Jos olisin syntynyt parikymmentä vuotta myöhemmin, kävisin päiväkotia, jonka viereiseen vastaanottokeskukseen sijoitetaan korkean riskitason turvapaikanhakijoita, vaikka heidät olisi pitänyt ottaa säilöön.
Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho avautuu samasta asiasta Twitterissä. Hän antaa suoran vastauksen siihen, mihin tällä hetkellä siirretään ongelmatapaukset:
“Oulun vastaanottokeskukseen. Jos meillä ei pärjää, vaihtoehtoja ei vastaanottokeskusjärjestelmässä ole, eikä säilölaista saada mitään apua = ei saada saada säilöön.”
Vastaanottokeskusjohtaja paljastaa, mikä todellinen tilanne Oulussa tällä hetkellä on. Pitkään pakolaisten käytössä ollut Heikinharjun rakennuskompleksi on iso valtion vastaanottokeskus, jonne sijoitetaan aggressiivisia riskihenkilöitä muualta. Vain reilun 100 metrin päässä vastaanottokeskuksesta sijaitsee Heikinharjun päiväkoti, jonka minä ja sisarukseni kävimme lapsena. Menee kylmät väreet, kun ajattelen, kuinka vastuuttomasti viranomaiset toimivat sijoittaessaan riskitapauksia Heikinharjuun. Vastaanottokeskuksen johtaja kirjoittaa edelleen:
“Vielä joku päivä menetän hermoni tämän maan nössöjen lakien ja hampaattoman viranomaistoiminnan vuoksi. Toivotaan, ettei se päivä ole tänään.”
Kävin lapsuuden kotikulminnani pyöräilemässä ja otin sieltä muutaman kuvan. Vastaanottokeskus ja päiväkoti sijaitsevat tietyllä tapaa eristyksissä luonnon keskellä kaukana tiheistä väestöalueista.
Heikinharjun päiväkoti sijaitsee reilun sadan metrin päässä Oulun vastaanottokeskuksesta.
Oulun vastaanottokeskus ja Heikinharjun päiväkoti sijaitsevat vierekkäin keskellä metsäaluetta, johon kuuluu myös Huutilammen suojelualue. Kartta: Oulun seudun karttapalvelu
Oulun vastaanottokeskus sijaitsee mäessä, josta johtaa kävelykäytävä alas suoraan Heikinharjun päiväkodin pihaan.
Suomeen tuli vuoden 2015 aikana 32 000 turvapaikanhakijaa. Prosessi on edennyt siihen pisteeseen, että jo yli 10 000 turvapaikanhakijaa on saanut kielteisen päätöksen, mutta heitä ei ole poistettu maasta eikä otettu säilöön.
Turun terrori-iskun tekijä, kielteisen päätöksen saanut marokkolainen Abderrahman Bouanane oli yksi näistä kymmenestä tuhannesta. Samalla tavalla hänet oli Pansion vastaanottokeskuksen asukkina luokiteltu riskitapaukseksi ja hänestä oli jopa ilmoitettu viranomaisille, mutta mitään ei tehty. Abderrahman teki. Hän murhasi veitsellä kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksan. Kun tiedämme sen tapahtumista, että yksi uhreista oli puolivuotiasta tyttövauvaa lastenvaunuissa työntänyt nainen sekä sen, että päiväkodin viereen sijoitetaan Oulussa samanlaisia kielteisen päätöksen saaneita riskihenkilöitä, niin tilanne ei ole millään tavalla otollinen.
Tällainen tilanne, jossa kielteisen päätöksen saaneet riskihenkilöt elävät täydessä vapaudessa, asettaa lisäksi vastaanottokeskuksen työntekijät ja muut asukkaat hengenvaaraan. Ei ihme, että tuollaisen tilanteen keskellä elävä vastaanottokeskusjohtaja Sirpa Kansanaho kirjoittaa, että haluaa eläkkeelle.
Oulun vastaanottokeskuksesta turvapaikanhakijamiehet käyvät päivittäin Oulun keskustassa. Heidän suosituin ajanviettopaikkansa on kauppakeskus Valkea, jossa myös suomalaiset teini-ikäiset kokoontuvat.
Kauppakeskus Valkea on päivisin täynnä turvapaikanhakijoita / Kuvakulma 1.
Kauppakeskus Valkea on päivisin täynnä turvapaikanhakijoita / Kuvakulma 2.
Ongelma, josta ei viranomaisten toimesta rasismin pelossa puhuta ääneen, on se, että aikuiset miehet houkuttelevat alaikäisiä suomalaistyttöjä lähtemään mukaansa – ja osa lähteekiin. Olen itsekin nähnyt tätä tapahtuvan käydessäni shoppailemassa Valkeassa ja tämä on jatkuva palautteen aihe, kun saan kansalaisilta viestiä. Vanhemmille pidettiin julkinen vanhempainilta pelisäännöistä Valkeassa.
