuhetta kuntavaaliehdokkaiden kampanjoista. Jo ihan teoriassakin ajatus on karmea: poliitikkojen vaalikampanjoista etsitään väärät mielipideet vihapuhekoneen avulla. Sen jälkeen ne ilmiannetaan oikeudelle, joka jakaa tuomiot. Artikkelissa Pimiä kertoo:

”Saimme tuhansia viestejä ja niistä löytyi parikymmentä viestiä, jotka meidän mielestämme olivat vihapuhetta. Mutta se on hyvä ajatus ja idea jatkon kannalta. Tässä vaiheessa ne viestit, joiden tiimoilta olimme yhteydessä, tulivat osin vastaan muutenkin, Pimiä sanoo.”

En tälläkään hetkellä tiedä, mitkä päivitykset ovat olleet Pimiän mielestä vihapuhetta. Kyseessä on termi, jota laki ei tunne. En myöskään ole saanut taustalla tapahtuneesta operaatiosta mitään tietoa itse, vaikka minua ollaan viemässä oikeuteen. Valtakunnansyyttäjänvirasto kertoi asiasta ensin toimittajalle, jolta sain puhelun Varsovaan, jossa parhaillaan olen. Toimittaja kertoi koko kuvion, ja että tulisin saamaan poliisilta pian yhteydenoton, sillä valtakunnansyyttäjänvirastosta asia oli lähetetty Oulun poliisilaitokselle. Toimittaja kertoi kirjoittavansa jutun asiasta. Minulle ei ole toimitettu mitään materiaaleja, kuten kuvankaappauksia tai tekstejä, joista kävisi ilmi, mistä minua syytetään. En siis pysty puolustautumaan kunnolla, vaikka lehdet alkavat jo kirjoittaa tapauksesta, josta kuulivat aikaisemmin kuin tutkinnan kohde itse. Tilanne ei tunnu millään tavalla reilulta, mutta näin on mentävä.

Antaa median piiskata jo ennakkoon, ja minä odottelen tietoja, mistä minua edes syytetään, jos syytetään. Median ei tarvitse asettaa kansalaisten tietoon ja arvioitavaksi vihertävän yhdenvertaisuusvaltuutetun vihapuheeksi luokittelemaa materiaalia. Riittää, kun saadaan uutisoitua, että Tynkkynen on saattanut syyllistyä mielipiderikokseen.

Jos kyse on todellakin niistä kansalaisten lähettämistä tarinoista, joissa heidän huolensa turvallisuudesta oli todellinen, niin en voi kuin ihmetellä, jos seuraavaksi niille äänen antamisesta tehdään rikollista. Moni suomalaisnainen pelkää turvallisuutensa puolesta, mutta ei uskalla puhua todellisista taustasyistä ääneen rasismisyytösten pelossa. Pidän tilannetta täysin epäterveenä ja koen, että näille henkilöille tulee antaa ääni ja sen tein. Julkaisin luvan kanssa heidän tarinansa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiä toteaa Uuden Suomen artikkelissa, että vaalikampanjani oli rasistinen:

”hän julkaisi erilaisia kertomuksia ilman tarkempia lähdetietoja. Kukaan ei voinut tietää, ovatko ne keksittyjä vai pitävätkö ne paikkansa. Mielestäni siinä haettiin selvää vastakkainasettelua, Pimiä moittii.”

Tuntuu pahalta niiden naisten puolesta, jotka uskalsivat lähestyä minua, koska yhdenvertaisuusvaltuutettu lyttää käytännössä kokonaan heidän kokemansa vääryydet heittämällä, että ne saattavat olla keksittyjä eivätkä välttämättä pidä paikkaansa. Voin kertoa, että nuo naiset ja se nuori jätkä olivat ihan oikeita ihmisiä, joiden kanssa käydystä viestinvaihdosta on jäljet. Voin milloin tahansa ottaa kuvankaappaukset, jos niitä tarvitsee oikeuslaitokselle toimittaa. Mutta noiden kansalaisten nimet pidän edelleen julkisuudesta pois, jotteivät he joudu osalliseksi yhdenvertaisuusvaltuutetun mielivallasta ja vähättelystä.

