Suomen kansa alkaa olemaan ääriään myöten täynnä työpaikoilla, kouluissa, somessa ja toimituksissa päivystäviä mielipidepoliiseja, jotka tulevat kertomaan, mitä milloinkin pitäisi ajatella. Suomalaisuudesta on tullut heille impivaaralainen kirosana, sillä maailmankansalaisuus on nyt se termi, millä pitää itseään kuvata.
Onhan se nyt sanomattakin selvää, että olemme kaikki maailmankansalaisia, vaikka samaan aikaan elämme järjestäytyneissä yksiköissä, valtioissa. Mielipidepoliisi kertoo mielellään olevansa helsinkiläinen, eurooppalainen ja maailmankansalainen, mutta yksi taso jätetään välistä pois. Suomalaisuutta hän ei mainitse.
Isänmaanrakkaus tai kansallismielisyys ei ole tunkkaista ahdasmielisyyttä, vaan yhteisöllisyyttä ja toisista huolta pitämistä. Kansallismielisten mielestä maailma vain toimii paremmin pienemmissä järjestäytyneissä yksiköissä, joita yhdistää yleensä kulttuuri, kieli ja tavat. Näissä yksiköissä pidetään huolta toisista ja koetaan ensisijaista vastuuta omien asioiden hoitamisesta samalla tavalla kuin perheissä: ensin huolehditaan, että omilla lapsilla ja puolisolla ovat asiat hyvin ja vasta sen jälkeen voidaan auttaa naapuriakin.
Ilman tällaista yhteenkuuluvuutta ja ensisijaisen vastuun kokemisen periaatetta meillä olisi maailma, jossa todellisuudessa kukaan ei olisi periaatteessa vastuussa toisesta. Järjestäytyminen yksiköihin eri tasoilla ja niissä yhteenkuuluvuuden vaaliminen varmistaa, että jokaisella yksilöllä tässä maailmassa on tukiverkko.
Jo jonkin aikaa isänmaallisuus ja sen symbolit ovat olleet mielipidepoliisien hyökkäyksen kohteena. Varsinkin suomileijonakorut- ja paidat ovat saaneet kyytiä. Parhaillaan Suomea kuohuttaa tapaus, jossa opettaja oli mennyt – jos ei kieltämään – niin vähintään keskustelemaan suomileijonakorun käytöstä ja mielikuvista, joita se opettajan mielessä herättää. Nyt kannattaisi palauttaa mieleen, että leijona on vakiintunutta kansallissymboliikkaa ja löytyy ihan Suomen vaakunasta. Ja uskokaa tai älkää, tämä on kirjattu myös lakiin:
“Punaisessa kentässä kruunupäinen leijona, joka pitää oikean etujalan sijalla olevassa haarniskoidussa kädessä iskuun kohotettua miekkaa ja polkee takajaloillaan sapelia, leijona kruunuineen ja varuksineen, aseiden kahvat ja käsivarsihaarniskan nivelet kultaa sekä aseiden terät ja käsivarsihaarniska hopeaa; kenttään sirotettu yhdeksän hopearuusua.” (Laki Suomen vaakunasta)
Vaakunan ensimmäiset versiot ovat jo 1500-luvulta ja sen leijona löytyy lukemattomista yhteyksistä, kuten esimerkiksi presidentin ja ministeriöiden grafiikoista. Leijonakansallissymbolista yritetään tehdä rasistinen merkki edustamaan ahdasmielisyyttä. Mutta mielipidepoliisit voivat pauhata minkä kerkeävät, suomalaisiin se ei enää tehoa. Sellaisella voimalla isänmaallisuuskeskustelu leijonatapauksesta roihahti somessa.
Isänmaallisuus alkaa tekemään paluuta, mikä on helppo huomata siitä, että nyt rivikansalaisten kirjoittelun lisäksi myös eturivin näkyvät hahmot tulevat ulos vastaavilla lausunnoilla, seurauksista välittämättä. UFC-tähti Makwan Amirkhani on jo useammassa keskustelussa korostanut kansallista etua naiivin maahanmuuttoon suhtautumisen sijaan. Olen kiinnittänyt huomioita, kuinka kansallismielisissä piireissä moni on kirjoittanut siitä, kuinka Makwan on isänmaallisempi kuin moni kantasuomalainen, joille maailman parhaaksi tituleerattu yhteiskunta on itsestäänselvyys – kuin taivaasta tipahtanut. Ei se nimittäin sitä ole, ellemme pidä siitä hyvää huolta.
Äskettäin ulos tuli myös urheilujulkkis Aleksi Valavuori, jonka puheenvuoro on kuin suoraan Rajat kiinni -liikkeen lavalta. Teemu Selänne uudelleentviittasi hänen puheenvuoronsa ja jatkoi itse kansallista turvallisuutta vaalivilla viesteillään Twitterissä. Sen jälkeen mielipidepoliisit jälleen iskivät pamputtamaan. Tällä kertaa he syyttivät rasismista suomalaista jääkiekkolegendaa, joka oli tehnyt kansainvälisen uran ja kasvattanut lapsensa ulkomailla. Epäuskoisena seurasin tuota älyllisesti epärehellisiä syyttelyä. Mutta sen jälkeen alkoi kansa karjahdella siihen tahtiin, että varmasti kaikille tuli selväksi, että Teemu liikkui kansan pulssilla. Tämä on ihan uskomatonta, kuinka paljon leimakirveitä täällä heiluu ja kuinka älyttömillä perusteilla.
Kaikista eniten hämmentyneenä olen seurannut suomalaisen mediaeliitin reaktioita Selänteen huoleen naisten turvallisuudesta Suomessa. Selänteen ei olisi kuulemma kannattanut tehdä tätä, koska hänellä olisi silloin imagopuolella vain hävittävää. Mitä ihmettä? Kuinka kylmää ja laskelmoivaa medialta, mutta välillä sitä miettii, että onko heitä koskaan suomalaisten naisten huoli todella kiinnostanutkaan, kun ovat valinneet puolensa. Suomi voidaan heidän puolestaan uhrata, jos tulijat eivät tapoihimme taivu. Mutta onneksi median kupla alkaa puhjeta.
Suomi tekee paluuta terveeseen isänmaallisuuteen, jossa suomalaisuudesta voi ylpeä ja maamme etua valitaan. Puolustusreaktiot isänmaallisiin ulostuloihin ovat voimistuneet voimistumistaan, eikä enää pelätä sanoa, mitä mieltä ollaan. Kansa on täysin kypsä mielipideholhoukseen ja sanoo sen ääneen. Leijona ärjyy ja tanner tärisee.
Sebastian Tynkkynen 