Tällä viikolla saapuivat uudet lasit vanhojen hajottua. Toinen puoli suvustani on ruotsinkielinen ja uusien lasien myötä olen saanut kuittailua suomenruotsalaisuudesta. Sehän ei tietenkään minua haittaa, ja siitäpä tulikin mieleeni vain oiva idea.
Tällä viikolla harrastan elävää kaksikielisyyttä. Vaivun seitsemäksi päiväksi siihen kuplaan, jossa ajatellaan, että nykyinen suomenkielisen väestön väkisin pakottaminen opiskelemaan suurimmalle osalle tarpeentonta kieltä tuottaa riittävää osaamista. Että kyllähän kaikkien kanssa pitäisi ruotsia pystyä maassamme puhumaan.
Istun parhaillaan junassa matkalla kohti sukujuhlia Kokkolaan, jossa olen syntynyt ja käynyt lukion. Yksi syistä, miksi en todennäköisesti enää ikinä halua palata tuolle paikkakunnalle, ovat älyttömät kieliristiriidat ja suomenruotsalaisten lapsellinen käytös. Olin aikanaan Kokkolassa töissä kahdessa eri päivittäistavarakaupassa ja kollegojen kesken jaoimme kokemuksia työyhteisöstä.
Yksi tyypillinen tilanne nousi monesti esille: ruotsinkielinen vaatii ruotsinkielisen palvelun vaikka väkisin, eikä ole ymmärtävinään, jos hänelle puhutaan suomeksi. Sitä on elävä kaksikielisyys monilla ruotsinkielisillä alueilla. Suomenkielisen logiikka toimii lähtökohtaisesti hyvin eri tavalla: kohtaamisissa käytetään sitä kieltä, millä molemmat tulevat helpoimmin ymmärretyiksi. Ja eipä liene outoa sekään, että vaikka koko kaveririnki vaihtaa kieleksi englannin, jos seurassa on maahanmuuttaja, joka puhuu suomea vasta kohtalaisesti.
Paras esimerkki elävästä toimivasta kaksikielisyydestä omissa kohtaamisissa Kokkolassa oli, kun eräs oman arvonsa tiedostava rouva tuli kuitin kanssa kassalle selittämään tavaranpalautusasiaa. Aloitin tietenkin ruotsiksi, mutta asiakkaan selitys oli sen verran monimutkainen, etten pystynyt ymmärtämään loppuun saakka, jotta olisin voinut tehdä toimenpiteen asiakkaalle. Yritin kysellä suomeksi, sen jälkeen englanniksi, mutta rouva ei ottanut kuuleviin korviinsa vaan paahtoi ruotsiksi. Kun hänelle lopulta valkeni, ettei hän saa rahojaan takaisin, ellei myös asiakaspalvelija ymmärrä tilannetta, hän alkoi puhumaan minulle virheettömällä suomen kielellä, ja tilanne hoitui loppuun erittäin nopeasti sen jälkeen.
Elävä kaksikielisyys on tarkoittanut Suomessa myös muurien rakentamista päiväkodeissa ja kouluissa suomenkielisten ja ruotsinkielisten lasten välille, jotta ruotsinkieliset eivät käyttäisi myös suomea välitunneilla. Sarjassaan hävytöntä. Älyttömiä esimerkkejä kuvitellusta elävästä kaksikielisyydestä löytyisi vaikka kuinka paljon.
Tuleva viikko tulee varmasti olemaan antoisa. Ruotsi oli yksi lempioppiaineistani koulussa ja sain jopa stipendin innokkuudestani ruotsinopintoihin. On mukavaa palauttaa mieleen ruostunutta taitoa, jota ei ainakaan kotipaikkakunnallani Oulussa pääse luonnollisesti reenaamaan [linkki]. Sen sijaan tuskaa tulevat varmasti tuottamaan vaivaannuttavat tilanteet, joihin asiakaspalvelijat joutuvat, kun pyrin puhumaan pelkästään ruotsia heidän kanssaan. Mutta kaksikielisessä maassahan on oikeus edellyttää virkamiehiltä ruotsin kielen osaamista?
Kirjaan kokemuksia ylös, ja niille tulee varmasti käyttöä seuraavan neljän vuoden aikana käytäessä keskustelua pakkoruotsista. Nykyinen ylimitoitettu ruotsinkielen opetus ei välttämättä tuotakaan riittävää ruotsin kielen taitoa.
Ihanaa alkanutta kesää kaikille. Puss och kram!
Tahallaan väärinymmärtäjiä varten upotan tähän blogiin lopuksi seuraavan itsestäänselvän lauseen: Kaikki suomenruotsalaiset eivät käyttäydy näin lapsellisesti. Vähän niin kuin, että kaikki suomalaiset eivät ole alkoholisteja. Lisäksi tutkitusti jopa 39% suomenruotsalaisista olisi valmis luopumaan pakkoruotsista [linkki].
Sebastian Tynkkynen 