Suomessa tapahtuu tällä hetkellä kiihtyvään tahtiin paljon asioita sananvapauden saralla. Siihen väärään suuntaan. Poliisin vihapuhetutkintaryhmä aikanaan oli vain alkusoittoa sille epätarkkarajaiselle mielipidesuitsinnalle, joka on nyt kiihtymään päin. Nyt on kivapuhekampanjoita, Opetus- ja kulttuuriministeriön vihapuhekampanjaa, poliisien lisämäärärahat vihapuheen torjuntaan, oikeuden lukuisat sananvapaustuomiot ja EU:n painostus yhtiöitä kohtaa alkaa kitkemään tietynlaiset puheet. Tämänkin blogin jakaisin tärkeimmässä vaikuttamisen työkalussani, 12 tuhannen seuraajan FB-profiilissani, mutta en voi, koska tilini jäädytettiin kuukaudeksi maahanmuuttoaiheisen päivityksen vuoksi.

Kaikista pisimmälle tähänastisesta sananvapauden purkamisesta menee valtion viranomaisen käyttämät vihapuhealgoritmit, jotka kohdistettiin poliitikkojen vaalikampanjointiin. Sieltä koneen löytämät ei-toivotut tiedot/mielipiteet voidaan välittää oikeuslaitokselle – ja kohdallani niin tehtiinkin. Stasi olisi kateellinen näin tehokkaasta järjestelmästä. 

On pelottavaa, että valtion annetaan puuttua tällä tavalla poliittiseen toimintaan, sillä demokratiassa nimenomaan äänestäjät arvottavat poliitikkojen puheet ja mielipiteet äänestyskopissa – oikeuslaitoksille tällaisen tehtävän ei pitäisi kuulua. Esimerkiksi Euroopan liberaaleimmassa maassa Hollannissa oikeus teki kansanedustaja Geert Wildersin vihapuheiksi tulkituista sanomisista päätöksen, että se ei langeta rangaistusta, vaan antaa vastuun nimenomaan äänestäjille – koska poliittisina hänen mielipiteitään nimenomaan pitääkin tulkita. Ei oikeuslaitos voi viedä poliitikoilta heidän perustavanlaatuisia oikeuksiaan, joilla he demokratiaa toteuttavat.

Onko Suomi sitten menettänyt asemansa sananvapauden kärkimaana? Jos haluan ilmaista näkemyksiäni vapaasti ilman pelkoa oikeuden sananvapaustuomioista, minun täytyy mennä Suomen rajojen ulkopuolelle. Kysymykseen on siis helppo vastata: Suomi ei ole enää sananvapauden kärkimaa. Paljon vapaammin tavalliset kansalaiset niin kuin poliitikotkin voivat puhua useissa muissa maissa Euroopassa ja Amerikassa kuin Suomessa.

Tilanteeseen on herättävä, ennen kuin on liian myöhäistä. Vastapainetta sananvapauden murentamiselle on ruvettava laittamaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Meidän on helppo tuomita Turkin sananvapauteen liittyvät loukkaukset, mutta emme näe malkaa omassa silmässämme. Suomi jakaa ehkä kohta Turkin kanssa joitakin samoja arvoja, lainatakseni erään ulkoministerin kuuluisia sanoja.

Kävi miten kävi, en tule vaikenemaan siitä, että suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa on tehtävä täyskäännös, jottei yhteiskunnan koheesio, turvallisuus ja talous murene. Minut voi mielipiteistäni tai kansalaisten kokemusten esiin tuomisesta tuomita.

Blogin otsikko viittaa George Orwellin kirjoittamaan kirjaan ’Vuonna 1984’, joka kertoo yhteiskunnasta, jossa isoveli valvoo. Wikipedia: ”Kirjan maailmasta on tullut totalitaristisen yhteiskunnan universaali vertauskuva. Kirjassa kuvataan valtion tapaa valvoa kansalaisia heidän yksityisyydestään välittämättä ja kykyä muokata yleistä mielipidettä vallanpitäjien kulloistenkin intressien mukaan. Kansalaisten valvonta huipentuu uuskieleen (newspeak), jota käyttäen on jopa mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Puolueelle vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat.”

Mainokset