Kauppakeskus Valkeassa pidettiin julkinen vanhempainilta 28.9.2017. Kuva lavan edestä.
Riskitapausten vapaana pitämisen sijaan heidät pitäisi ottaa jokainen säilöön. Vastaanottokeskustyöntekijöiden viesti on otettava todesta. Ei voi olla niin, että vasta terrori-iskun tekeminen on syy ottaa ihmisestä koppi, vaikka jo ennen iskua ihmisestä on vastaanottokeskustyöntekijöiden toimesta varoitettu.
Suomalaisten ja yhteiskuntamme pelisääntöjen mukaan elävien maahanmuuttajien turvallisuus pitää laittaa etusijalle. Tein gallupin, jossa kysyin, miten tulisi toimia kielteisen päätöksen saaneiden palautusta odottavien turvapaikanhkijoiden osalta. Ääniä tuli huikeat 6000 kappaletta. Vertailun vuoksi: se on kolme kertaa suurempi otos, kuin mitä esimerkiksi Ylen ja muiden uutistoimistojen käyttämä otanta, kun he tekevät virallisia puoluegallupeja. Koska Facebookissa omalla profiilillaan voi äänestää vain kerran, jokainen 6000 äänestä edusti yhtä ihmistä, eikä yksi henkilö voinut äänestää useampaa kertaa.
On rehellistä myöntää, että tulos painottuu toki sen vuoksi, että gallup on profiilissani. Mutta se, että vain 18 ihmistä 6000 ihmisestä halusi palautusta odottavien pidettävän vapaana, on jäätävän selvä viesti – määriteltiin kyselylle kuinka tahansa suuri korjausmarginaali. Kokonaisuudessaan kielteisen päätöksen saaneiden osalta sijoitustoimenpiteiden osuudet jakautuivat seuraavasti:
Vapaana: 18
—
Parakkisijoitus: 90
Suomen saaret: 264
Metsäleirit: 904
Suljetut keskukset: 4 600
Katso tulokset tästä Facebook-linkistä.
Suomalaiset aivan selvästi ovat heränneet siihen, että väärin perustein Suomeen jihad-kulttuurin parista tullut kielteisen päätöksen saanut paluusta kieltäytyvä ihminen on todella riskihenkilö.
Suomen hallituksen on ryhdyttävä todellisiin toimiin säilöönoton käynnistämiseksi, jotta turvapaikanhakujärjestelmämme ei vahingoita enempää turvallisuuttamme. Jo yli 5000 henkilöä on kadonnut vastaanottokeskuksista, joista viranomaisilla ei ole tietoa.
Ja loppuun täytyy näin oululaisena todeta, yrittäkääpä asettua meidän asemaamme. Me saamme muualta Suomesta kaupunkiimme riskitapauksia, koska säilöönottoa ei noudateta. Nämä riskitapaukset oleskelevat päivittäin vilkkaimmilla paikoilla ja heidän iästään ja nimestään ei voida olla varmoja. Kuten osoittautui, ettei oltu Turun terrori-iskun tekijänkään kohdalla, sillä hän oli valehdellut kaiken. Pitääkö tässä maassa aina odottaa, että jotain pahaa tapahtuu? Turun terrori-isku kiihdytti toimia vastuullisemman maahanmuuttopolitiikan tekemiseksi, joskin lopulliset toimet ovat jääneet laihoiksi. En halua, että seuraava herätys tulee Oulusta. Se on painajaismainen ajatus, jota joka päivä joutuu miettimään, kun tietää, että Ouluun kertyy nyt ympäri Suomea riskitapauksia, jotka liikkuvat sen jälkeen vapaana kaduillamme.
__
Taustafaktoja:
– Oikeuslääketieteellinen tutkimus: Yli 80% alaikäiseksi ikänsä ilmoittaneista turvapaikanhakijoista valehtelee ikänsä. Linkki: https://www.rmv.se/aktuellt/det-visar-tre-manader-av-medicinska-aldersbedomningar/
– Vastaanottokeskuksista kadonnut yli 5000 turvapaikanhakijaa, joista viranomaisilla ei ole tietoa. Linkki: https://yle.fi/uutiset/3-9709831
– Rikosseuraamuslaitos: Moni Suomen vankiloissa radikaaliksi havaittu henkilö on tällä hetkellä vapaana. Linkki: https://yle.fi/uutiset/3-9822419
– Suomen vastaanottokeskusten sijainnit 4.10.2017: http://www.migri.fi/download/71645_Vastaanottokeskusten_yhteystietoja_5.1.2017.pdf?d9d1141636f1d488
– Oulun vastaanottokeskuksen johtajan julkiset viestit Twitterissä. Klikkaa tästä.